Melko haipakkaa on nykymeno. Joka paikkaan rynnätään, jopa ihmisen sieluun, kuin halpahallin aleen. Ovat pikaruoat, pikajunat, pikakassat, pikavuorot. Jopa Taivaan Isän viipyileväksi tarkoittama elämän paras nautinto, sylien kohtaaminen, on pikapano.
Yhtä kiirettä on nykyelämä. Jos pysähtyy kysymään, että helvettiinkö tässä on hätä, niin vastaus on tyly: sinnepä juuri.
Näitäkin hätäpaiseita havaitsee itsessään: tietokone latautuu liian kauan, pankkiautomaatilla kaikki muut viipyilevät, liikennevaloissa ei ole vaihtovirtaa.
Sopii muistaa mitä Tuntemattoman sotilaan Koskela sanoi ”Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei synny kuin kusipäitä mukuloita.” No, vaikka kun nykyliikennettä mopopikineen seuraa, niin johan oli Koskela kaukokatseinen.
Alati on porhallettava ja sinkoiltava paikasta toiseen. Jos Pascal oivalsi tämän: Kaikki ihmisten onnettomuudet johtuvat yhdestä asiasta, siitä, että he eivät malta pysyä joutilaina neljän seinä sisällä.
Tämä ylipuuhakkuus saattaa olla vallanpitäjien oveluutta. Jos ihminen pysähtyisi tuumailemaan, hän saattaisi oivaltaa, että hänet onkin jujutettu sahaamaan sitä oksaa, jolla piti niin tukevasti eläkkeelle asti istua. Tosin se oksa kannattaakin sahata, jos oivaltaa, että siihen sinut aiotaan hirttää.
Kirjallisuudenkin on hötkyily pilannut. Mutta jo Tšehov opasti: Ei pidä kiirehtiä; siitä ei synny taidetta vaan sontaa.
Poltiikkaankin hötkyily on pinttynyt. Eurooppaministeri potee ulkopoliittista adhd:ta.
Lopulta on niin, että kiirettä vaatii vain kirppujen jahtaaminen.
Työtahtia kiristetään. Me kiristämme koska olemme tottelevainen kansa. Alistumiskoulutusta meille ovat antaneet monarkistinen Ruotsi, tsaristinen Venäjä ja natsi-Saksa.
Me suhtaudumme lajitovereihin – ja itseemme – koneina ja elämään kaupankäyntinä. Lataudu ja purkaudu taukoamatta. Jos huokaiset, olet hiekkaa pikasaalistusautomaatin rattaissa.
Nykyväkiväki pelkää jo hidastamista. Siinä saattaa joutua silmäkkäin itsensä kanssa ja mittaamaan ennakkoluutumiaan ja aprikoimaan piilovaikuttamisen eli aivopesun vammoittavaa vaikutusta.
Silti: sielulle on suotava sunnuntaikin.
IMMU