Ana María Gutiérrez Sorainen

Voi itku! Eero Heinäluoma on keksinyt SDP:n johtoportaan auktoriteetilla vahvistaa oikeaksi se kansan synkkien rivien mantran, jonka mukaan maahan päästettävät ulkomaalaiset vievät työt suomalaisilta. Suomen työtätekevä kansa varokoon katalia ulkomaalaisia! Bussikuski, terveyskeskuslääkäri, siivooja, mansikanpoimija ja muut vieraat työntekijät ovat siis Heinäluoman logiikassa läpeensä pahoja.

Kaikkein pahin Heinäluoman mukaan kuitenkin on maahanmuuttopolitiikka, joka hallitus toteuttaa. Hallitus muun muassa aikoo helpottaa ulkomailta palkkaamiseen liittyvää lupabyrokratiaa, joka kankeudessaan, kalleudessaan ja pitkissä käsittelyajoissaan on Suomessa aivan maailmanluokkaa. Heinäluomalta on vain unohtunut, että hän oli edellisen hallituksen aikana ja SDP:n puheenjohtajana keskeisenä toimijana päättämässä tästä maahanmuuttopolitiikasta.

Vaikka ongelma on politiikan tasolla, Heinäluoman kirves osuu myös maahanmuuttajiin eli ihmisiin. Heinäluoma jatkaa ikävällä tavalla sitä kantasuomalaisten ja ulkomaalaisten työntekijöiden vastakkainasettelua, jonka puheenjohtaja Jutta Urpilainen aloitti. Tämä on käsittämätöntä ja ehdottomasti ei-hyväksyttävää puolueelta, joka toisaalla haluaa profiloitua tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolestapuhujana.

Heinäluoma keksi myös, että koska kerran ulkomaalaiset vievät työt suomalaisilta, työvoiman palkkaaminen ulkomailta synnyttää rasismia. Ulkomaalaiset eli uhrit siis syyttäkööt rasismista itseään! Sitä saa mitä tilaa, miettinee Heinäluoma mielessään.

Todellisuudessa keskeisin muukalaisvihan ja rasismin kasvualusta lienee kuitenkin ihmisten tietämättömyys, turvattomuus ja epäonnistumisen tunne, jonka kaipaa sopivaa syntipukkia. Ksenofobiaa ja rasismia vahvistavat Heinäluoman ja Urpilaisen kaltaiset tunnettujen poliitikkojen julkiset virhearviot, jotka antavat työttömyyden, syrjäytymisen ja muiden ongelmien kiusaamille ihmisryhmille sopivia ”oivalluksia”.

Heinäluoma myös haluaa luopua maahanmuuttoministeristä, koska hänestä maahanmuuton merkitys työttömyyden lisääntymisen myötä on vähentynyt. Anteeksi kuinka? Ihmisten liikkuvuushan lisääntyy ja työmarkkinat kansainvälistyvät koko ajan työttömyydestä huolimatta. Liikkuvuutta kiihdyttää muun muassa väestön ikääntyminen, väestön lisääntyminen, globalisaatio ja EU:n integraatio.

Maahanmuuttoministeri on muissa maissa ollut jo kauan ennen Suomea, ja se oli hyvä veto viime vaalit voittaneilta puolueilta. Maahanmuuttoministeriä tarvitaan myös tarjoamaan parempia julkisia argumentteja kuin mitä SDP:n johdon aivoriihi pystyy maahanmuuttoasioissa tuottamaan.

Nyt kun työttömyys kasvaa, moni kritisoi hallituksen toimia helpottaa oleskelulupien myöntämistä työntekoa varten. Itse asiassa hallitus toteuttaa tässä Vanhasen edellisen hallituksen maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Tämä ohjelma on keskeisesti kahden demariministerin laatima. Tosin täytyy tarkentaa, että kun maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa puhuttiin ulkomailta palkkaamisen helpottamisesta, perusteluna ei ollut työvoimakustannusten alentaminen, vaan osaavan työvoiman saannin turvaaminen.

