Hallitus petti palkansaajat

Hallituksen politiikkariihessä on syntynyt paljon kauniita tavoitteita, mutta välineiden taso vaihtelee. Selkeimmät ratkaisut koskevat eläkeiän korottamista. Eläköitymisiän nostaminen on välttämätön makrotalouden tavoite, mutta miten paniikkiratkaisut toimivat mikrotasolla. Entä tavallisten ihmisten elämä?

Yksilötasolla nykyinen joustava eläkeikä ja bonusjärjestelmä on houkuttanut ihmisiä jatkamaan työelämässä.  Niitä, joilla on hyvä ja viihtyisä työyhteisö ja joilla työkunto kestää. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Monen perinteisen duunariammatin kohdalla ihminen menee rikki ennen eläkeikää. Jo nykyinen eläkeikä on heille vaikea tavoite. Nyt kun hallitus korottaa eläkeikää, he eivät voi edes uneksia bonuseläkkeistä. Rima nousee liian korkealle.   Heidän luottamustaan tulevaan hallitus horjuttaa lisää leikkaamalla käytännössä heidän eläkkeitään.

Yritykset saneeraavat eläkeiän kynnyksellä olevia ihmisiä surutta työttömiksi. Työttömyyseläkeputkeen irtisanotaan ihmisiä ja ikä on yleisesti yksi irtisanomisten kriteereistä.

Olisi ollut vähintään kohtuullista, että hallituksen myöhäisillan ideariihi olisi lisännyt myös työnantajan vastuuta ikääntyneistä työntekijöistään. Esimerkiksi lisäämällä työnantajan kustannusvastuuta pitkään työssäolleiden ihmisten saneeraustilanteissa.

Hallituksen linjaus synnyttää todennäköisemmin rajun eläkekkeellehakeutumispiikin eikä ehkäise eläköitymistä..

Laman aikana epävarmuus työpaikan säilymisestä kasvaa. Ihmiset hakevat luontaisesti turvaa. Eläkejärjestelmien muutoksia on vaikea yksilötasolla hahmottaa. Niinpä on turvallisempaa lähteä pian nykyisin voimassa olevien varhaisratkaisujen piiriin kuin pelätä tulevaa eläkeiän nousua ja varhaiseläkejärjestelmien heikennyksiä.

Laman tuoma työnantajien työntö eläkkeelle saa nyt rinnalleen ihmisten turvallisuudenkaipuun tuoman imun eläkkeelle.

Työhyvinvoinnin panostukset ja työssä jaksamisen panostukset hallituksen linjauksissa jäävät sanahelinän varaan, vaikka porkkanat toimivat tehokkaasti.

Surullista ratkaisussa on se, että hallitus ei näytä edes itse luottavan omaan elvytyspolitiikkaansa, vaan on alkusyksyn ”ei koske meitä”- yltiöoptimismista siirtynyt suoraan pessimistisimpiin skenarioihin.

Hallituksen hulvattomat ja työllisyyden vahvistamisen kannalta tehottomat veronalennukset maksetaan nyt eläkeiän korottamisella.

Hallitukselle luottamuskäsite näyttää kutistuvan vain markkinoiden luottamuksen hankintaan. Suomalainen sopimisen kulttuuri muuttui eläkepolitiikassa ylimieliseksi kahden miehen showksi.
Kokoomuksen työväenpuolueviitan alta paljastu palkansaajia syövä susi.

5 vastausta artikkeliin “Hallitus petti palkansaajat”

  1. leotur kirjoitti:

    Tapasin erään juuri valmistunen insinöörin. Hän kertoi, ettei näköpiirissä ole muuta kuin siivojan työtä. Siis jos näin käy koulutetut ihmiset tekevät nyt sellaiset viisi vuotta aivan muuta kuin mihin heillä on koulutus, niin se on menetettyä tietoa se. Osa alkoholisoituu, sairastuukin.Nuorten mielenterveysongelmaluvut on aika huimia samoin työttömyysluvut alle 25 lähentelevät ainakin täälläpäin 20%. Onko tuoksena menetetty sukupolvi.

  2. Olli Rikkinen kirjoitti:

    Hallitus on nyt siirtynyt tekemään vaalityötä sdp:n hyväksi.Näillä päätöksillään.Minua on suuresti ihmetyttänyt se, kuinka vähillä luvuilla ja täsmällisillä ilmauksilla tässä asiassa mennään.Ikäänkuin kuulosteltaisiin pelivaroja ja sitten putsattaisiin pöydältä ne murutkin.Ne,jotka meille työttömille oli tarkoitetut busineksen lisääntyessä,vai oliko ? Hallituksen operoidessa ”rakenteellisia uudistuksia” eli huononnuksia eläkkeisiin useat mediat toistelevat niitä kritiikittä.Luulisi demareilla olevan nyt jo asiantynkääkin politiikan sisällöksi.Ketkä hyötyvät mahdollisesti ,paljonko jne? Kiinnitin huomiota hallituksen viestintään, jossa asiaa sotketttiin tahallaan termillä ”vanhuuseläke”.Siitähän tässä kai vähiten oli edes kyse, vaan työperäisistä eläkkeistä.Tai mixistä.Surullisinta tässä just on kolmikantaisen,fiksun systeemin hautausmenot.Konsensuksen arkkua kiikuttavat porvarit kovaa forssia kohti kalmiston kulmaa.Etteivät vaan väsyisi itsekin uurastuksissaan.

  3. Seppo Summanen kirjoitti:

    Olen vahvasti samaa mieltä kirjoituksesta paitsi yhdestä asiasta. Jos työnantajan vastuuta ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisista edelleen lisätään, niin se nostaa edelleen työnantajien kynnystä palkata ikääntyneitä työttömiä. Jo nyt ikääntyneen työttömän on vaikea saada työtä. Miksi tätä pitäisi edelleen vaikeuttaa. Tässä vastakkain ovat työntekijöiden ja työttömien edut. Pitäisi löytää ratkaisu, joka palvelisi sekä työssä olevia että työttömiä ikääntyneitä.

  4. marita.viitanen kirjoitti:

    Kuka oikeastaan on ikääntynyt työntekijä ? Tämäkin on yksilöllistä. Yli viisikymppisen miehen on vaikea enää löytää uutta työtä, mutta naiset jopa kouluttavat itsensä vielä uuteen ammattiin. Tämä pääministerimme ehdotus kouluttaa 57-v. esim. lähihoitajiksi ensin vähän huvitti, mutta voisiko niitä miehiä kouluttaa ko. ammattiin esim. Valtion työllisyyskursseilla kun kerran hoitoalalla pulaa työvoimasta on.

  5. VILHO VÄISÄNEN kirjoitti:

    Pelkkiä puheita ei kannata kommentoida, tekoja sensijaan kyllä. Tämäniltainen MOT antoi sellaisen rokotuksen politiikkaa vastaan, että meidän perhe ei enää vaaleihin osallistu vaikka jo kuvittelimme politiikan olevan sitä kauniisti mainostettua ”yhteisten asioiden hoitamista”.

Kommentoi