Riihimäkeläinen pitkän linjan kunnallispoliitikko Jorma Höök purkaa demokratiakäsitystään päivän Iltalehden palstoilla. Hänen väittämänsä on, että ”vedettiin kölin alta” ja luottamus tovereihin tämän takia katosi. Tämän osin tragikoomisen tapauksen tosiasiat ovat kuitenkin aivan muuta kuin Höök antaa ymmärtää. Surullista tietysti on, ettei lehdistö vaivaudu tarkistamaan asioiden todenperäisyyttä vaan antaa henkilön riekkua kaikessa rauhassa. Tämä tietysti sopii mm. ”työmies” Matti Putkoselle ja Perussuomalaisille, jotka surutta hyväksi käyttävät populistia omassa populismissaan.

Kerron nyt kuitenkin asian todellisuuden, koska sekin on hyvä tietää. Jorma Höökille ei luvattu mitään luottamustehtävää syksyn kunnallisvaalien jälkeen, vaan kysyttiin kiinnostusta tehtäviin. Höök ilmaisi kiinnostuksensa kaupunginhallitukseen, niin puheenjohtajan paikalle kuin jäseneksikin. Myös valtuuston puheenjohtajuus oli tässä samassa haarukassa kun puolueiden välisiä neuvotteluja kävimme. Tiedän asian varsin hyvin, koska omalta osaltani vedin puolueiden välisiä neuvotteluita SDP:n osalta. Me halusimme kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden ja sen myös saimme. Tämän lisäksi kannatuksemme riitti myös kh:n jäsenyyteen ja kuten sitten sovittiin puolueiden kesken myös kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtajan paikkaan.

Tämä oli lähtökohta kun jäsenäänestykseen menimme ja omia kyvykkäitä ehdokkaita aloimme kartoittaa em. paikoille. Höökin väitteet joita hän nyt julkisuudessa viljelee ovat täyttä potaskaa. Hän tietää sen itsekin – olihan hän esittänyt kiinnostuksensa kaikkiin em. paikkoihin. Kiinnostuksensa olivat esittäneet myös muutama muu henkilö, jolloin päädyimme aivan normaaliin jäsenvaaliin kun henkilöitä paikoille valitsimme. ”Kölin alta vedettiin” sitten jäsendemokratian oikeutuksella nyt toimiaan hoitavat henkilöt ja tämänkin Höök tietää varsin hyvin. Miksi hän valehtelee julkisuudessa omaa kohtaloaan, sitä en ymmärrä. Mitä tieto-taitoa hän muka olisi siirtämässä nuoremmilleen, sitäkään en ymmärrä. En voi käsittää ihmistä, jonka oma etu on aina ajanut puolueen edun edelle, miten tällainen kokemuksen siirto sitten käytännössä voisi toimia? Käsittämätön väite ja osoittaa vaan täydellistä narsismia. Ehkäpä Höök nyt viimein on löytänyt aatteellisen kotinsa, ajatuksiensa arvomaailman ja jäsendemokratian oikeutuksen. Kyllä ”työmies” Putkonen varmasti pyyhkii pepun ja kuorii perunat, ovathan persut saaneet näin kokeneen pintaliitäjän riveihinsä.

Asioissa on aina puolensa ja totuudella rajansa. Jorma Höökin ratkaisu on hänen itsensä aatteellinen romahdus ja valheen kantama jargoni. Menestystä vaan pyrkimyksiin, kyllä valehtelukin näköjään jotain aikaan saa. Demokratialla ja Jorma Höökin ”kölin alta vetämisellä” ei kuitenkaan ole mitään tekemistä toisiensa kanssa. Demokratia ja tässä tapauksessa erityisesti jäsendemokratia on se vahvempi osapuoli, joka voitti, toimi ja sitä kuuluu kunnioittaa. Olen myös varma, että Höökin tapauksessa voittaja on SDP, ei populismi.

Kari Kaistinen
Riihimäki
toimi jäsenkokouksen puheenjohtajana 29.12.2012, josta Jorma Höök poistui välittömästi jäädessään äänestyksen jälkeen ilman kirjoituksessa mainittuja luottamustoimia. Jäsenet nimittäin valitsivat paikoille Höökin sijastaan toiset henkilöt.