Maahanmuuttopoliittinen ohjelma pohjautui työvoiman ikääntymiseen ja työvoiman tarjonnan hiipumiseen. Perustelu ei nykyisen laman takia ole muuttunut miksikään siitä huolimatta, että työttömyys on lisääntynyt. Tässä mielessä Tarja Filatovin ja Kari Rajamäen maahanmuutto-ohjelma on yhä edelleen kestävä. Jos työvoiman saatavuudesta esimerkiksi hyvinvointi- ja muille palvelualoille oikeasti halutaan huolehtia, myös nykyisessä tilanteessa pitää huolehtia hyvistä yhteyksistä kansainvälisille työmarkkinoille.

Näin ei kuitenkaan käytännössä tehdä. HS 29.3. kertoi, että Suomella ei ole mekanismia, jolla esimerkiksi koulutettuja ihmisiä houkuteltaisiin maahan. Papereissa on ajatuksia työntekijöiden maahanmuuton edistämiseen, mutta ideoille ei ole rahoitusta

Jutta Urpilainen kritisoi torstai-illan A-talkissa hallitusta aikomuksesta luopua edellytyksestä selvittää työmarkkinoilla olevan työvoiman saatavuus osana työlupaharkintaa. Perusteluna oli, että tilanne olisi työttömyyden lisäännyttyä muuttunut viime vuosien aikana. Itse asiassa tilanne ei tältäkään osin ole muuttunut. Sen sijaan Urpilainen ikävällä tavalla asetti asennetasolla vastakkain Suomessa työtä tekevät suomalaiset ja ulkomaalaiset työntekijät.

Ulkomainen työvoima ei edelleenkään ole tulvimassa Suomeen niin, että vain työvoiman saatavuusharkinta sitä patoaisi. Kansainväliset osaajat ikävä kyllä hakeutuvat muualle kuin Suomeen, eikä Suomen lähialueilla vieläkään ole mitään massoja odottamassa Suomeen työhön pääsyä. Patoamista kaipaava tulva on jo vuosien ajan ollut Suomen työmarkkinoiden pelisäännöistä tietämättömiä ulkomaalaisia työntekijöitä hyväksikäyttävät suomalaiset ja ulkomaalaiset työnantajat, välittäjät ja jobbarit.

Keskeinen maahanmuuttopoliittinen ongelma Suomessa ovat ennakkoluulot, ikävät asenteet ja syrjintä Suomen työmarkkinoilla. Maassa asuvaa maahanmuuttajaa ei kukaan ota töihin (omakohtainen kokemus!). Yllätys yllätys kovin moni työnantaja kuitenkin innostuu ulkomailta palkkaamisesta ja on valmis lobbaamaan erilaisia työvoiman liikkuvuushankkeita kehitysmaista omille palkkalistoille. Työsuojeluviranomaisen ja poliisin selvityksissä tulee jatkuvasti esille erilaisia ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttötapauksia. Usein on kyse alipalkkauksesta.

 Ulkomaisen työvoiman tarvetta ei voi katsoa työttömyyskortistosta. Että koska niin ja niin monta on työttömänä, ei ulkomailta siksi tarvita työvoimaa. Tämä ajattelutapa on ongelmallinen. Se, miksi työntekijän osaaminen ja koulutus ja työpaikan vaatimukset eivät kohtaa, tietenkin vaatii työvoimaviranomaisilla terästäytymistä. Mutta ei ole mieltä kieltää ulkomailta palkkaamista, jos haetaan muuraria ja tarjolla on hitsari. Kyse on ajoituksesta: työvoiman tarve on tässä ja nyt, kun taas koulutus tuottaa ammattitaitoa aikanaan.

