Suomi ja Ruotsi ovat molemmat vientivetoisia hyvinvointivaltioita. Toisen menestyminen vaikuttaa myös toisen menestymiseen. Ruotsi selvisi finanssikriisin jälkeen nopeasti jaloilleen ja nyt sitä kutsutaan OECD:ssa Peppi Pitkätossuksi ja Euroopan unionissa tiikeriksi. Suomessa talouden pitkän aikavälin riskit ovat kasvussa.

Ruotsi on historiallisesti vauraampi ja kestävyysvaje pienempi. Ruotsin elinkeinorakenne ja vienti ovat monipuolisempia. Ruotsissa julkinen sektori on laajempi, julkisten palvelujen henkilöstömitoitukset korkeammat. Ajoissa tehty kuntareformi tekee Ruotsin kunnista vahvempia palvelujen tuottajia ja tilaajia.

Ruotsin veroaste on selvästi Suomea korkeampi, joten siellä on varaa laskea verotusta ja saada sitä kautta sekä talouteen että työllisyyteen dynamiikkaa. Suomi haki samalla lääkkeellä dynamiikkaa kasvuun Paavo Lipposen ykköshallituksen aikaan. Ja onnistui.

Ruotsin sosiaaliturva on korkeampi ja työttömyysturva anteliaampi, porvarihallitus suunnittelee niihin leikkauksia, mutta leikattukin turva näyttää olevan korkeampi kuin Suomen.

Usko kansainvälisyyteen voimavarana

Ruotsi on rohkeasti mukana kansainvälisessä taloudessa ja uskoo globalisaatioon. Se harjoittaa siirtolaispolitiikkaa, josta se saa kasvua ja dynamiikkaa. Yhdysvaltain kasvustakin iso osa on tullut aikanaan maahanmuutosta.

Aluetalouksien menestystekijöinä pidetään usein kolmea suurta Teetä : Talentti, Toleranssi ja Teknologia. Suomi on ollut globaalin talouden voittaja, mutta meillä on selvästi näkyvissä käpertymistä kansallismielisyyteen, toleranssimme on heikompi, maahanmuuttokriittisyys, jopa vihamielisyys suurempaa. Impivaaralainen politiikka ei oikein toimi globaalissa maailmassa.

Aiemmin ulkomaille investoivat yritykset myös lisäsivät työpaikkoja Suomessa, nyt vaaka on kääntynyt niin päin, että työpaikkamäärät kasvavat ulkomailla.

Työllisyysaste ja työttömyys, molemmilla on väliä

Työ on Ruotsin politiikan keskiössä. Linjan voisi kiteyttää sanoen, että kaikkien ei tarvitse tehdä työtä enemmän, mutta useampien tulee saada tehdä työtä.

Suhtautuminen ikääntyneeseen työvoimaan on arvostavampaa. Ruotsissa riittää, että on hyvä tyyppi ja osaa asiansa. Suomessa ikä on liian usein irtisanomisen peruste.

Ruotsissa osa-aikatyötä on kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna. Se on paljon enemmän työntekijälähtöistä ja kannustaa esimerkiksi pienten lasten äitejä antamaan edes puolikkaan työpanoksen lasten kokonaan kotona hoitamisen sijaan. Suomessa naisten työllisyysaste on kääntynyt laskuun ja kotihoito nousuun. Talousvaikeuksissa painivat kunnat kannustavat naisia kotiin hoitamaan lapsia.. Kunta laskee päivähoitokustannuksia, mutta ei verotulomenetyksiä.

Tuottavuus ja työelämän yhteisyys syntyy diskuteeraamalla. Ensin sovitaan ja sitten ryhdytään hommiin. Toisaalta henkilökohtaiset palkka- ja arviointineuvottelut pitävät tulosorientoitumisen voimakkaana. Jos tulosta ei tule irtisanomiskynnys ei ole korkealla, mutta sosiaaliturva on.

