Nyt se välähti, kiiltomato, kesän valomerkki. Moni vääntelee jo syyssisimpänsä mustaa juurakkoa, masentuu, muka.
Suvaittaneen tarjota elinvoimaksi tervettä melankoliaa. Kun ilo ja suru vaihtavat paikkaa portaattomasti, voi kaivaa pelotta alakulon väliaikaispoteroa. Voi myös hypätä ilmaan vaikka joku työntäisi jalan alle lehmänläjän.
Tästäkin kuteesta voi onnentilansa koota:
Kun pähkäilin mitä ilkeää kirjoittaisin niin yläkerran rappusia kapusi pinaattilasagnen tuoksu ja rakkikoira jalostui vahtikoiraksi, olin onnellinen.
Kun äidinkielenopettajani viestitti: ”Sinä se et ole yhtään muuttunut”, olin onnellinen. Hän kutsui minua nasaretilaiseksi kulkurifilosofiksi.
Kun Huuhan metsän käpytikka nakutti kuolleessa omenapuussa ja rusakko popsi aamuyöllä takapihan apilikkoa, olin onnellinen. Kaipasin vain kotikadulla yliajettua pihaoravaani.
Kun levollistuin Työmies-askin pohjaan piirretyssä tönössäni, jota ei ole pilannut pöhöarkkitehdin postmodernismi tai sisustussuunnittelijan luovuus, olin onnellinen.
Kun hoksasin, että pääni ylle ei ole rakentunut vehnästelevän yleishurskaan sädekehää, olin onnellinen. Varo ettei sädekehäsi valahda kaulaan hirttosilmukaksi.
Kun huomasin kaihtavani suulaita moniosaajamenestyjiä ja hakeutuvani vaikenevien tavisluusereiden seuraan, olin onnellinen. Kultaus kuluu, siannahka kestää.
Kun gallupit kirkastivat, että enenevästi on heitä, jotka eivät arvosta ahneuden laskuoppia vaan oikeudenmukaisuuden matematiikkaa, olin onnellinen.
Kun lukaistuani Anna Ahmatovan Rekviem-runon taas hetkessä hoksasin, että sen lukemiseen (!) kuluukin loppuelämä, olin onnellinen. Kaiken muun voi antaa anteeksi mutta vuodatettua viatonta verta ei koskaan.
Kun askelsin metsän soreapilarisessa temppelissä, taivaan sinisen kupolin alla suurten mestareiden opastamana ja valaistuin kuinka antiikin ajattelussa etiikka ja estetiikka ovat yhtä, olin onnellinen. Oli aika sopeutua siihen, että kukin saa merestä juuri sen verran kuin kippoon mahtuu.
Saima Harmaja sanoi sen näin: Ei onnea mittaa aika. / Oma hehku sen mittaa vain.
IMMU