Lopuksi haluaisin ehdottaa, että luovuttaisiin maahanmuuton luokittelemisesta ”työperusteiseen” ja muuhun maahanmuuttoon. Nämä luokittelut ovat täysin hallinnollisia eivätkä ne ole tekemisessä arkielämän kanssa. Varmasti jokainen haluaa hankkia toimeentulonsa itselleen ja huollettavilleen. Eli turvapaikanhakijat ja perheenyhdistämisen perusteella muuttavat ovat yhtä ”työperusteisia” kuin vaikka Hondurasista palkattava IT-neuvonantaja. Tärkeää on se, että jokaisella maahanmuuttajalla – niin maassa jo asuvalla kuin ulkomaalla palkattavalla – on väylä työelämään ja mahdollisuudet toimia työmarkkinoilla yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. Ja hänen perheellään olisi rehelliset mahdollisuudet päästä osaksi yhteiskuntaa. Tämä on varmasti koko yhteiskunnan etu.

 Osmo Soininvaara (Vihr) sai viestin SDP: n puheenjohtaja Jutta Urpilaiselta. Soininvaaran blogikirjoituksen mukaan Jutta Urpilainen kertoi tulleensa täysin väärinymmärretyksi. Puheen tarkoituksena oli hänen mukaansa päinvastoin tukea Astrid Thorsia. Demarit eivät ole tiukentamassa maahanmuuttolinjaansa siten, kuin tuota ”maassa maan tavalla”- slogania on tulkittu.

 ”Tätähän ehdin vähän arvellakin joiltakin demareilta tulleen palautteen perusteella. Olen pahoillani, että olen reagoinut väärin ehkä vähän turhan raflaavaan lehtiuutiseen.” jatkaa Soininvaara.

Oliko siis ”Maassa maan tavalla” lausahdus vain tyylirikko, kuten Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toivoi? Minäkin toivon, että näin olisi ollut. Ehdin jo ajatella, että puolueen johto oli ottannut askeleen oikeistopopulismin suuntaan. Lausahduksen käyttö tarkoittaa nykyään sitä, vaikka se olisi peräisin viikinkien ajoilta. Viikkotolkulla olen yrittänyt hyväksyä asian pystymättä siihen. On väärin yleistää, luokitella ihmisiä ja suhtautua muihin alentavasti samalla kun suurella ääneen julistaa olevansa solidaarinen ja tasa-arvoinen.

Tasa-arvoisuus kai tarkoittaa myös sitä, että niiden kohdalla, jotka eivät ole syntyneet Suomessa, mutta asuvat pysyvästi täällä, tärkeintä on, että he ovat kunnollisia kansalaisia. Muulla ei pitäisi olla merkitystä. Mitä siis tehdään niille, jotka eivät pysty asumaan ”maassa maan tavalla”? Tähän asti vain lainrikkoneita muualla syntyneitä on lähetetty pois maasta. Pitäisikö myös Espanjan lähettää tänne ne suomalaiset, jotka eivät elä maan tavalla vaikkapa aurinkorannikolla? Pitäisikö laatia kansainvälis ”Maassa maan tavalla” direktiiviä? Mihin ”Maassa maan tavalla” hokemaa tarvitaan, jos on olemassa hyviä lakeja?

Kun kerran puheenjohtaja vastasi vihreälle Soininvaaralle, voisiko hän ystävällisesti kertoa meille demareille vielä suoraan, että lausahduksen käyttö oli silkka erehdys?

 Odotamme innolla, koska minä en näe sitä hyvällä, eikä moni muukaan demari. Samalla kun puolue voittaa maahanmuuttovastaisten äänet, joku muu puolue voittaa neutraalisti ja myönteisesti maahanmuuttoon suhtautuvien äänet. Se puolue voi hyvinkin olla Vihreät tai RKP.

Näillä sanoilla jatkuu yleensä tämän päivän Helsingin Sanomien julkaisemassa uutisessa ollut SDP: n puheenjohtajan lausahdus ”Maassa maan tavalla”, joka on ollut maahanmuuttovastustajien lempilausahdus.

Vaikka lause ”Maassa maan tavalla” voi päteä kaikkiin maailman kansalaisiin maasta riippumatta, nykypäivänä Suomessa maahanmuuttokeskusteluissa se tarkoittaa sitä, että ihminen joko sopeutuu, oppii kieltä ja työllistyy tai poistuu maasta. Joskus vaaditaan myös täydellinen assimilaatio, tai ihmisen on lähdettävä pois.

