Tarja Filatov

Presidentti on maan käyntikortti, jonka päätehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa. Kun ulkopolitiikka ei juuri näy lehdissä ja teevee-uutisissa, se on hoidettu hyvin. Jos siitä nousee lööppejä ja ykkösuutisia, niin on syytä huolestua.

On tavattu sanoa, että Suomella on ollut hyvä herraonni ja usein tällä on tarkoitettu presidenttejä. No ”rouvakin voi olla herra, jos on presidentti”. Tai sitten hyvää herraonnea on jatkanut hyvä rouva tasavallan presidentti.

Moni ajattelee, että ei sillä enää niin paljon väliä ole, kuka on presidentti, koska presidentin valtaa on riisuttu niin paljon. Ei sillä sisäpolitiikassa olekaan väliä, mutta ulkopolitiikassa on. Presidentti johtaa yhä Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.

Jos joutuisin sydän leikkaukseen, en valitsisi lääkärikseni hammaslääkäriä. En edes hyvää hammaslääkäriä, vaan kokeneen sydänkirurgin. Politiikassa erikoistutaan, kuten lääketieteessäkin.

Paavo Lipponen osoitti pääministeriaikana, että hän osaa johtaa maata kiperissä ja vaikeissa oloissa. Hän osaa kerätä joukkueen, joka saa aikaan tuloksia. Hän on päämäärätietoinen.

Paavo Lipponen on rakentanut työuransa ulkopolitiikan ammattilaisena. Hän tuntee maailman johtajat ja puhuu ”vaikka Kiinan keisarille”. Mutta tärkeintä ei ole se, että hän vain puhuu, vaan häntä myös kuunnellaan. Hän on aidosti kansainvälinen.

Paavo Lipponen muutti pääministerinä miesten kabinettipolitiikkaa, jakoi valtaa ja vastuuta. Hänen hallituskaudellaan suomalainen politiikka koki sukupuolten välisen tasa-arvon vallankumouksen. Hän on aidosti tasa-arvoihminen.

Paavo Lipponen ei suostunut kävelemään, vaikka toimittajat tinkasivat. Hän ei ole suostunut alistamaan politiikkaa median ehdoille, vaan pitää tarkkaan huolen, että häntä ei ala heiluttaa koiraa. Hän on itsenäinen.

Paavo Lipponen ei ole käynyt pääministerikampanjaa, vaikka hänellä on siitä kokemusta. Vaan on antanut hallitukselle sen vallan joka perustuslain mukaan hallitukselle kuuluu. Hän on demokraattinen.

Paavo Lipponen ei ole suostunut tekemään maahanmuuttajista, ruotsinkielisistä tai Euroopan unionista mörköä, vaan puolustaa vähemmistöjä, erilaisuutta ja kansainvälisyyttä. Hän on aidosti rohkea ja oikeudentuntoinen.

Paavo Lipponen ei ole täydellinen, koska kukaan ei ole. Mutta minun mielestäni hän on paras presidentiksi. Gallupsuosikki toiselle kierrokselle on ”en vielä tiedä ketä äänestän”. Vaaleja ei ole vielä ratkaistu, vain annetut äänet lasketaan. Siksi on tärkeä äänestää. Minä tiedän ketä äänestän. Äänestän ylpeänä Paavo Lipposta.

Presidentinvaaleista on tullut show, jossa ehdokkaat istuvat ilta toisensa jälkeen tv-ohjelmissa. Jokainen kanava pitää oman tenttinsä, joten esiintymiset eivät etene. Aina alusta alkavat esiintymiset vastaavat kerta toisensa jälkeen samoihin kysymyksiin. Poikkeuksen muodostavat yksittäiset ehdokashaastattelut.

Ehdokkaat suostuvat mediat pelleiksi, koska valtakunnallisessa kampanjassa on mahdoton tavata riittävästi ihmisiä naamasta naamaan, vaikka olisi millainen duracell-pupu. Paavoista Lipponen on sanonut medialle EI, sillä seurauksella että hänen syntinsä siirtyvät pojalta pojalle. 

Demokraattinen vallan jakaja

Lipposen presidenttiviesti on perustunut selvään käsitykseen hallituksen, eduskunnan ja presidentin välisestä tehtäväjaosta. Lipponen puolustaa maan hallitusta, arvostaa eduskuntaa ja kansanvaltaa.

Pääministerinä Lipponen oli vahva, koska pääministerillä on paljon valtaa. Hän käytti valtaa ja tiesi mitä tahtoi. Presidenttinä hän olisi vahva ulkopolitiikan johtaja, mutta sisäpolitiikassa taustatukena hallitukselle. Moni kaipaa kovaa puhetta ja isännän ääntä presidentiltä, mutta Suomi ei enää ole kekkoslandia, vaan parlamentaarinen demokratia.

