Sain syntymäpäivälahjaksi mekon. Se on hankala pukea päälle, koska siinä on napit takana ja minä olen edessä. Näillä pikkutytön sanoilla voi moni nainen kuvata omaa elämäänsä nykypäivän Suomessa.
Tasa-arvon puutetta ei ole helppo nähdä, jos on itse sillä puolella, ettei koe olevansa epätasa-arvoinen. Historiassa tasa-arvoa ovat vaatineet sorretut yhtä kiihkeästi kuin sortajat ovat yrittäneet perustella tasa-arvon tuhoavaksi, lamaannuttavaksi ja tasapäistäväksi voimaksi.
Tasa-arvokeskustelu liittyy yleensä yhteiskunnan kiperimpiin epätasa-arvoisuuksiin. Intiassa tasa-arvoa vaadittaessa halutaan purkaa kastijärjestelmä, Etelä-Afrikassa tai Amerikassa se tarkoittaa tasa-arvoa mustien ja valkoisten välillä, uskontojen ristiriitamaissa tarkoitetaan uskontojen harjoittamisen tasa-arvoa.
Pohjoismaissa ja Suomessa tasa-arvokeskustelu useimmiten tarkoittaa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tai taloudellista tasa-arvoa.
Naisnäkökulma ammentaa yhä voiman arkisesta työstä ja elämänkokemuksesta. Se ei ole valtapolitiikkaa eikä pyri naisten ylivaltaan. Se ei pyri tasapäisyyteen tai samanlaisuuteen, vaan suvaitsevana aatteena kunnioittaa ihmisten välisiä eroja ja arvostaa erilaisuutta, mutta ei eriarvoisuutta. 

Raskausesteestä kokovartalopääministeriin

Miina Sillanpää aloitti ensimmäisen puheenvuoronsa eduskunnassa sanoen: “Minä kumminkin käytän puheenvuoroa.” Siihen aikaan puhuttiin naisrauhasta kadulla ja lasten asemasta. Molemmat tuttuja aiheita nykypäivän naisille.
Sukupuolten välisen tasa-arvon päämäärät voidaan tiivistää tavoitteeksi taloudellisesta riippumattomuudesta ja ruumiillisesta koskemattomuudesta sekä itsemääräämisoikeudesta. 
Odotin tytärtäni ja olin varsin näkyvästi raskaana, kun olin 18 vuotta sitten ehdolla SDP:n puoluehallitukseen. Eräässä piirijärjestössä keskusteltiin valinnoista ja nuori mies vastusti valintaani sanoen, ettei sitä voi valita, kun se on raskaana. Vanhempi toveri kommentoi sanomalla, että raskaus menee ohi, tyhmyys ei. Piiri päätti tukea valintaani. Samaan kategoriaan kuuluu kokovartaloministeriys. Osaatteko kuvitella, että joku olisi kutsunut Paavo Lipposta kokovartaloministeriksi?
Politiikassa naiset ovat saavuttaneet asemia, mutta onko valta karannut politiikasta.  Olipa politiikan huipulla miehiä tai naisia, politiikan arvon palautus on tärkeää demokratialle. 
Naisten ja miesten väliset palkkaerot, talouselämän huipulta puuttuvat naiset, virkahierarkian yläpää miehisyys tai naisia vaivaava lasikatto. on tuttua tasa-arvopuhetta. 

Harvemmin esiin nostettuja ongelmia

Tiesimmekö, että pojat saavat koulussa helpommilla ansioilla numeroita noin yhden numeron verran, kertovat opetushallituksen uudet tutkimukset.
Tiesimmekö, että kunnat tukevat selvästi enemmän investointeja pojille mieluisiin liikuntaharrastuksiin kuin tyttöjen suosimiin lajeihin. Miellämmekö, että työmarkkinatuen puolison tulojen tarveharkinta koskee useammin naisia kuin miehiä. Naisia nollapäivärahalla on moninkertainen määrä, vaikka rahattomuus on molempien sukupuolienkohdalla yhtä nöyryyttävää. Ymmärrämmekö, että Suomessa kuolee 30 naista vuodessa perheväkivallan seurauksena. Väkivaltaa kokee lähes 100.000 naista. Kotitöistä naiset tekevät yhä valtaosan, mutta brittitutkimus osoittaa, että miehet, jotka tiskaavat ja imuroivat ovat onnellisempia. Eli kotityöt  kannattaa jakaa tasan. Miesten tasa-arvo-ongelmat ovat erilaisia. Miesten on yhä vaikea saada tasavertaista kohtelua erotilanteissa lapsen huoltajuuden suhteen. Jos naisen euro on 82 senttiä, niin miehen vuosi on 11 kuukautta, koska miehet kuolevat varhemmin.

Samapalkkaisuuslaki 47 vuotta 

Samapalkkaisuuslaki on yhtä vanha kuin minä. Laki ei ole onnistunut poistamaan sukupuolten välisiä palkkaeroja. Tarvitaan työpaikkakohtaisia toimia: palkkatietojen julkisuutta, luottamismiesten aseman vahvistamista ja työn vaativuuden arviointia yli toimialarajojen. Lähes 80 % suomalaisista on sitä mieltä, että sukupuolten samapalkkaisuutta pitää edistää myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Eniten tällä kannalla ovat naiset, toimihenkilöt, eläkeläiset, vasemmistopuolueiden (lähes 90%) ja vihreiden edustajat. Perussuomalaisten kannattajat poikkeavat joukosta. Heistä joka kolmas ei tue ajatusta, JHL:n uusin tutkimus kertoo. Nykyvauhdilla miesten ja naisten palkkaeron umpeen kurominen kestää yli 300 vuotta. Joku voi vähätellä eroa ja sanoa, että kyse on pienestä erosta, mutta  palkkaero on puoli miljoonaa euroa elämänkaaren aikana kaikille yhteinen tasa-arvohaaste. 