Joissakin piireissä nähdään, että ihminen on itse vastuussa sopeutumisestaan yhteiskuntaan ja, jos ihminen ei näin tee, ”postimerkki peppuun ja takaisin sinne mistä hän tuli”, kuten tunnettu perussuomalainen musiikko julisti edellisissä eduskuntavaaleissa. Vaikka olen sitä mieltä, että ihmisen motivaatio ja ponnistelut vievät aika pitkälle elämässä, esimerkiksi kielen oppiminen ei suju kaikilta vaivattomasti. (Eikä kaikilta suomalaisilta suju muiden kielen opiskelu).

Suomen kielen hallinta on kuitenkin perusedellytys sille, että ihminen saa työtä ja järjestää elämänsä itse. Vaikka moni opiskelisi suomea itse, kieli ei kehity, ellei sitä harjoittele. Normaalissa kanssakäymisessä se ei ole helpoa. Kielitaitoinen suomalainen puhuu mielellään englantia, jos huomaa ettei toinen osaa suomea. Varmin tapa harjoitella kieltä on kotona tai kielikursseilla.

Suomenkielen kurssitarjonta on vielä tänä päivänäkin suppea. Kielikursseihin on pitkät jonot. Sama juttu työpaikkoijen suhteen, jos et osaa suomea, et saa työtä ja tänä päivänä työn saaminen on jopa suomea taitaville kiven alla. Turha on siis vaatia ihmisiltä hyvän kielen hallintaa, jos ei ole mahdollisuuksia kehittää kieltä.

Uutisoinnissa Jutta Urpilaisen maahanmuuttokannanotoissa on jäänyt vähemmälle huomiolle asian parissa käyty keskustelu. Läsnäolijoiden mukaan Urpilainen painotti samassa tilaisuudessa yhteiskunnallisten toimenpiteiden merkitystä, esimerkiksi kielen opetuksessa.

Kuten Facebook-kaverini profilissani sanoo, ”yhteiskunnan vastuu on taata mahdollisuudet esimerkiksi kielen oppimiseen, yksilön vastuulla taas käyttää noita mahdollisuuksia. Tässähän on se sosialidemokratian ja oikeiston ero. Sosialidemokratia vaatii yksilön velvollisuuksien tueksi palveluita, oikeisto taas on valmiimpi jättämään ihmiset oman onnensa nojaan”. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkien oikeistolaisten suhteen. Muistamme Alexander Stubbin ilahduttavat sanat pari päivää sitten.

Minä en voi seisoa Urpilaisen lausahduksen takana. Se ei ole maailmankuvani mukainen. Se ryhmä, joka ei osaa kieltä, on pieni ja vielä pienempi on se ryhmä, joka ei halua oppia suomea. Moni maahanmuuttaja tekee kaikkensa ollakseen osa tätä yhteiskuntaa ja se on tärkeintä, mutta harmillisesti näyttää siltä, että poikkeukset tekevät säännöt.

Uutispäivä Demarissa 19.3.2010 oli pieni uutinen, jonka otsikko oli ”Hallitus vaikenee muukalaisvihan edessä”. Siinä kansanedustaja Kimmo Kiljunen totesi, että maan johtavat poliitikot kuten Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen ovat oudon hiljaisia, kun maahanmuuttomyönteisiä keskustelijoita vaiennetaan painostuksella ja uhkailulla.

Hyvä, että Kiljunen sanoi sen ääneen. Samoin iloitsen Päivi Lipposen tämän päivän blogikirjoituksesta. Tiedän, mistä Kiljunen ja Lipponen puhuvat. Ehdin jo ihmetellä asiaa Uuden Suomen blogissani ja saamani palaute vahvistaa vain se asian, että maahanmuuttokeskustelu on juuri sellaista, kuten Alexader Stubb Helsingin Sanomien haastattelussa 19.3.2010 kuvaili: ”Maahanmuuttokriittinen näkökulma, se ääripää, dominoi keskustelua. Keskustelu on liian yksipuolista.” Kiitoksia kuitenkin parille rohkealle, jotka blogissani toivat eri näkökulmia keskusteluun.