Lipposen on helppo keskittyä ulkopolitiikkaan, koska Se oli hänen intohimonsa jo pääministerinä. Ulkopolitiikassa on myös hänen ammattitaustansa.

Määrätietoinen pääministeri

Lipposen kannattaminen presidentiksi ei ole minulle puolueuskollisuutta, vaan aito valinta. Arvostin hänen määrätietoisuuttaan ja johdonmukaisuuttaan jo pääministerinä.

Kerran Lipponen pysäytti minut ovensuuhun ja näytti hallitusohjelmaa. Se oli täynnä yliviivaustussilla tehtyjä merkintöjä. Kohdassa nuorten syrjäytyminen ei ollut yliviivausta. Pääministeri totesi, että tälle asialle ei ole vielä tapahtumassa mitään, otapa hoitaaksesi.

Tuloksena oli nuorten osallisuushanke, jonka toteuttamisessa Lipponen oli aidosti mukana. Hän kiersi tilaisuuksissa motivoimassa kaupunginjohtajia puuttumaan nuorten syrjäytymiseen. Lipponen pisti itsensä peliin tosissaan. Näin syntyi pohja mm. etsivälle nuorisotyölle.

Tasa-arvomies jo ennen kuin se oli muotia

Toinen vahva muistikuva on puolueen kokouksesta, jossa valittiin SDP:n ministereitä. Vankkana tasa-arvon kannattajana Lipponen toi puolueeseen käytännön jonka mukaan ministeriryhmästä puolet on naisia. Kun henkilöitä valittiin, eräs epäilevätuomas kysyi, onko niitä naisia pakko olla puolet? Lipponen vastasi: EI, voi naisia olla enemmänkin.

Pääministerinä Lipponen arvosti eduskuntaa. Hän piti huolen, että ministerit olivat kyselytunnilla ja isojen asioiden ollessa esillä eduskunnan edessä vastaamassa hallituksen tekemisistä. Poissaolon syyksi kelpasivat vain viralliset EU-kokoukset. Hän myös piti huolen, että puheet eduskunnassa olivat yhtä tekojen kanssa.

Minulle on vierasta nykyinen mielikuvapolitiikka. Asioiden hoitamisen sijaan keskitytään siihen, miltä asiat näyttävät. Minusta politiikan pitää olla totta. Paavo Lipposen politiikka on totta.  

Pehmeät arvot, lujaa johtamista.

Lipposta on pidetty kovana johtajana, sitä hän onkin. Mutta hyvällä tavalla. Hän vie kovalla tahdolla asioita eteenpäin. Lipponen ei kuvia kumartele. Ei edes toimittajia, vaikka se nykyisin mediavetoisessa politiikassa tuntuu olevan lähes välttämätöntä. Juuri siksi häneen voi luottaa. Hän on järkähtämätön suomalaisen demokratian, sivistyksen ja moniarvoisuuden puolustaja. Paavo Lipponen on järkäle, joka osaa ja uskaltaa.

Tänä vuonna vietetään Euroopan unionissa vapaaehtoistoiminnan teemavuotta. Ideana on vahvistaa vapaaehtoistyön mahdollisuuksia ja nostaa sen arvoa julkisessa keskustelussa. Unioni tekee ja on muutakin kuin euron kriisiä.

 
Vapaaehtoistoiminta antaa paljon tekijälleen ja tekemisen kohteen oleville ihmisille. Se on vahva oppimisen areena, jossa on mahdollisuus monipuoliseen kehittymiseen ja taitojen harjaannuttamiseen.

Valtio ja kunta voi tarjota palveluja kansalaisille, mutta viranomainen ei voi olla ystävä eikä koskaan tunnistaa erityisryhmien erityistarpeita.  Vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden auttaa ja tulla autetuksi. Se mahdollistaa rinnalla kulkemisen ja vertaistuen, jota mikään laki tai raha ei voi korvata.

Osallistuminen lisää sekä vapaaehtoisten itsensä että vapaaehtoistoiminnan kohteena olevien hyvinvointia, terveyttä ja yhteisöllisyyden kokemusta. Tästä on selvää tutkimustulosta koko Euroopan laajuisesti.

Osallistuminen lisää kansalaisten yhteiskunnallista tiedostamista.

On tärkeää, että yhteiskunta aktiivisesti edistää vapaaehtoistoiminnalle suotuisien toimintaympäristöjen rakentumista. Sektorirajat ylittävä vapaaehtoistoiminta on usein vaikeuksissa rahoituksen suhteen.

