OECD pyyhkeitä työurien pidentämisestä?

Pidempi työura niille, jotka ovat töissä vai töitä niille, jotka ovat työttömänä? Molempia varmasti tarvitaan. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan OECD tyrmäsi työmarkkinajärjestöjen esitykset työurien pidentämiseksi riittämättömiksi.

Julkisuustiedot arvioinnin sisällöstä vaihtelevat. Jos jo tulkinnat arvioinnista ovat kuin yö ja päivä, on vaikuttavista toimista vaikea löytää ratkaisua.

Jo tehdyt työurien pidennyspäätökset saivat aikanaan kiitosta maailmalla. Moni matkasi Suomeen tutustumaan eläkeuudistukseemme. Usein kysyttiin, miten te onnistuitte tekemään uudistuksen ilman yleislakkoa. Aidosti sopimalla. Aidosti sovittu asia yleensä toteutuu paremmin kuin pakolla puristettu.

Keskustelu työurien pidentämisestä ei tunnu arkikokemuksen perusteella oikeudenmukaiselta: liian monen ikääntyneen työura päättyy pakolla potkuihin. Liian monen nuoren työuran alku venyy, koska töitä ei löydy.

On muistettava, että valtaisia työvoimavaranto piilee ihmisissä, jotka ovat työttöminä. Tämän hetken todellisuus tökkii vastaan työurien pidentämistavoitteen kanssa.

Yhteiskunnan päätösten pitää olla oikeudenmukaisia ja niiden pitäisi myös tuntua oikeudenmukaisilta. Nyt ja tulevaisuudessa.

Voisiko ajatella, että työmarkkinajärjestöt ja hallitus ratkaisisivat akuuttia työllisyyskriisiä ja työurien pidentämistä yhdessä. Työurat pitenevät myös tämän päivän työttömyyttä ja työelämästä syrjäytymistä ehkäisemällä.

Nuorisotyöttömyyteen on onneksi jo herätty. Mutta pelkän peruskoulun varaan jäävien nuorten määrä on vuodessa lisääntynyt lähes prosenttiyksiköllä. Heidän tuleva työuraennusteensa näyttää huonolta ilman lisätoimia.

Suomella ei ole varaa yhteenkään syrjäytyneeseen nuoreen. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa inhimillisesti liikaa ja taloudellisesti elämänuransa aikana yli miljoona euroa. Panostus pitää kääntää ennaltaehkäisyyn. Aika monta turhaa tointa saa miljoonalla eurolla tehdä. Mikäli yksikin nuori onnistutaan pelastamaan, tulos on pelkkää plussaa.

Pitkäaikaistyöttömyys on noussut rajusti. Pitkäaikaistyöttömyys syrjäyttää herkästi kokonaan työelämästä. Nuorten ongelmien lisäksi on keskityttävä pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisyyn.

Miten olisi hieman vähemmän kilpailua palvova yhteiskunta, joka ottaisi enemmän inhimilliset tarpeet huomioon. Esimerkiksi työttömille voitaisiin maksaa kannustusrahaa, jos he työttömyyden aikana osallistuisivat kolmannen sektorin yleishyödylliseen työhön. Työkokemus karttusi ja saisimme paljon yhteistä hyvää.

2 vastausta artikkeliin “OECD pyyhkeitä työurien pidentämisestä?”

  1. Hyvä ajatus kirjoitti:

    Jep, tuo kannustusraha on hyvä idea. Vie sitä asiaa eteenpäin eduskunnassa.

    Vaimoni on töissä kunnan vanhainkodilla, minä työttömänä. Olen sanonut hänelle, että olisihan minulla aikaa kulkea hänen kanssaan samalla autokyydillä sinne vanhainkodille jotain pientä työtä tekemään (esim. vanhusten ulkoiluttamista, roskapussien tyhjennystä, tarvikkeiden viemistä/tuomista, kahvinkeittoa, lumitöitä ym. yleismies ”Jantusen” hommia).

    Palkkatoivomukseni olisi 5 euroa/päivä (netto). Mutta vaimoni – vaikka onkin raskaan työnsä rasittama – ei ole moisesta ehdotuksesta oikein innostunut. Sanoi joskus, että riittää kun yksi henkilö meidän taloudesta on töissä siinä laitoksessa.

  2. Pentti Mattila , kirjoitti:

    On se vaan merkillistä kun moni tiedostaa työttömyys ajan todellisuuden.Työvoimaministeriö on sokea ymmärtämättömyydessään,ensin ihminen joutuu työttömäksi,on työttömyyskorvaukselle karenssi sen jälkeen asian käsittely,kuukauden kassaviive ihmisen kaikki maksut erääntyvät kuten työssäollessakin.
    Kun vihdoin kassamaksut alkavat työttömälle tulemaan, niin on toisaalta hepotus,peruspäivärahalla ei
    maksella lainoja,on usein saatava muuta tukea elämiseen.Työtä olisi hyvä tehdä lisäksi vaikka vähemmänkin,jos kuitenkin työtön erehtyy keskeyttämään työttömyyden,satunnaisen viikon tai kahden
    työrupeaman vuoksi,joutuu hän taas anomaan udelleen työttömyys päivärahaa jolloin on sama tilanne kuin ensimmäiselläkin kerralla aikaa kuluu maksut viivästyvät,tulee viivästyskorkoja siis kuluja lisää.
    Työttömyys korvaus kun alkaa uudelleen, niin siinä on tieto,että työpalkasta johtuen ei makseta jotakin
    osaa korvausta,jolloin oli aivan turha käydä työssä,kun työttömyys korvaus jatkuessaan työn sijaan
    tulos olisi ollut sama.
    Jos tätä Katainen ja muut oikeistolaiset pitävät rehellisyyden esimerkkinä työläistä kohtaan,niin onko
    jollain valtaryhmittymällä jonkin asteen sokeus.10 uutiset 21 maaliskuuta kokoomuksen laivaristeilyn
    tapahtumista ja Kataisen puheista seuraavissa vaaleissa ollaan rehellisyyden nimissä liikkeellä.
    Kysymys mitä tuli luvattua sairaanhoitajille viime vaaleissa, mikä osa toteutui .
    Toivottavasti äänestäjät muistavat lupaukset ja toteutukset.?
    Muuten kokoomus kyllä lupasi työtä,arvelin kuitenkin,että kyllähän kokoomus voi työllistää mutta
    palkka on sitten aivan eri asia.Missä on työ, missä on työläisen hyvinvointi.?

Kommentoi