Viimeiset vedot ovat tärkeimpiä

 

Presidentti on maan käyntikortti, jonka päätehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa. Kun ulkopolitiikka ei juuri näy lehdissä ja teevee-uutisissa, se on hoidettu hyvin. Jos siitä nousee lööppejä ja ykkösuutisia, niin on syytä huolestua.

 

On tavattu sanoa, että Suomella on ollut hyvä herraonni ja usein tällä on tarkoitettu presidenttejä. No ”rouvakin voi olla herra, jos on presidentti”. Tai sitten hyvää herraonnea on jatkanut hyvä rouva tasavallan presidentti.

 

Moni ajattelee, että ei sillä enää niin paljon väliä ole, kuka on presidentti, koska presidentin valtaa on riisuttu niin paljon. Ei sillä sisäpolitiikassa olekaan väliä, mutta ulkopolitiikassa on. Presidentti johtaa yhä Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.

 

Jos joutuisin sydän leikkaukseen, en valitsisi lääkärikseni hammaslääkäriä. En edes hyvää hammaslääkäriä, vaan kokeneen sydänkirurgin. Politiikassa erikoistutaan, kuten lääketieteessäkin.

 

Paavo Lipponen osoitti pääministeriaikana, että hän osaa johtaa maata kiperissä ja vaikeissa oloissa. Hän osaa kerätä joukkueen, joka saa aikaan tuloksia. Hän on päämäärätietoinen.

 

Paavo Lipponen on rakentanut työuransa ulkopolitiikan ammattilaisena. Hän tuntee maailman johtajat ja puhuu ”vaikka Kiinan keisarille”. Mutta tärkeintä ei ole se, että hän vain puhuu, vaan häntä myös kuunnellaan. Hän on aidosti kansainvälinen.

 

Paavo Lipponen muutti pääministerinä miesten kabinettipolitiikkaa, jakoi valtaa ja vastuuta. Hänen hallituskaudellaan suomalainen politiikka koki sukupuolten välisen tasa-arvon vallankumouksen. Hän on aidosti tasa-arvoihminen.

 

Paavo Lipponen ei suostunut kävelemään, vaikka toimittajat tinkasivat. Hän ei ole suostunut alistamaan politiikkaa median ehdoille, vaan pitää tarkkaan huolen, että häntä ei ala heiluttaa koiraa. Hän on itsenäinen.

 

Paavo Lipponen ei ole käynyt pääministerikampanjaa, vaikka hänellä on siitä kokemusta. Vaan on antanut hallitukselle sen vallan joka perustuslain mukaan hallitukselle kuuluu. Hän on demokraattinen.

 

Paavo Lipponen ei ole suostunut tekemään maahanmuuttajista, ruotsinkielisistä tai Euroopan unionista mörköä, vaan puolustaa vähemmistöjä, erilaisuutta ja kansainvälisyyttä. Hän on aidosti rohkea ja oikeudentuntoinen.

 

Paavo Lipponen ei ole täydellinen, koska kukaan ei ole. Mutta minun mielestäni hän on paras presidentiksi. Gallupsuosikki toiselle kierrokselle on ”en vielä tiedä ketä äänestän”. Vaaleja ei ole vielä ratkaistu, vain annetut äänet lasketaan. Siksi on tärkeä äänestää. Minä tiedän ketä äänestän. Äänestän ylpeänä Paavo Lipposta.

Järkäle osaa ja uskaltaa

Presidentinvaaleista on tullut show, jossa ehdokkaat istuvat ilta toisensa jälkeen tv-ohjelmissa. Jokainen kanava pitää oman tenttinsä, joten esiintymiset eivät etene. Aina alusta alkavat esiintymiset vastaavat kerta toisensa jälkeen samoihin kysymyksiin. Poikkeuksen muodostavat yksittäiset ehdokashaastattelut.