Kun taidetta yhdistetään syrjäytymisen ehkäisyyn, niin projekteille tuppaa käymään niin, että kumpikaan puoli rahoittajista ei koe sitä omakseen, vaikka asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Juuri tällaiset projektit saattaisivat olla oiva apu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisessa.

Siksi on tärkeää, että julkinen valta osattaisi tunnistaa paremmin järjestöjen erityistarpeet ja piirteet niiden toiminnan rahoittamisessa.  On myös oltava varuillaan, että rahoittaja ei ala liiaksi määrittämään vapaaehtoistoiminnan tavoitteita – kukapa nyt tekisi sellaista vapaaehtoistyötä, jossa joku toinen määrittää mitä sinä teet vapaaehtoisesti.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tehdyn tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyöhön sijoitettu summa kuusinkertaistuu. Tutkimuksen kohteina olivat Mannerheimin lastensuojeluliitto, Suomen 4H-liitto, Suomen pelastusalan keskusjärjestö ja SPR. Pelkästään näissä järjestöissä tehdyn vapaaehtoistyön rahallinen arvo kohoaa yli 130 miljoonaan vuodessa. Summa vastaa suuren kunnan vuoden käyttötalousmenojen loppusummaa.

Auttaminen, talkoohenki, yhdessä tekeminen on ollut aina tavallista Suomessa. Suomalaisista 91 prosenttia on vuoden aikana auttanut lähipiiriinsä kuuluvia tavalla tai toisella. Mutta mikä saa ihmiset auttamaan?

Tutkijat Anne Birgitta Pessi ja Juho Saari ovat todenneet, että auttamiseen motivoidutaan myönteisyydestä kumpuavista ja periaatteellisista syistä. Auttaminen koetaan palkitsevaksi ja omat arvot kannustavat auttamaan. Peräti yhdeksän kymmenestä auttaa myötätunnosta tai siksi, että auttaminen tuottaa itselle iloa. Onnellisuuden tunteen kokeminen vaikuttaa olevan vahvassa yhteydessä auttamiseen.

“Onni on kuin suudelma: se on jaettava jonkun kanssa, jotta sen voi saada”.
Sama tunne koskee mielestäni auttamista – hyväolontunteen saavat niin auttaja kuin autettava.
 

Yhdistystreffeillä Hämeenlinnan Wisahovissa ja Riihimäen Herajoen työväentalolla yhdistykset kokoontuivat lauantaina yhteen vaihtamaan kokemuksia, oppimaan toisiltaan ja kehittämään yhteistyötä. Oli kiva olla mukana.

Eduskunta sai tänään puolustusvoimien ruokahuoltoa koskevan lain, joka esittää ruokahuollon yhtiöittämistä Leijona –cateringiksi. Tavoitteena on hakea tehokkuutta ja tuottavuutta, mutta millä keinoin.

Laissa on mielestäni kolme hankalaa kysymystä, talous, tasa-arvo ja tulevaisuus. En ollenkaan yritä edes teeskennellä puolustuspolitiikan asiantuntijaa, mutta taloutta ja tasa-arvoa olen koko poliittisen elämäni ajan ”harrastanut”.

Lyhyellä tähtäimellä laki vie rahaa, koska yhtiöjärjestely vaatii pääomaa, eläkevastuiden kattamista ja muihin järjestelyihin liittyvien kulujen kattamista. Nämä kulut esityksessä on eritelty. Tulevat säästöt on jätetty lähinnä uskon varaan.

Säästöä varmasti syntyy henkilöstökuluista ja tehokkaista alihankintaprosesseista. näin voi lukea rivien välistä, mutta suoraan sitä ei kehdata tunnustaa. Yleensä syntyy säästöä, kun palkkoja lasketaan.

Laissa on tasa-arvovaikutusten arviointi, jossa todetaan, että laki koskee pääasiassa naisia, miehiä muutosten kohteena on 11%. Lailla ei ole tasa-arvovaikutuksia. APUA! Jos suomalaisen hallinnon tasa-arvo-osaaminen on tällä tasolla, niin on turha puhua tasa-arvon mallimaasta.

Yhtiöön siirtyvät työntekijät siirtyisivät eri työehtosopimuksen piiriin. Lue pienempien palkkojen piiriin. Tästä syntyy säästöä.

Tottavie sillä on tasa-arvovaikutusta, kun iso joukko matalapalkkaisia naisia siirretään vielä matalammille palkoille. Siirtymäajoilla tai ilman.