Keskustelun yksipuolisuus johtuu siitä, että siihen eivät osallistu maahanmuuttoasioiden parissa vuosia työtä tehneet tutkijat, puhumattakaan maahanmuuttajat itse. Syy, miksi muut eivät osallistu, löytyy vaikkapa Iltalehden nettikeskustelupalstoista. Neutraaleilla kommeteilla osallistuvat leimataan kielteisillä termeillä ja heitä jopa uhkaillaan.

Kuuntelin radiosta, kun eräs tunnettu tutkija sanoi, että maahanmuuttonettikeskusteluissa asiasisältö ei ole tärkeä, koska riittää se, että esittää asiat neutraalisti ja asiallisesti, saadakseen maahanmuuttajien paapojan leiman.

Jo edellisten kunnallisvaalien alla ihmettelin nettikeskusteluissa törmäämääni maahanmuuttovastaisuutta ja jopa vihaa. Ajattelin, että parempi näin sanallisesti ruudun välityksellä kuin nyrkki kasvoon toivoen, että maahanmuuttajien kokema viha kaduilla vähentyisi. Turha toivo, sanoi yksi maahanmuuton parissa työskentelevä kaveri. Nyt he ovat kadulla ja myös netissä.

Muukalaisviha oli siis nostanut päätään jo ennen kunnallisvaaleja ja ennen nykyistä lamaa. Lama on vain ollut otollinen tausta sen kasvulle. Fakta on se, että sille asialle kukaan ei ole tahtonut tehdä mitään. Missä ovat olleet ministerien ja kansanedustajien kannanotot muukalaisvihaa vastaan? Miksi media puhuu maahanmuuttokriitikoista, kun pitäisi puhua maahanmuuton vastustajista? Nyt ollaan tilanteessa, jossa jopa tiedeyhteisön jäseniä ja ministereitä on uhkailtu. Eläköön sananvapaudelle!

Kuuntelin radiosta, kun yksi tunnettu tutkija sanoi, että maahanmuuttonettikeskustelussa asiasisältö ei ole tärkeä, koska riittää se, että esittää asiat neutraalisti ja asiallisesti, saadakseen maahanmuuttajien hyssyttäjän leiman. Ennen vanhaan maahanmuuttovastustajat olivat kaduilla. Nyt he ovat kaduilla ja netissä.

Kohdallani ainut kerta, jolloin olen pystynyt keskustelemaan maahanmuutosta ilman, että heti puututtaisiin henkilökohtaisuuksiin, on ollut, kun kokeilin Päivi Lipposen blogissa kommentoida Lipposen ajatuksia nimettömänä. Kun paljastin identiteettini, tuli todistetuksi se, että jo taustani vuoksi saan vihaisia kommentteja ja sain myös päähän kukkahattuani, kiitos siitä.

Puhun itsestäni esimerkkinä, koska kun maahanmuuttopolitiikasta puhutaan, unohdetaan ihmiset, joita politiikka koskee. Myös moni Nokian insinööri näyttää kadulla turvapaikanhakijalta ja häntä kohtaan voi kohdistua vihaa. Viha maahanmuuttajia kohtaan ei jää nettiin.

Muistutan myös, että tämän päivän perusduunari on myös maahanmuuttaja ja heitä tulee olemaan lisää. Toivoa toki saa, että tulevat sukupolvet kiinnostuisivat myös matalapalkkaisista työaloista. Lama tulee ja menee ja lisää työvoimaa tullaan tarvitsemaan. Huoltosuhteen vinoutuminen on tosiasia.

Kaikki ”maahanmuuttokritiikot” eivät ole maahanmuuttovihaajia, mutta kaikki nettissä niemttöminä krijoittavia eivät ole ”maahanmuuttokritiikoita” vaan aivan muuta.