Aamun Helsingin Sanomat (24.4.13) uutisoi neljän suurimman puolueen kannatuslukemia. Näitä kannatusmittauksia toki tulee jatkuvasti ja toimeksiantajat sen mukaisesti revittelevät myös menoa palstoillaan. Keskusta näyttäisi tällä hetkellä olevan nosteessa ja kaikki hallituspuolueet sen sijaan laskussa. Pitäisikö asiasta olla sosialidemokraattina jo huolestunut. Kyllä pitää ja aidosti, olkoonkin että puolueiden itse teettämät julkikuvamittaukset tuovatkin jotain ”lohtua”.

Populismilla, vaihtoehdottomuudella ja vastuun laistamisella voi saada aikaiseksi kasvavaa kannatusta oppositiossa. Tämähän on erityisesti Perussuomalaisten tapa toimia. Pitää muistaa koko ajan se tosiasia, että viime ek-vaalien suurin voittaja ei halunnut hallitusvastuuta kantaa, vaan valitsi ”rakkikoiran” roolin. Äänestäjät eivät tätä asiaa vaatineet, vaan tyytyvät (ne jotka vielä äänestää haluavat!) nyt shown seuraamiseen.

Istuvan hallituksen suosion alennustila siitäkin huolimatta, että kannatus edelleen kestää hallitusohjelman toteuttamisen on kuitenkin huolestuttavaa ja laittaa kysymään, kykeneekö hallitus pelaamaan mm. itse aiheuttamansa sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntarakenneuudistuksen edes siedettävästi maaliin. Tässä asiassa pitää olla nyt sekä ryhtiä, että nöyryyttä samanaikaisesti. Oppositiolle ei kannata antaa ohjaksia, koska ei sieltä vaihtoehtoa löydy.

Veroratkaisut eivät olleet tähän tilanteeseen mielestäni lainkaan sellaisia, joiden pitäisi aiheuttaa suosion alennusta – sohlattiin tiedottamisessa sitten tai ei. Suomen kilpailukyky ja työllisyys vaativat juuri nyt tehdyn kaltaisen linjauksen ja sitä voi aivan hyvin vielä reivata paremmaksikin. Aikaa ei kuitenkaan ole paljon ja markkinat eivät odota.

Suma siis seisoo ja siitä hyötyvät kaikkein eniten gallupmittausten toimeksiantajat ei kukaan muu, joten nyt pitää saada tuloksia aikaiseksi sekä kuntarakennelinjauksiin, että sote-ratkaisuihin. Ehdotan kuitenkin, että vaikka näitä työryhmiä on nyt päivitetty, ei sote-esitystä kannata kovasti revitellä vaan katsoa maata kokonaisuutena, huomioida olemassa olevat toimijat ja pitää nykyinen lainsäädäntöpohja mielessä. Terveydenhuoltolain mukaiset velvoitteet esim. ovat vasta ensimmäisellä toteuttamiskierroksellaan kunnissa ja tasetalkoiden tarve terveydenhuollon alijäämien osalta tiedossa.

Seuraava sote-keskustelu voidaankin käydä siitä, jatketaanko palveluiden alibudjetoinnin tiellä ja siirretään velkavastuuta tulevaisuuteen? Potilaat ja palveluiden tarve on joka tapauksessa tulevaisuuden keskeisin haaste. Organisaatiot eivät siksi voi olla ”rampoja ankkoja” sen takia, että rakenteelliset linjaratkaisut puuttuvat. Eivät nämä nykyisetkään sentään niin huonoja ole kuin annetaan ymmärtää.

Niin – vaatiiko otsikkotason virhemarginaalin ylärajalle pääsy muutoksia kenttäkoostumuksiin. Olisin kyllä valmis senkin tarkastelun tekemään mutta puoluehallituksella on nämä aivaimet nyt käsissänsä. Kunhan nyt ei enempää soosia ja sotkua tulisi ja asialliset asiat hoidetaan, niin päästään takaisin myös kannatuksen kasvuun

Kari Kaistinen
puoluevaltuuston jäsen
Riihimäki

Tänään näyttäisi olevan vuorossa valtiontalouden tilan lähetekeskustelu Eduskunnassa. Hallitus ja oppositio ottavat mittaa toisistaan ensinnäkin, kumman esityksillä Suomen tulevaisuus parhaiten turvattaisiin. Kilpailukyky, hyvinvointi ja kansalaisten oikeudenmukaisuus sekä usko tulevaisuuteen on käytävän keskustelun keskiössä ja molemmat vakuuttavat olevansa oikeassa.