Esitys antaa luvan hakea säästöä heikommilla työehtosopimuksilla. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Jos valtiovalta toimii palkkadumppauksen esimerkkinä, niin pelkään pahoin, että kunnat tulevat perässä uudistaessaan organisoitaan.

En sinänsä pelkkää liikelaitoksia tai yhtiöitä. Ne ovat usein ihan fiksu tapa tuottaa julkisen vallan vastuulla olevia palveluita.  Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, asioita voidaan myös tilata. Mutta en liioin yhtiöitä ihaile. Julkisen vallan valinnoissa kyse on tarkoituksenmukaisuudesta ja etiikasta. Jos yhtiömuodon lähes ainoa tuottavuushyöty tulee palkkadumppauksesta, ollaan oudolla tiellä.

Olen ymmärtänyt, että meillä on puolustusvoimat pahan päivän varalle. Siis ei nykyisen vakaan rauhanomaisen rinnakkain olon vuoksi, vaan sen rauhattoman kriisiajan vuoksi. Laissa ei juurikaan varauduta pahan päivän ruokahuoltoon.

Perustettava yhtiö voidaan myydä osittain tai kokonaan. Mitenköhän kriisiaikana tilataan mahdollisesti monikansalliselta ruokahuoltoyhtiöltä apetta? Eikö armeija enää marssikkaan vatsallaan?

Muovipussimeri, huumeruiskut ja rikkoutuneet lasipullot ovat slummin lasten leikkikenttänä Dar es Salaamissa. Koulubussi vie lähes 10 kilometrin päähän kouluun, mutta tulevaisuuden näkymät ovat vaisut.

Kaukana kaikesta olevassa Chakaman kylässä on etuoikeus päästä pähkinänsärkijäksi euron päiväpalkalla. Vierailun jälkeen osaan arvostaa huomattavasti enemmän jokaista suuhuni laittamaan chashew-pähkinää.

Minulla oli etuoikeus olla mukana ulkoministeriön kehityspolitiikan kurssilla ja tutustua paikan päällä Suomen tukemiin kehitysprojekteihin Tansaniassa.

Tansanian talous kasvaa eurooppalaiseen kasvuun verrattuna voimakkaasti, mutta niin kasvaa väkilukukin. Reilu kolmannes väestä on aliravittua, puhdasta vettä saa noin puolet väestä, maaseudulla sähkö virtaa kahdessa prosentissa kyliä.

Siellä eletään elämää, jota on vaikea kuvitella, kun on kasvanut pohjoismaisen vaurauden keskellä. Kehityksen merkitys saa myös uuden ulottuvuuden.

Tuttuja tapoja tehdä kehitysyhteistyötä on kaivojen rakentaminen, koulujen ja terveysasemien rakentaminen, mutta sen rinnalla tehdään paljon uutta.

Suomen projektissa kehitetään uusia teknologiakonsepteja yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa. Tutulta tuntui työnvälityspalvelu, jota kehitettiin kännykkään. Työnantajan ja työntekijän kohtaamista. Melkein kuin työhallinnon cv-netti.

Kiinteistöveron kerääminen on Suomessa itsestään selvyys. Tansaniassa, jossa omistusolot ja kiinteistöjen olemassaolo ovat hatarammin tiedossa, uusi hyvä väline on sähköinen palvelu. Se näyttää, missä kiinteistöjä on ja mistä verot on jo saatu.

Veropohjan laajentaminen on välttämätöntä, mutta maksuhalukkuus ohutta, koska moni kokee, ettei saa verorahoilleen vastinetta. Niinpä yrittäjistä 60-70 prosenttia toimii harmaalla sektorilla.

Maaseudulla maanviljelyn tehostamista ja kestävyyttä haetaan monin keinoin. Yksinkertaiset välineet voivat olla toimivia. Viljelijä voi saada paremmin tuottavia siemeniä, kun sitoutuu luovuttamaan osan uusista siemenistä seuraavalle viljelijälle. Viljelyn tehostamisessa on kyse määrän ja laadun kasvattamisesta.

Jalostusarvoja kasvattamalla maa voi saada vaurautta. Se kuitenkin vaatii sitoutumista ja laatutyötä. Esimerkiksi cashew-pähkinöiden jättituotanto valuu raaka-aineina Intiaan ja sieltä putsattuina, paahdettuina ja pakattuina Euroopan markkinoille.

Masasin alueen kehitysprojekti pyrkii nostamaan pähkinän jalostusarvoa. Pienessä pajassa pähkinöitä perataan kuorista käsikäyttöisellä vimpaimella yksitellen. Jo tämä nostaa jalostusarvoa huimasti.

