Kuukausiarkisto: Marraskuu 2009

Työtä ja oikeudenmukaisuutta!

27.11.2009

 

Vuodessa on menetetty 120 000 työpaikkaa. Nuoritotyöttömyys on noussut yli 60 %. Ikääntyneiden työttömyys nousee ja pitkäaikaistyöttömyys on yli kymmenen vuoden aleneman jälkeen kääntynyt nousuun. Lomautukset muuttuvat irtisanomisiksi. Tässä tämän päivän todellisuutta.

 

SDP rakensi vaihtoehtobudjettinsa tämän päivän kipeimpiin tarpeisiin. tärkeintä on työllisyyden tukeminen, kuntien palveluiden turvaaminen ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien työttömien, lapsiperheiden ja eläkeläisten toimeentulon parantaminen. SDP:n mielestä Suomella ei ole varaa massatyöttömyyteen.

 

 

Teollisuutta, vientiä ja rakentamista tuettava

 

Suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä vahvistetaan mm. sähköveron poistolla. Näin voidaan turvata kilpailukykyinen energia teollisuudelle.

 

Suomalaista telakkateollisuutta tuetaan kohdennetuilla innovaatiotuilla ja aikaistamalla välttämättömiä valtion hankintoja. Myös väylähankkeiden avulla tuetaan teollisuuden toimintaedellytyksiä.

 

Sosialidemokraattien esityksistä useat tukevat ympäristövetoista kasvua ja energiatehokasta rakentamista sekä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä. Tulevaisuudessa puurakentamista pitää edistää.

 

Esitämme myös erillistä projektia ympäristö- ja palvelualoille sekä eSuomen vahvistamista. Suomella ei ole vara jäädä laiskasti katsomaan globaaleja kasvavia markkina-alueita ja tietoyhteiskuntakehitystä.

 

Työllisyyttä tukevat panoksemme ovat miljardin luokkaa ja niiden avulla työttömyyttä voitaisiin alentaa jopa 40 000 hengellä. Vaikutus on laskettu ekonomistien käyttämällä kaavalla, jossa panostukset suhteutetaan bruttokansantuotteeseen sekä työvoimapoliittisten toimien volyymilla.

 

Karu totuus on, että Katainen ja kumppanit eivät suhtautuneet vakavasti reilu vuosi sitten tulossa olevan taantuman selviin merkkeihin. SDP varoitti montaa kertaa jo vuosi sitten finanssikriisin seurauksista, mutta hallituspuolueiden ministerit suhtautuivat välinpitämättömästi työttömyysuhlaan ja väittivät että huoleen ei ole syytä.

 

SDP esittää lisää resursseja työvoimapoliittisiin toimiin ja työllisyysperusteisiin investointeihin. Nuorille työttömille on tarjottava riittävästi koulutusta, tukityötä, työharjoittelua ja työpajapaikkoja. Näiden avulla nuoret eivät syrjäydy ja he pysyvät kiinni työelämässä.

 

Koulutuksen avulla lisätään osaamista. Sosialidemokraatit esittävät rahaa aikuis-, ammatti- ja korkeakoulutukseen. Koulutuksen avulla tarjotaan sekä mahdollisuus työllistymiseen että silta työstä ja työttömyydestä uuteen työhön.

 

Hyvä arki rakennetaan kunnissa

 

Kunnat ovat joutuneet valtion maksumiehiksi taantumassa. Hallitus alentaa tuloverotusta, mutta ei tue kuntia ja tästä seurauksena yli puolet Suomen kunnista joutuu korottamaan veroprosenttiaan palveluiden turvaamiseksi. Sosialidemokraatit esittävät kuntien peruspalveluiden turvaamiseen 500 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi noin 100 euroa asukasta kohden. Tällä korotetulla valtionosuudella voidaan kunnissa parantaa vanhusten hoitoa, huolehtia perusterveyden hoidon tasosta ja panostaa lastenpalveluihin. Kuntien lisäraha vähentää myös tarvetta veronkorotuksiin ja lomautuksiin sekä ylivelkaantumiseen.

 

Tulonjakoon oikeudenmukaisuutta.

 

Haluamme parantaa kaikkein heikoimmassa tilanteessa elävien asemaa. Työttömäksi jääneiden perusturvaa haluamme parantaa korottamalla peruspäivärahaa 43 eurolla kuussa.

 

Lapsiperheiden köyhyyttä haluamme vähentää nostamalla työttömyysturvan lapsikorotuksia 20 %,  lapsilisän yksinhuoltajakorotusta 20 euroa ja lapsiperheiden toimeentulotukea 30 euroa kuussa. Asumistukeen esitämme myös korotuksia. ja keventäisimme pienituloisten kunnallisverotusta.

 

Tasapainotettu vaihtoehtobudjetti

 

Velkatasoa Sosialidemokraatit eivät halua lisätä. Menoesityksemme kustantaisimme mm. Windfall-verolla ja kitkemällä harmaata taloutta käännetyn ALV:n avulla. Pääomaveron nostaisimme 30 prosenttiin. Pääomaveron alhaisuus on johtanut myös keplotteluihin, kun jotkut ihmiset pyrkivät muuttamaan ansiotulojaan pääomatuloiksi ja näin välttymään progressiiviselta verotukselta. Näissä keplottelutapauksissa kyseiset ihmiset eivät maksa lainkaan kuntaveroa, vaikka kunnan palveluita käyttävät. Siksi osa pääomaveron tuotosta o ohjattava kunnille.

 

Kaikkineen Sosialidemokraattien työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta tukevan budjettivaihtoehdon lisäykset ovat noin 1,413 miljoonaa. Sosialidemokraattien valtion tuloja lisäävät veroesitykset tuottaisivat noin 1,425 miljoonaa.

 

Katso lisää www.sdp.fi