Keskusteleminen on mielestäni sitä, että asioita nähdään monilta eri näkökulmilta. Maahanmuuttoaiheesta näin ei kuitenkaan haluta tehdä. Maahanmuuttovastaisten propaganda on ollut tehokasta ja se näköjään on tuottanut tulosta. Miksi fiksut suomalaiset ovat antaneet ja antavat sen tapahtua? Matti Vanhanen, Jyrki Katainen ja vaikkapa kulttuuriministeri Stefan Wallin voisivat vastata tähän esimerkiksi maahanmuuttajille, jotka ovat tehneet kaikensa ollakseen osa tätä yhteiskuntaa, mutta joita usein luullaan turvapaikanhakijoiksi ja saavat joskus sen kaltaista kohtelua. Miksi?

Uutispäivä Demarin pikku-uutinen päätyy tärkeisiin sanoihin: ”Pahinta ei ole pahojen pahuus, vaan hyvien hiljaisuus”.

 Kuten joka kansainvälinen naistenpäivä, vuodesta 1998 Suomen pakolaisapu on myöntänyt Vuoden pakolainainen -palkinnon. Palkinnolla halutaan edistää pakolaisnaisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tämän vuoden pakolaisnainen on Nasima Razmyar. Suomen Pakolaisapu perustelee Razmyarin valinnan Vuoden pakolaisnaiseksi naisen erityisillä ansioilla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Razmyar on työskennellyt parin vuoden ajan matalan kynnyksen palveluita maahanmuuttajanaisille tarjoavassa Monika-naisliitossa.

Vuodesta 1998 tähän päivään Suomi on muuttunut sen verran, että on perusteltu kysyä, miksi naisten joukosta vain pakolaisnaiset saavat palkinnon. En ole missään nimessä sitä mieltä, että pakolaisnaiselle myönnetty palkinto pitäisi lopettaa enkä vähättele pakolaisnaisten uurastuksia menestyksen eteen. Se on Pakolaisavun asia. Mutta esimerkiksi naiasialiitto, NYTKIS ry tai joku muu vastaava järjestö voisi myöntää vuoden naispalkinnon Suomessa asuvalle naiselle (syntymätaustasta ja tulotavasta riippumatta), joka on vaikeuksista huolimatta noussut kelvolliseksi yhteiskunnan jäseneksi, edistänyt naisen asemaa tai on muilla aloilla esimerkki muille yhteiskunnan jäsenille.

Suomessa joka vuosi joku nainen nousee pohjasta ja menestyy. Tiedämmekö niitä tarinoita?Maahanmuuttajanaisten joukosta löytyy monia muita arjen sankareita, jotka ansaitsevat palkinnon. Toisin kuin pakolaisille, vaikkapa perhesyistä Suomeen muuttanut nainen voi olla erittäin vaikeassa asemassa yhteiskuntakelpoisuuden saavuttamiseksi. Muille maahanmuuttajanaisille ei ole saatavilla samanlaisia palveluresursseja kuin pakolaisille. Silti moni nainen integroituu yhteiskuntaan monien vaikeuksien jälkeen. Pakolaisnaiselle myönnetty palkinto on monille muistutus siitä, että tulotavalla on väliä. Tehdään selväksi, että en missään nimessä ehdota naispalkintoa muille maahanmuuttajanaisille.

Kaikessa hyvyydessään Vuoden pakolaisnainen -palkinto asettaa naiset, tässä tapauksessa maahanmuuttajanaiset, eriarvoiseen asemaan. Vuoden pakolaisnaispalkinto on vuodesta toiseen saanut valtavaa julkisuutta. Vuoden pakolainainen esintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja medioissa maahanmuuttajanaisten edustajana. Ennen kuin nainen on maahanmuuttaja, hän on nainen ja sellaisena hänet tulee nähdä.

Palkinto vuoden naiselle, kiitos, ja onnittelut Nasima Razmyarille!