Tansaniassa kaikki lapset ilmoittautuvat kouluun – kaikki eivät kuitenkaan käy koulua. Yleinen opettaja pula on suuri ja vielä suurempi pula osaavista opettajista on maaseudulla. Kukapa lähtisi sähköttömään kylään kauas kaikesta, jos tarjolla on parempiakin vaihtoehtoja. 

Kehitysyhteistyöprojektit taistelevat kulttuurierojen, maanomistuspolitiikan kummallisuuden, korruption ja monen muun vaikean asian kanssa. Uskon silti jokaisen kurssilla olleen tunnustavan, että kehityspolitiikkaa tarvitaan. Kehitysyhteistyörahoihin vaaditut säästöt leikkaavat varmasti kaikkein köyhimmiltä.

Toivoa maan kehitykselle antaa löytyneet kaasuvarannot. Ne voivat yhdellä kehitysloikalla muuttaa koko maan joko hyvään tai huonoon suuntaan. Kyse on lopulta siitä, miten olemassa oleva varallisuus jaetaan. Olipa rahaa paljon tai vähän, kehityksen ratkaisee se valuvatko tulot vain eliitin hyväksi vai hyötyykö tuloista myös köyhin kansanosa.

Televisiosta meille on tuttua savannien kauneus ja rikas luonto. Eläinten maailmassa on julmat, mutta selvät pelisäännöt. Ihmisten maailmassa säännöt ovat julmat, mutta epäselvät.

Kirjasto on yksi tasa-arvoisimmista palveluistamme. Kaikki ovat tervetulleita kirjastoon ja kirjastot ovat paikkoja, jossa erilaiset ihmiset kohtaavat. Kirjasto on myös yksi käytetyimpiä julkisia palvelujamme. Yksi harvoista maksuttomista kulttuuripalveluistamme. 

Kun maailma digitalisoituu ja tietoa tulvii äärettömät määrät, tarvitsemme ihmisiä, jotka käsittelevät tietoa, luokittelevat ja tulkitsevat ja tietoa niin, että ihmisten on se helppo löytää.  

Kirjastoista tiloina on tullut yhä tärkeämpiä. Moni kirjasto on ihmisille kodin jatke. Kirjastoja käytetään opiskelu- ja työntekotilana, lapset viettävät turvallisesti iltapäiväänsä kirjastoissa lukien ja netissä surffaten.

Kirjastotyöntekijöillä on tärkeä tehtävä. He näyttävät asiakkaille ovia uusiin maailmoihin. Kiinnostavien kirjojen esittelyt, lukuvinkit saavat monet kirjastojen käyttäjät löytämään uusia kirjoja luettavaksi. Ammattilaisen apu oikean materiaalin löytämisessä on googlen maailmassa yhä tarpeen.

Kaunokirjallisuuden lukeminen auttaa ymmärtämään ja tunnistamaan omia tunteita ja asettumaan toisen ihmisen asemaan. Se kasvattaa tunneälyä, jota tarvitaan kaikissa elämän ihmissuhteissa.

Joka kerran kun avaa uuden kirjan, alkaa suuri seikkailu tuntemattomaan. Lukiessa unohtuu helposti omat rajoitukset ja saa hypätä täysin toisenlaiseen maailmaan ja elämään.

Mielenkiintoinen romaani vie mukanaan. Tarina vie sinne, minne ei muuten pääsisi ja antaa sen, mitä ei muuten saisi. Uni kaikkoaa. Voi unohtaa hetkeksi ulkoisen maailman. Lopulta yölamppu on pakko sammuttaa, mutta onneksi kirjaan voi tarttua uudelleen.

No ehkä on tunnustettava, että on myös kirjoja, joita voi hyvin käyttää unilääkkeenä.

Romaania lukiessa on luotava itse kuva tarinan henkilöistä, esineistä ja ympäristöstä. Mielikuvitus joutuu mukavasti töihin. Lukiessa huomaa usein keskustelevansa tekstin kanssa. Teksti herättää kysymyksiä ja teksti herättää halun etsiä vastauksia. Lukeminen on aktiivista ajatustyötä.

Parhaimmillaan lukeminen on itsenäistä ja tehokasta aivojumppaa. Tekstin merkityksiä täytyy löytää ja oppia löytämään itse. Lukeminen opettaa myös pitkäjänteisyyttä. Kirjaan, lehteen tai sähköiseen tekstiin tarttuminen on suositeltava tapa pysähtyä, keskittyä ajattelemaan.

Pitkäjänteisyyden opettelu ja oppiminen tuntuu erityisen tärkeältä nyt, koska sähköisten viestimien kehittyessä ja lisääntyessä nykymaailma alkaa olla yhä enemmän ja enemmän aina vain lyhyempien otosten maailma.