Kansanvalta on valinnut nämä keskustelijat viihdyttämään myös meitä, jotka haluaisimme saada asiallista tietoa missä mennään. Hallituksen taival ei ole ollut helppoa, mutta jos tässä jollain lailla sosialidemokraattina koettaa keskustelun tilaa ymmärtää on se ainakin selvää, ettei tuosta opposition älyvapaa palokuntameiningistä ainakaan mitään tolkkua saa.

Keskustelun oppositiotasoa kuvaa hyvin muuan persuedustaja vetoamalla vanhan Neuvostoliiton aikaiseen tiedottamiseen. Pakko todeta, etten tiedä onko kyseinen edustaja kartalla tässä ajassa ylipäätään mistään asiasta. Toisaalta, enhän minä häntä ole tehtäväänsä valinnutkaan – enkä muuten valitsisikaan jos ei edes tiedä minkä maan kansanedustajana toimii Mitähän muuten tuollaisen parlamentaarikon äänestäjä toisaalla ajattelee edustajansa ammattitaidosta?

Toiseksi suurimman oppositiopuolue Keskustan puheenjohtaja yhtäältä kikkailee yrittäjä/omistajakansanedustajana kakkaroilla ja 150 000 euron osinkoverorajoilla. Ei vakuuta sekään ja miksi vakuuttaisi koska ainakaan viimeksimainitun suuruiset lisäansiot minun elämääni tulevat koskaan suuremmin vaikuttamaan. Minulle riittää tässä vaiheessa tieto, että verolakeja aletaan valmistelemaan ja elinkeinoelämä näyttäisi asiantuntijoineen olevan suhteellisen tyytyväisiä kehyspäätöksiin. Pohja positiivisille ja oikeudenmukaisille tulonjako- ja kilpailukykyvaikutuksille lienee nyt asetettu oikein.

Pari asiaa kuitenkin on hyvä laittaa merkille lähes kaikkien keskusteluun osallistuvien perusteluista. Kaikki vannovat Työn ja Oikeudenmukaisuuden nimiin. Onhan sekin hyvät ystävät jo jonkinlainen saavutus kun ajattelemme vaikkapa kulunutta sataa vuotta suomalaisessa parlamenttarismissa. Tänään se on jokapäiväinen ”leipämme” politiikan debatissa ja kaikki haluavat sitä myös tavoitella. Hyvä niin.

Lopuksi haluan vielä onnitella omaa 110-vuotista työväenyhdistystäni, jonka juhlaa viime viikolla vietimme. Voin kertoa, että työtä ja oikeudenmukaisuutta on sillä kuluneella taipaleella riittänyt näihin päiviin asti. Varmasti myös jatkossa.

Kari Kaistinen
Riihimäki

Lähihistoriamme poliittisen farssin slogan elää sittenkin. Aamun Hesari (3.4.2013) uutisoi syntynyttä veroremonttisoppaa sen osinkoverotukseen liittyen, että liikkeellä ovatkin olleet ns. lobbarit (lue nyt vaikka takapirut, syväkurkut, suihin… tai edunvalvojat – ihan sama!).

Alan muuten jo uskoa siihen, että keskitetyn tulopoliittisen kokonaisratkaisun saamatta jääminen kariutui näiden samojen lobbareiden yhteydenottoon ja toimintaan päähallituspuolue Kokoomuksen suuntaan, vaikka pääministeri asian kiistääkin.

Niin tai näin – Katainen kuitenkin lupaa, että pörssiyritysten suuromistajien veronkevennykseen puututaan. Emmeköhän kaikki nyt tue pääministerimme lupausta ja lisäksi toivo, että tarvittava lainsäädäntö valmistellaan normaalin juridisen virkamiesvalmistelun pohjalta ilman ainuttakaan lobbaria.

Tähän löytyy jopa perustelutkin, koska saman aamun Hesarissa (3.4.2013) HS kysyi ainakin neljän (4) lobbarin mielipiteitä asiasta. Kaikki tukevat pääministerin lupausta osinkoveroasian tulevan lainsäädäntövalmistelun oikeudenmukaisesta lopputuloksesta.

Seuratkaamme asian edistymistä ja pääministerin lupauksen toteutumista.

Kari Kaistinen
Riihimäki
pv.jäsen

Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöhanke takkuaa edelleen. Ns. sote-selvitysryhmän esityksen saimme viikko sitten ja kuluneella viikolla hallituksen budjettiriihestä sen linjaukset. Kiistaa, jos sen nyt sellaiseksi haluaa tulkita käydään vastuusta organisaatioiden hallinnon järjestämisestä. Aivan selvää ei ole, tarkoittaako tämä myös vastuuta terveydenhuoltopalveluita tarvitsevan potilaan oikeudesta saada hyvää hoitoa ja kuinka se halutaan toteuttaa.