Palkinnon saajat: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_pakolaisnainen

Uutiseen:

http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2010/03/vuoden_pakolaisnainen_haluaa_arjen_aanitorveksi_1512477.html

Ajellessani täällä Uudellamaalla edessäni ajoi pieni sähköauto. Kooltaan se olisi mitä sopivin ajoneuvo taajamiin ja varsinkin kaupunkeihin. Sähköautojen tuotanto ei ole enää uusi juttu, mutta miksi kaduilla ja maanteillä niitä näkyy edelleen erittäin vähän? Jääkö Suomi muiden maiden taakse sähköautojen kehittämisessä ja tuotannossa?

Sähköautojen hyödyistä ja haitoista on erilaisia mielipiteitä. Joidenkin mielestä sähköautot tuottavat ongelmajätteitä ja siksi ovat huonoja. Toiset taas sanovat, että niin kauan, kun sähköautojen energiaa ei ole tuotettu hiilidioksidivapaasti, sähköautojen ekologisuus on voitava kyseenalaistaa.

Paikallisesti sähköautot vaikuttavat päästöjen vähentämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkikisi missä tahansa Uudenmaan isoissa taajamissa lisättäisiin sähköautojen määrää, ilman laatu paranisi nykyisestään.

Ennen kuin isojen taajamien ja kaupunkien asukkaat pääsisivät nauttimaan puhtaammasta ilmasta, on panostettava sähköautojen tuotannon ja myös hiilidioksidivapaisiin energiantuotantomuotojen kehittämiseen.

Viikko sitten kirjoitin asevelvollisuuden lakauttamisesta. Kommentit saavat jäädä siihen esimerkkinä siitä miten eri ihmiset ajattelevat ja reagoivat aiheeseen. Jokainen voi tehdä omia johtopäätöksiään ja niin minäkin. Haluan tässä pohtia paria asiaa.

Moni sanoo, että etelässsä ihmiset ovat iloisia ja avoimia. Siltä he näyttävät, mutta esimerkiksi Väli- Amerikassa on paljon sellaisia aiheita, joista ei puhuta. Suomessa taas näyttää silta, että puhutaan vähän, mutta voidaan puhua kaikesta. Näin voidaan luulla, mutta näköjään näin ei ole. Suomessakin on tabuja.

Ja mitä pahinta, länsimaiden kaikenpyhää mielipidevapautta ei suoda kaikille. Naiseus, toiseus tai poikkeavuus voi olla joidenkin mielestä vahva syy siihen, ettei asioista saa puhua. Samat ihmiset, jotka nimettöminä puolustavat mielipidevapauden nimissä käyttää jopa rasistista kieltä, haluavat vaientaa muita. Mielestäni jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteitään missä vain ja milloin vain, tykkäisimme hänen mielipiteestään tai emme.

Edellisen blogin viestiketjussa moni oli sitä mieltä, että se, että ihminen näyttää erilaiselta tai on syntynyt jossakin Suomen rajojen ulkopuolella tai on toiselta sukupuolta, ihminen on lukutaidoton, järjetön joka ei pysty käsittelemään asioita ja tekemään johtopäätöksiä.

Moni julistaa, että Suomi tarvitsee kielitaitoisia hyvin koulutettuja moniosaajia ulkomailta. En ole tullut ulkomailta, olen ollut täällä jo pitkään, mutta ilmeisesti edustan heitä silti. Jos on tullut muualta, ihminen ei kelpaa joillekuille muuhun kuin veronmaksajiksi ja joskus ei edes siihen. Kommentoijien mielestä olin yhtäkkiä muuta kuin suomalainen, vaikka minulla on ollut Suomen kansalaisuus jo monta vuotta.

Luin Mitä Suomi on?- kirjasta Keith Armstrongin mietteitä asiasta: ”Olen ollut Suomen kansalainen jo parikymmentä vuotta, mutta siitä huolimatta lehdessä kirjoitetaan aina, että ”brittivalmentaja Keith Armstrong”. En tiedä kuinka kauan täällä täytyy olla, että lasketaan suomalaiseksi.”

Armstrong jatkaa ”en osaa sanoa, mikä minut saa tuntemaan itseni suomalaiseksi… Ehkä se on vain tavallinen oleminen täällä, se kun katsoo ikkunasta ja näkee järven ja puita. Ehkä minä vain kuulun tänne metsän keskelle.”