Riippumatta siitä millaista tekstiä milloinkin lukee, kauno- tai tietokirjallisuutta, sanomalehtiä tai sarjakuvia, asiakirjoja tai mitä tahansa, lukeminen tuo elämään kokemuksia ja ajatuksia, elämyksiä.

Itselläni on tapana lukea kolmea kirjaa rinnan: yhtä asiapitoista, yhtä hyvää romaania ja yhtä kepeämpää dekkaria tai muuta keveämpää kirjaa. Vireystila saa ratkaista mihin kirjaan tarttuu. Usein koen myös surua hyvän kirjan loppuessa. Tarinaa jää kaipaamaan, vaikka sen loppuminen antaa mahdollisuuden tarttua uuteen.

Yleissivistyksen kehittämisen kannalta lukeminen on korvaamatonta. Tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä yhteiskunnasta, kulttuurista, eri elämänvaiheista ja elämäntavoista, ihmisyydestä.
Olennaista on oppia jäsentämään tietoa ja kokemusta, ymmärtämään asioiden välisiä yhteyksiä.

Kirjastoilla on iso haaste vastata muuttuvan vietsinnän maailmaan. Monelle kirjasto yhä vain kirjojen lainaamispaikka tai lehtilukusali. Tosiasiassa kirjasto on yhä enemmän. Musiikin, äänikirjojen, sähköisten kirjojen ja netin, satutuntien ja tapahtumien keskus. Tiedon ja tunteen sulattamo, jossa saa apua oikean lähteen löytämiseksi.

Muistan kun nuorena lukiolaistyttönä pidin kirjastossa satutunteja. Ryhmässä oli rasavilli poika, jonka äiti varmasti huokasi helpotuksesta saadessaan pojan hetkeksi toisen hoiviin. Kerran piirsimme ja poika suttasi mustaa, rutisti paperin rullalle ja komensi minut kyykkyyn. Hän sanoi, että tää on pyssy, mä ammun sut. Ehdin hetken miettiä, että mitenhän pitäisi reagoida. Sitten poika jatkoi, suu auki täältä tulee mansikoita. Kirjojen maailman toden ja tarun osaset kohtasivat.

Herakleitos sanoi aikanaan, että paljon tietäminen ei ole viisautta. Kirjaston laaja valikoima ei aina auta, jos oikean materiaalin löytämisessä ei saa apua.  Infoähkyn maailmassa tarvitaan myös osaavaa opastusta osuvan tiedon lähteelle.

Vaari ja pikkutyttö palauttivat kirjoja. Kirjastovirkailija kiitti, jolloin tyttö katsoi vuorotellen vaaria ja virkailijaa ja sanoi: ”Kiitos! Mistä kiitos? Vaarinhan tässä olisi pitänyt kiittää!”

Onnittelut Hämeenlinnan 150-vuotiaalle kirjastolle!

Yrittäjyyteen tarvitaan usein unelma – tavoite, idea jostakin. Valtio ei voi lailla säätää ihmisten unelmista tai rahalla ostaa niitä. Valtio ei voi pakottaa yrittäjyyteen. Mutta valtio voi ja sen tulee vaikuttaa siihen, että ihmiset voivat paremmin toteuttaa ideoitaan.

Suomi tarvitsee yrittäjyyttä, yritysten kasvua. Suomen on tuettava ihmisten uusien innovaatioiden polkua kaupallisiksi tuotteiksi ja yritysideoiksi.

Me tarvitsemme lisää naisyrittäjyyttä, lisää maahanmuuttajayrittäjyyttä, kummitoimintaa ja mentorointia ja lisää yrityksiä vastaamaan yritysten omistusrakenteiden muutoksiin.

Tärkeää olisi rohkaista ihmisten sisäänrakennettua yrittäjyyttä, halua luovaan työskentelyyn ja itsensä toteuttamiseen. Nykyisessä palkkatyössäkin kaivataan nykyistä enemmän sisäistä yrittäjyyttä, oman työnsä hallinnan mahdollisuutta, mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Pieni maa ei globaalissa taloudessa pärjää ilman innovaatioiden luomaa eritysosaamista, ilman innostuksesta lähtevää dynaamisuutta. Hintakilpailu tai masssatuotanto ei toimi. On tehtävä asioita fiksummin.