Näkemykset kulminoituvat väestöpohjiin, ei siihen kuinka moni potilas on suoritteiden piirissä. Nämä luvuthan löytyvät esim. sairaanhoitopiirien tai terveyskeskusten tilinpäätöksistä tai toimintasuunnitelmista. Joka tapauksessa luvut ovat pienemmät (paljon) kuin kiistellyt väestöpohjat, toki kasvavat hoidon tarpeen ja väestön ikääntymisen johdosta eri puolilla maata (eri tahtiin) mutta kasvavat kuitenkin. Puhumme siis huoltosuhteesta.

En halua vertailla kumman tavoitteet, sote-selvitysryhmän vai hallituksen sote-alueiden tulevista määristä ovat oikein. Positiivisen palautteen annan molemmille siitä, että sairaanhoitopiirit toimivat edelleen (ainakin vuoteen 2017) myös hallinnollisina yksikköinä kuntiensa terveydenhuollon järjestämissuunnitelmien toteuttajana ja myös valvovat niiden toteutusta ja ennen kaikkea toteuttavat yhdessä erityisvastuualueiden (yliopistosairaalat) kanssa vaativan sairaanhoidon palvelutuotantoa.

Keskustelu väestöpohjista voidaan mielestäni unohtaa ja keskittyä aikaansaamaan tahtotila, jossa nykyiset organisaatiot ylläpitäjiensä toimesta a) suorittavat tasetalkoot, b) lopettavat tietoisen alibudjetoinnin ja c) hyväksyvät seuduista rakentuvat pääsääntöisesti (myönnän vaarallinen termi) vastuukunnista muodostuvan erikoissairaan- ja perusterveydenhoidon integraatioon keskittyvän kuntayhteistyön. Tässä on kolme kohtaa, jossa verorahoilla ylläpidettävät ns. lähipalvelut (mitä ideologisesti niillä ikinä halutaankin tarkoittaa) toteutuvat. Siinä sitä järjestämisvastuuta on ihan jokaiselle kunnalle jotka nyt ”itsenäisyytensä” haluavat säilyttää. Organisaatiot keskittyvät vain olennaiseen l. potilaan hoidon saatavuuteen ja tuloksiin.

Alkanut valtuustokausi varmaan menee mutta hyödyntämällä tehdyt selvitykset ja käärimällä hihat, sekä lopettamalla turhanaikaiset omistajaohjaukset (myös ministeriön tasolla) ja keskittymällä olennaiseen (lue edellä kolme kohtaa) tästä tulee hyvä suomalainen järjestelmä, joka edelleen palvelee hyvinvointiamme sen tarkoitusta ja rahoitusta vastaavasti.

Ai löperöäkö? Ei taatusti ole. Tässä järjestämisvastuussa jokainen kantaa vastuunsa ja vapaamatkustajia ei sallita.

Sot(a)eisaa kevättä ja jään sulamista odotellen

Kari Kaistinen
puoluevaltuuston jäsen

Julkisessa taloudessa tuottavuuden ja käytettävissä olevien tulojen suhde on itsestäänselvyys. Olen viime päivien aikana lukenut uutisointia sosiaali- ja terveydenhuollon tulevien? rakennejärjestelyjen tavoitteista. En ole mihinkään uutisointiin tyytyväinen, en edes oman Sosialidemokraattisen puolueen ulostuloihin tai perusteluihin.

Miksi?

Siksi, että minulle ei ole koskaan auennut ne perustelut, jolla rakennemuutosten tarvetta puoluejohtajista ministereihin perustellaan. Ei kuulema voida tehdä mitään ja on vain laskun maksajan rooli? Tarvitaan vahvemmat hartiat? Pitää kyetä säilyttämään riittävät lähipalvelut, hyvinvointi ja julkisen verorahoitteisen tehtävän tarkoitus.

…”uudistus vähentää turhaa byrokratiaa ja vahvistaa sote-tavoitteita vähentää eriarvoisuutta jne jne…tasa-arvoisuus on kuulemma mennyt. Tarvitaan yksi luukku jne jne…” Tarvitaan vahva peruskunta?