Armstrong kertoo myös, että ”aina kun joku humalainen tulee haukkumaan, eikä hyväksy Armstrongia suomalaiseksi, hän sanoo, että humalainen on saattanut olla vahinko, josta on tullut suomalainen jossain auton takapenkillä baari-illan jälkeen. En ole ajattelut näin kielteisesti kuin Armstrong, silti kun minun käsketään häipyä Suomesta, toivon, että käskijällä olisi kaikki hyvin ja hän ansaitsisi kutsua itseään suomalaiseksi, sillä kuten Amstrong ja moni muu tänne muuttanut, olen tehnyt valintani ja päättänyt olla suomalainen velvollisuuksineen ja oikeuksineen.

Jatkan siis kirjoittelua samalla tavalla. En ole tullut mistään. Olen ollut täällä jo kauan ja tulen olemaan, koska Suomi on kotini ja minä ole suomalainen.

Uutisten mukaan sosiaalidemokraatit esittävät selvitystä myös naisten velvoittamisesta osallistumaan kansalaispalveluun. Sen voisi suorittaa perinteisenä varusmiespalveluna, siviilikriisinhallinnassa tai esimerkiksi ensiapu- tai hoitamistehtävissä. Demarit perustelevat ajatusta tasa-arvolla.

Minusta asiasta täytyy keskustella. Naisia sinänsä tietenkin pitää kohdella tasa-arvoisesti. Joko kaikki varusmiespalveluun, siviilikriisinhallintaan tai ensiapu- tai hoitamistehtäviin tai mihin vain. Miksi kansalaispalvelutehtävien pitäisi olla eri sukupuolille erilaisia?

Eroon pitäisi kuitenkin päästä asepalveluksesta. Minusta yleinen asevelvollisuus on jäänne kylmän sodan ajoista ja Kekkosen ajan aluepuolustuspolitiikasta. Mihin nykyisin tarvitaan pakollista laajaa asevelvollisuutta?

Suomella ei pitäisi olla mitään sotilaallista uhkaa, ainakaan semmoista, jota vastaan pitäisi sinnitellä yksin ilman liittolaisten apua. Karmeimmatkaan turvallisuusuhkat eivät ole sotilaallisia. Terrorismia olennaisemmat uhat tulevat pikemminkin sisältäpäin: työttömyys, syrjäytyneisyys, mielenterveysongelmat ym. Ennemmin pitäisi lisätä sosiaali- ja terveyspalvelujen armeijaa.

Keskustelupalstoilla yleistä asevelvollisuuta perustellaan muun muassa sillä, että armeija tekee pojista miehiä. Pullamössölapset oppivat petaaman sängyn ja johtamaan joukkoja. Mutta millaisia miehiä ja naisia armeija tekee? Sellaisiako, jotka oppivat saivartelemaan ja kiinnittämään huomion pikkuseikkoihin sekä johtamaan huutamalla eikä keskustelemalla?

Suomi on tunnettu management-by-perkele -johtamiskulttuurista. Työhyvinvointia rapauttaa myös keskustelemattomuus. Suomi on myös Euroopan väkivaltaisimpia maita. Lisäksi Suomi on Euroopan viimeisiä maita, jossa vielä on yleinen asevelvollisuus. Liittyvätköhän nämä asiat mitenkään toisiinsa?

Nyt ja varsinkin työvoiman ikääntyessä Suomi tarvitsee entistä tarkemmin jokaisen miehen ja naisen työpanoksen. Paljonko yhteskunnalle tulee tappiota siitä, että nuorten miesten lisäksi entistä useampi nainen viettää kuukausia parhaasta työiästään armeijan opissa? Tai palkattomassa kansalaispalvelussa?

Jos ja kun haalutaan kehittää Suomen uskottavaa puolustusta, pitäisi ottaa mallia vaikka Tanskasta tai Ruotsista. Asehommat on meilläkin syytä jättää motivoituneiden ammattilaisten huoleksi.

Yleisestä asevelvollisuudesta on luovuttava.