                                                                    ***

Naisyrittäjyys, pariyrittäjyys ja perheyrittäjyys ovat vahvistuvia trendejä. Aloittavista yrittäjistä noin kolmasosa on naisia, joinakin vuosina jopa 40 %. Vuoden 2009 lopussa Suomessa oli reilut 250 000 yrittäjää, naisyrittäjiä oli kolmannes kaikista yrittäjistä.

Naisyrittäjien määrä on kasvanut 2000-luvulla. Kotitalousvähennysjärjestelmä, kuntien palvelutuotannon avautuminen kilpailulle ja ostopalvelujen lisääntyminen sosiaali- ja terveyspalveluissa ovat olleet eräitä tärkeitä kasvusysäyksen antajia.

Kansainvälisesti naisten yrittäjyys on Suomessa korkealla tasolla, sillä naisyrittäjiä on meillä suhteellisesti enemmän kuin Euroopassa keskimäärin.

Oman yrityksen perustaminen kiinnostaa eniten keski-ikäisiä naisia. Heillä on vankka ammattitaito ja runsaasti työkokemusta. Lapset ovat varttuneet, elämänkokemusta on kertynyt ja nainen haluaa testata kykyjään.

                                                                     ***

Tarvitsemme tulevaisuudessa yhä enemmän yrittäjyyttä, joten esteet naisyrittäjyyden tieltä on purettava. Vanhemmuudesta johtuvat kulut on jaettava nykyistä tasapuolisemmin. Epätasainen kustannusten jakaantuminen jarruttaa naisyrittäjyyttä ja naisten työllistymistä.

Yksinyrittäjiä naisista on kaksi kolmasosaa. Yhteisenä ongelmana ovat pitkäksi venyvät työpäivät ja työviikot, lomien pitämisen hankaluus ja sijaisten löytäminen äitiysloman tai sairauden ajaksi. Yrittäjien sijaispankit ovat levinneet jo lähes koko maahan.

Tunnetuimpia näistä on Pohjois-Karjalassa luotu Puotiska-malli, joka syntyä sain tukea ministerinä. Koulutettu ja sijainen on oiva kumppani itsekseen työskentelevälle yrittäjälle. Sijaisyrittäjien koulutukseen ja valmennukseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Tässä voidaan käyttää hyvin työvoimapoliittista koulutusta ja muita tukia.

                                                                      ***

Naisten omistamista yrityksistä noin 70 % toimii palvelualoilla. Naisia on erityisesti kaupan, hotelli- ja ravintola-alan sekä hoito- ja hoiva-alan yrittäjinä. Nopeimmin naisten osuus on viime aikoina kasvanut markkinoinnin ja viestintäalan yrittäjinä.

Palvelualoilla naisten vahvuudet pääsevätkin hyvin esiin. Niissä tarvitaan erityisesti ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja, joissa naiset ovat usein vahvoja.

On osattava kuunnella, keskustella ja neuvotella. On tiedettävä, miten asiakasta palvellaan, sillä palvelutasoon kohdistuvat laatuvaatimukset nousevat kaiken aikaa. Onhan tietoyhteiskuntaa luonnehdittu palveluyhteiskunnaksi, jossa suorista asiakaskontakteista on tullut entistä tärkeämpiä.

Tulevaisuuden menestyjät eivät siis olekaan pelkästään korkean teknologian yrityksiä vaan myös sellaisia yrityksiä, joissa palveluote asiakkaaseen on tiivis, läheinen ja lämmin.

Menestyjiä ovat siis paitsi high tech -yritykset myös high touch -yritykset. Tunneälykkäinä pidetyt naiset ovat aina olleet hyviä luomaan tätä kilpailuetua.
 

En pidä pelätä kuntaliitoksia, vaan sitä että nykymeno jatkuu. Jos emme etsi fiksumpia ja tehokkaampia tapoja järjestää ja tuottaa palveluita, on varmaa, että nykynuoret eivät kohta edes tiedä, mitä lähipalvelusana tarkoittaa.

Kunnat taistelevat kasvavan palvelutarpeen ja riittämättömien resurssien ristipaineessa. Tarvitsemme kuntaremonttia ja palveluremonttia.

Eduskunnan välikysymyskeskustelussa keskustaoppositio yritti rakentaa pakkoliitos-nimistä mörköä. Hallitus ei kunnille pakkoa rakenna. Pakko tulee taloudesta ja ikärakenteen tuomista haasteista. Muutoksen pakko, ei liitoksen pakko.

Kuntapäättäjällä on oikeus pitää kuntalaistensa puolta. Valtiovallan velvollisuus on pitää kaikkien kuntalaisten puolta. Ei vain oman kunnan asukkaiden tai oman vaalipiirin asukkaiden. Siksi hallitus ajaa kuntauudistusta, joka turvaa laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti koko maassa.