Ehdokkaat suostuvat mediat pelleiksi, koska valtakunnallisessa kampanjassa on mahdoton tavata riittävästi ihmisiä naamasta naamaan, vaikka olisi millainen duracell-pupu. Paavoista Lipponen on sanonut medialle EI, sillä seurauksella että hänen syntinsä siirtyvät pojalta pojalle. 

Demokraattinen vallan jakaja

Lipposen presidenttiviesti on perustunut selvään käsitykseen hallituksen, eduskunnan ja presidentin välisestä tehtäväjaosta. Lipponen puolustaa maan hallitusta, arvostaa eduskuntaa ja kansanvaltaa.

Pääministerinä Lipponen oli vahva, koska pääministerillä on paljon valtaa. Hän käytti valtaa ja tiesi mitä tahtoi. Presidenttinä hän olisi vahva ulkopolitiikan johtaja, mutta sisäpolitiikassa taustatukena hallitukselle. Moni kaipaa kovaa puhetta ja isännän ääntä presidentiltä, mutta Suomi ei enää ole kekkoslandia, vaan parlamentaarinen demokratia.

Lipposen on helppo keskittyä ulkopolitiikkaan, koska Se oli hänen intohimonsa jo pääministerinä. Ulkopolitiikassa on myös hänen ammattitaustansa.

Määrätietoinen pääministeri

Lipposen kannattaminen presidentiksi ei ole minulle puolueuskollisuutta, vaan aito valinta. Arvostin hänen määrätietoisuuttaan ja johdonmukaisuuttaan jo pääministerinä.

Kerran Lipponen pysäytti minut ovensuuhun ja näytti hallitusohjelmaa. Se oli täynnä yliviivaustussilla tehtyjä merkintöjä. Kohdassa nuorten syrjäytyminen ei ollut yliviivausta. Pääministeri totesi, että tälle asialle ei ole vielä tapahtumassa mitään, otapa hoitaaksesi.

Tuloksena oli nuorten osallisuushanke, jonka toteuttamisessa Lipponen oli aidosti mukana. Hän kiersi tilaisuuksissa motivoimassa kaupunginjohtajia puuttumaan nuorten syrjäytymiseen. Lipponen pisti itsensä peliin tosissaan. Näin syntyi pohja mm. etsivälle nuorisotyölle.

Tasa-arvomies jo ennen kuin se oli muotia

Toinen vahva muistikuva on puolueen kokouksesta, jossa valittiin SDP:n ministereitä. Vankkana tasa-arvon kannattajana Lipponen toi puolueeseen käytännön jonka mukaan ministeriryhmästä puolet on naisia. Kun henkilöitä valittiin, eräs epäilevätuomas kysyi, onko niitä naisia pakko olla puolet? Lipponen vastasi: EI, voi naisia olla enemmänkin.

Pääministerinä Lipponen arvosti eduskuntaa. Hän piti huolen, että ministerit olivat kyselytunnilla ja isojen asioiden ollessa esillä eduskunnan edessä vastaamassa hallituksen tekemisistä. Poissaolon syyksi kelpasivat vain viralliset EU-kokoukset. Hän myös piti huolen, että puheet eduskunnassa olivat yhtä tekojen kanssa.

Minulle on vierasta nykyinen mielikuvapolitiikka. Asioiden hoitamisen sijaan keskitytään siihen, miltä asiat näyttävät. Minusta politiikan pitää olla totta. Paavo Lipposen politiikka on totta.  

Pehmeät arvot, lujaa johtamista.

Lipposta on pidetty kovana johtajana, sitä hän onkin. Mutta hyvällä tavalla. Hän vie kovalla tahdolla asioita eteenpäin. Lipponen ei kuvia kumartele. Ei edes toimittajia, vaikka se nykyisin mediavetoisessa politiikassa tuntuu olevan lähes välttämätöntä. Juuri siksi häneen voi luottaa. Hän on järkähtämätön suomalaisen demokratian, sivistyksen ja moniarvoisuuden puolustaja. Paavo Lipponen on järkäle, joka osaa ja uskaltaa.