Politiikka eri urilla

Ruotsi on poliittisempi, kaksinapaisempi ja vähemmän korporatiivinen ja virkamiesvaltainen kuin Suomi. Useamman totuuden maa. Siellä on talouden arvioijana riippumaton asiantuntijoista koostuva talousraati, joka arvioi hallituksen taloyuspoilitiikan onnistumista. Ruotsissa Second opinion- on enemmän sääntö kuin poikkeus. Suomessa se on poliittinen itsemurha.

Suomessa työmarkkinajärjestöjen rooli esimerkiksi työelämälainsäädännössä ja sosiaalipolitiikassa on suuri, se tuottaa kompromissikameleita, mutta toisaalta myös vakautta. Ruotsin valmistelussa etujärjestöjen ääni on heikompi.

Suomessa vaikkapa veronmaksajien keskusliitto oli mukana veropoliittisessa asiantuntijatyöryhmässä. Ruotsissa moinen olisi ollut mahdotonta.

Suomessa monipuoluehallitukset tuottavat kompromisseja, joskus paikalleen jähmettyneisyyttä. Ruotsin blokkipohjainen järjestelmä tuottaa ketterämpää päätöksentekoa – suuntaan ja toiseen.

Suomen ja Ruotsin elvytyspolitiikan erot olivat suuret. Suomi veroelvytti, Ruotsi samoin kuin Norja Ranska menoelvyttivät, ja tulokset näkyvät. Vielä tälle vuodelle Ruotsi elvytti kuntataloutta lähes kaksi miljardia euroa.

Satunnaista kilpailuetua toi myös poliittinen valinta jäädä EMU:n ulkopuolelle. Ruotsin kruunu heikkeni pahimmillaan 20%. Se helpotti vientiä. Suomen EMU-hyöty nähtiin liittymisessä aikanaan, jolloin kotitaloudet hyötyivät rajusta koronlaskusta. Ruotsin kotitaloudet taas maksoivat lainoistaan kovan laskun.

Molemmissa maissa on energiaintensiivistä vientiteollisuutta. Ruotsissa teollisuuden energiavero on 0%. Suomessa sitä korotettiin juuri silloin kun vienti olisi kaivannut vetoapua eikä riippakiveä.

Ruotsi-Suomi maaottelu

Ruotsin talous kasvaa Suomea nopeammin (bruttokansantuotteen kasvu 5,5 prosenttia vuonna 2010, Suomessa 3,1 prosenttia). Ruotsi elvytti voimakkaasti lisäämällä julkisia investointeja ja tuki kuntien taloutta, Suomessa liikkumavara käytettiin lähes kokonaan veronkevennyksiin.

Ruotsin työttömyysaste on pienempi kuin Suomen. (Ruotsi 7,7 prosenttia, Suomi 8,2 prosenttia) Ruotsissa panostetaan aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja työttömien tukityöllistämiseen. Jos Suomessa olisi sama aktivointiaste, avoin työttömyytemme olisi alhaisempi kuin Ruotsissa.

Nuorisotyöttömyystilastoissa Ruotsi putsaa usein tilastoistaan opiskelevat nuoret pois, Suomi ei.

Ruotsin työllisyysaste korkeampi (Ruotsi 72,7% ja Suomi 68,1%). Tätäkin selittää osin aktiivisempi panostus työttömyyden hoitoon, mutta myös erilainen ikääntyneiden työntekijöiden arvostus.

Työurien alkupäässä ja keskivaiheella työllisyysasteemme ovat samat, mutta tipumme selvästi Ruotsin vauhdista ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla.

Ruotsi ei ota lisää velkaa, kun taas Suomi velkaantuu. Jos Suomessa olisi sama veroaste kuin Ruotsissa, emme mekään joutuisi ottamaan velkaa. Veroasteemme ero on viitisen prosenttiyksikköä.

Tässä ajatuksiani ennen Evan raportin lukemista, mutta aion sivistää itseäni lukemalla sen. Uskon, että voimme oppia Ruotsista monesta asiassa. Ruotsi on läpeensä sosialidemokraattinen maa, jopa porvarihallituksen aikana.