Työn ja perheen yhteensovitus 

Vanhemmilla on oikeus valita hoitavatko he lapsensa kotona kotihoidontuella vai päivähoidossa. Molemmat vaihtoehdot vaativat kehittämistä. Lastenhoivalla on suuri tasa-arvomerkitys. Kuntien talousvaikeudet eivät saa johtaa päivähoidon laadun heikkenemiseen. Naisten on hyvällä omallatunnolla voitava valita sekä osallistuminen työelämään että perheen perustaminen. Nyt tarvitaan pelisääntöjä sille, että perheen lapset pääsevät samaan päiväkotiin ja että päivähoito on lähipalvelu.  Tarvitaan myös maksu-uudistus, joka joustaa nykyistä paremmin perheen pirstaleisen hoivatarpeeseen. Naisten työssäkäynti on merkittävä osa Suomen työllisyysastetta, joka on avainkysymys Suomen tulevaisuudelle.

Sama kotihoidontuki koko maahan 

Kotihoidon valitsevien äitien ja isien on voitava palata turvallisesti työhön. Nykyisin monet, usein erityisesti äidit joutuvat työttömyysloukkuun, jollei heillä ole vakituista työpaikkaa heidän jäädessään kotihoidonvapaalle. Kotihoidontuelle on tehtävä valtakunnalliset pelisäännöt. Tuen taso ja tulosidonnaisuus on määriteltävä kuten päivähoitomaksuissa. Nyt moni kunta pyrkii ohjaamaan ihmisiä päivähoidosta kotihoitoon, koska se on kuntataloudelle edullista. Kansantalouden kokonaisuuden kannalta tilanne on toinen. Myös tasa-arvon kannalta on väärin, että perheiden saama tuki vaihtelee rajusti kuntarajojen mukaan. Kotihoidontuen varassa oleville on rakennettava mahdollisuus täydennyskoulutukseen. Työn, hoivan ja opiskelun yhteensovittamiseen tarvitaan lainsäädännön uudistamista. 

Lasten suusta kuulee totuuden 

Suomessa on hyvin pitkälle sukupuolen mukaan jakautuneet työmarkkinat. Kun eräässä tasa-arvotutkimuksessa kysyttiin 8-12-vuotiailta lapsilta, mitä he ajattelevat miesten ja naisten töistä. Naisten töiksi sanottiin keittäjän, sairaanhoitajan ja siivoojan töitä. Miesten ammatteja olivat lentäjä, metsuri, poliisi ja veturinkuljettaja. Mutta toisin kuin vanhempansa lapset näkivät, että kampaajan, lääkärin, lastentarhanopettajan, papin ja tarjoilijan tehtävät voivat olla miehen tai naisen töitä. Vanhoista asenteista kertovat lasten vapaamuotoiset kommentit. Eräs tyttö sanoi, että jos olisin poika perustaisin yhtiön, koska pojat yleensä tuottavat enemmän rahaa. Toinen tyttö tuumi, että äidilläni olisi paljon enemmän työtä, jos olisin poika.Kyselyn eräs poika taas pohti, että ainakaan virkkaajaksi, siivoojaksi, malliksi tai Miss Suomeksi en ala. Ja jatkoi, että muutenkin miehillä on parempi asema. Naiset vain passaavat miehiä, kuten hoitavat lapsia, laittavat ruokaa ja tiskaavat astioita ja sen semmoista. Se homma ei kuulu miehille, ei totisesti. Samaa mielikuvaa ruokkii lasten kouluaine, jossa pikkutyttö sanoi, että pojat tahtovat aina kaiken paitsi saippuan. Tyttö jatkoi, että minun isäni on niin kiltti, että hän on varmasti ollut pienenä tyttö.

Naisten sorto on ihmisoikeusrikos 

Kansainvälisesti ajatellen suomalaisen nainen on hyvässä asemassa. Maailmasta puuttuu nyt noin 100 miljoonaa naista.  Syynä on huono hoiva tai suora kuolemantuottamus. Viidenkymmenen viime vuoden aikana on kuollut naisia ja tyttöjä sukupuolensa takia enemmän kuin miehiä 1900-luvun kaikissa sodissa yhteensä. Kyse on dramaattisista asioista, sellaisista joilta mielellään sulkee silmänsä, häpeämurhista, lapsiprostituutiosta ja ihmiskaupasta. Ihmisoikeusrikkomuksista sukupuolen perusteella. Maailman naisten epätasa-arvolta ei saa sulkea silmiä, vaikka nykyilmapiiri onkin yltiönationalistinen. Lopuksi haluan lainata Merja Kyllöstä, joka sanoi eduskunnan tasa-arvokeskustelussa, että ”Olemme sitä, mitä opimme olemaan, kasvamme tasa-arvoon tai epätasa-arvoon.” Hyvin sanottu.