Presidentinvaaleista on tullut show, jossa ehdokkaat istuvat ilta toisensa jälkeen tv-ohjelmissa. Jokainen kanava pitää oman tenttinsä, joten esiintymiset eivät etene. Aina alusta alkavat esiintymiset vastaavat kerta toisensa jälkeen samoihin kysymyksiin. Poikkeuksen muodostavat yksittäiset ehdokashaastattelut.

Ehdokkaat suostuvat mediat pelleiksi, koska valtakunnallisessa kampanjassa on mahdoton tavata riittävästi ihmisiä naamasta naamaan, vaikka olisi millainen duracell-pupu. Paavoista Lipponen on sanonut medialle EI, sillä seurauksella että hänen syntinsä siirtyvät pojalta pojalle. 

Demokraattinen vallan jakaja

Lipposen presidenttiviesti on perustunut selvään käsitykseen hallituksen, eduskunnan ja presidentin välisestä tehtäväjaosta. Lipponen puolustaa maan hallitusta, arvostaa eduskuntaa ja kansanvaltaa.

Pääministerinä Lipponen oli vahva, koska pääministerillä on paljon valtaa. Hän käytti valtaa ja tiesi mitä tahtoi. Presidenttinä hän olisi vahva ulkopolitiikan johtaja, mutta sisäpolitiikassa taustatukena hallitukselle. Moni kaipaa kovaa puhetta ja isännän ääntä presidentiltä, mutta Suomi ei enää ole kekkoslandia, vaan parlamentaarinen demokratia.

Lipposen on helppo keskittyä ulkopolitiikkaan, koska Se oli hänen intohimonsa jo pääministerinä. Ulkopolitiikassa on myös hänen ammattitaustansa.

Määrätietoinen pääministeri

Lipposen kannattaminen presidentiksi ei ole minulle puolueuskollisuutta, vaan aito valinta. Arvostin hänen määrätietoisuuttaan ja johdonmukaisuuttaan jo pääministerinä.

Kerran Lipponen pysäytti minut ovensuuhun ja näytti hallitusohjelmaa. Se oli täynnä yliviivaustussilla tehtyjä merkintöjä. Kohdassa nuorten syrjäytyminen ei ollut yliviivausta. Pääministeri totesi, että tälle asialle ei ole vielä tapahtumassa mitään, otapa hoitaaksesi.

Tuloksena oli nuorten osallisuushanke, jonka toteuttamisessa Lipponen oli aidosti mukana. Hän kiersi tilaisuuksissa motivoimassa kaupunginjohtajia puuttumaan nuorten syrjäytymiseen. Lipponen pisti itsensä peliin tosissaan. Näin syntyi pohja mm. etsivälle nuorisotyölle.

Tasa-arvomies jo ennen kuin se oli muotia

Toinen vahva muistikuva on puolueen kokouksesta, jossa valittiin SDP:n ministereitä. Vankkana tasa-arvon kannattajana Lipponen toi puolueeseen käytännön jonka mukaan ministeriryhmästä puolet on naisia. Kun henkilöitä valittiin, eräs epäilevätuomas kysyi, onko niitä naisia pakko olla puolet? Lipponen vastasi: EI, voi naisia olla enemmänkin.

Pääministerinä Lipponen arvosti eduskuntaa. Hän piti huolen, että ministerit olivat kyselytunnilla ja isojen asioiden ollessa esillä eduskunnan edessä vastaamassa hallituksen tekemisistä. Poissaolon syyksi kelpasivat vain viralliset EU-kokoukset. Hän myös piti huolen, että puheet eduskunnassa olivat yhtä tekojen kanssa.

Minulle on vierasta nykyinen mielikuvapolitiikka. Asioiden hoitamisen sijaan keskitytään siihen, miltä asiat näyttävät. Minusta politiikan pitää olla totta. Paavo Lipposen politiikka on totta.  

Pehmeät arvot, lujaa johtamista.

Lipposta on pidetty kovana johtajana, sitä hän onkin. Mutta hyvällä tavalla. Hän vie kovalla tahdolla asioita eteenpäin. Lipponen ei kuvia kumartele. Ei edes toimittajia, vaikka se nykyisin mediavetoisessa politiikassa tuntuu olevan lähes välttämätöntä. Juuri siksi häneen voi luottaa. Hän on järkähtämätön suomalaisen demokratian, sivistyksen ja moniarvoisuuden puolustaja. Paavo Lipponen on järkäle, joka osaa ja uskaltaa.