Yhtenä vahvana peruskunnan kriteerinä on työssäkäyntialue. Se on fiksu kriteeri, koska se huomioi ihmisten luontaisen asioinnin ja liikkumisen. Usein se myös turvaa riittävän väestöpohjan palvelujen toimivalle järjestämiselle.

Keskusta esitti välikysymyskeskustelussa lähipalvelulakia. Kaunis ajatus ja hyvä tavoite. Mutta laki ei turvaa päivähoitoa, peruskoulua, vanhustenhoivaa tai terveydenhoivaa lähelle. Siihen tarvitaan resursseja.  Resurssit turvataan rakentamalla elinvoimaista ja työllisyyttä edistävää kuntarakennetta.

Silti on syytä käydä rajanvetoa siitä, mitkä palvelut on saatava kohtuullisen läheltä ja mitä voidaan hakea kauempaa.

Jos Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa tarjotaan työssäkäyvälle äidille päivähoitopaikkaa toiselta puolen kaupunkia, kyse ei ole järkevästä suuruuden ekonomiasta. Kyse on huonosti järjestetystä palvelusta. Mutta jos osa harvoin tarvittavasta erikoissairaanhoidosta ostetaan Tampereelta tai jostain muualta, kyse on järkevästä työnjaosta ja mittakaavahyödystä.

Nykyisin ongelmana on osin myös se, että osa kaupunkiseuduista kohtaa epäreilun työnjaon. Keskuskaupunki joutuu turvaamaan elinvoimaa ja reunakunnat houkuttelevat maksukykyisiä veronmaksajia. Palvelut ne kehottavat hakemaan keskuskaupungista. Toinen tuottaa palvelut, toinen houkuttelee rahoja. Ei kovin reilua.

Tarvitsemme reiluja kuntia, jotka kykenevät huolehtimaan palveluista ja resurssien kasvattamisesta.

Koko Euroopan ja unionin talous tulee vaikuttamaan Suomen talouteen enemmän kuin ne päätökset, jota budjettiriihessä tehdään. Ikävä kyllä.

On tärkeää, että taistelemme kahdella rintamalla. Etsimme yhdessä ratkaisuja Euroopan talouden pelastamiseen, omat kansalliset etumme turvaten ja teemme sen mitä kotimarkkinoilla voimme tehdä.

Ilahduin pääministerin puheesta, joka kuulutti talouskuria unioniin, kilpailukyvyn vahvistamista ja keinoja, jolla tehdyistä päätöksistä pidetään kiinni.

Suomi ei ole yksinäinen saareke, vaan osa maailman ja Euroopan taloutta. Iso haasteemme on lisätä vientiä ja erityisesti sen arvoa. Jos viennin arvo suhteessa tuontiin jää jälkeen, taloutemme kärsii.

Ylpeä olen valtiovarainministeri Urpilaisen ajattelusta, jossa talouspolitiikka ei ole arvovapaata, vaan sille asetetaan oikeudenmukaisuuden vaade.

Myös köyhimmän kansan kuluttaminen on osa kotimarkkinoiden elvyttämistä. Siksi perusturvan korotus on paitsi oikein myös taloudellisesti järkevää. Työttömän eurot eivät ehdi säästötilille eivätkä matkusta ulkomaille. Ne menevät heti kotimaiseen kulutukseen.

Suomessa on totuttu sanomaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Näin onkin, mutta joskus paras on hyvän vihollinen. Jos ihminen ei pääse töihin häntä on autettava työttömyydessä ja työttömyydestä.

Sama koskee köyhyyttä. Emme voi ajatella, että autamme ihmistä vain pois köyhyydestä, on autettava myös köyhyydessä.

Olemme liian usein tottuneet ajattelemaan, että kotimarkkinoita elvytetään vain palkansaajien verotusta keventämällä. Näin on tehty erityisesti tulopoliittisten kokonaisratkaisujen yhteydessä.

Ratkaisut toimivat aikanaan, koska verotuksessa oli keventämisen varaa. Enää ei ole. Siksi on tärkeää, että yleisten kevennysten sijaan etsimme kohdennettuja ratkaisuja myös maltillisen koordinoidun tulopolitiikan rakentamiseen.

Yleinen verotupo on tuhon tie. Houkuttimet on etsittävä muualta. Työelämän kehittämisestä, innovaatiopolitiikan tukemisesta ja mahdollisesti tiukkaan kohdennetusta veroporkkanoista.

Pääministerin ilmoitus koski taloutta ja eduskunta kävi keskustelun Kataisen ja Urpilaisen puheenvuorojen pohjalta.