Olen sitä mieltä, että kaikki em. perustelut ovat vain hyvää tarkoittavia ja varmasti tavoitteen arvoisia

Mutta:

Kysyn kuitenkin päättäjänä itseltäni, kuinka hyvin olen tähän asti omalla toiminnallani huolehtinut käytettävissä olevasta tulopohjasta julkisen tuottavuuden aikaansaamiseksi terveydenhuollossa? Olenko ”seilannut” sen suurimman huutajan perässä, että eivät ne mitään muuta tee kuin lähettävät laskuja! Ja Valvira kiittää, saahan se antaa neljännesvuosittain muistutuksen, ettei olla pysytty hoitotakuun rajoissa, rajat paukkuu, on siksi tehtävä jotakin. So what miten sen hoidatte – se on teidän lakisääteinen tehtävänne! Ai mistä rahat? – no mitäs sitä meiltä kysytte, me vain valvomme!

Kysynkin siksi sinulta lukija ja ainakin sinulta rahapäättäjä, mitä sinä teet vahvalla peruskunnalla, jos sen politiikkapäätökset eivät huolehdi sen toiminnan järjestämisvastuun tärkeimmästä tehtävästä – palvelutuotannon tuottavuuden rahoituspohjasta ja kuntalaisten ja potilaan oikeuksista saada palvelua oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan?

Kolmen prosentin kustannusten kasvuun nimittäin ei riitä prosentin rahoituspohja. Siihen ei auta enempää rakennemuutos kuin vahva peruskuntakaan.

Tarvitaan asennemuutos ja nyt on korkea aika jättää pulinat sikseen.

Kari Kaistinen
puoluevaltuuston jäsen
Riihimäki

Sote-rakenneuudistuksessa olemme siirtymässä vaiheeseen, jossa kuulemme ja tulemme kuulluksi ministeriön selvityshenkilöitä näiden kiertäessä paraikaa viidellä erityisvastuualueella (erva). Selvityksen tarkoituksena on tehdä inventaario ennen kaikkea terveydenhuollon nykyrakenteen historiasta, organisoitumisesta ja toivottavasti myös kuulemiskeskustelujen yhteydessä tavoitteista. Erityisesti viime mainittu onkin perusteltua, koska koko reformihan on jo päätetty ainakin ministereiden suulla organisoida/uudistaa alhaalta ylös ns. vahvojen peruskuntien pohjalta.

Edelliseen liittyvä Sote-palvelurakennetyöryhmän loppuraportti ilmeisesti toimii jonkinlaisena tukiraporttina tehtävälle selvitystyölle. Olen raportin lukenut ja ajattelen, ettei tässä nyt kuitenkaan haeta vallan kumousta tai peräti vallankumousta. Lainaan tähän oikeuskulttuurimme ns. yleisten oppien uudistamista hyvin kuvaavan Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Kaarlo Tuorin (Oikeusjärjestys ja oikeudelliset käytännöt, 2003) teosta.

Luokittelen teoksen mukaisesti näiden yleisten oppien pintatasoksi nyt voimassa olevan sosiaali- terveydenhuollon lainsäädännön (huom! pitäen sisällään äskettäin uudistetun terveydenhuoltolain. Jostain syystä (taas kerran) palvelurakennetyöryhmä ei ole katsonut aiheelliseksi mainita sitä raportin lakikehikossa erikseen, vaikkakin puhuu siihen liittyen sekä kansanterveys-, että erikoissairaanhoitolaista mm. perustuslain reunaehtoina. Liekö yksinkertaisesti vain unohtunut mutta joka tapauksessa alkaneen uuden valtuustokauden alussa kuntien pitää vastata säädännäiseen velvoitteeseen; kuinka aikovat järjestää terveydenhuollon alueellaan? Sairaanhoitopiirien valtuustot sitten hyväksyvät nämä järjestämissuunnitelmat. Näin voimassa oleva pintatason lainsäädäntö tulee samalla toteutuneeksi.

Reformin oikeuskulttuuriamme ja vallitsevaa keskustelua kuvaa kuitenkin tietty epämääräisyys ja siitä yksi osoitus on palvelurakennetyöryhmän loppuraporttiin jätetyt ainakin kaksi (2) eriävää mielipidettä. Niiden keskeisestä viestistä luen kaksi näkökulmaa molemmista. Toinen on sairaanhoitopiirien suhde suunniteltuihin niin kutsuttuihin sote-alueisiin ja toinen on ettei kannattaisi tässä asiassa kovasti hötkyillä. Tuori kuvaa tätä samaa asiaa teoksessaan seuraavasti: ”vallankumoukset eivät oikeuskulttuurissa ole mahdollisia, ainoastaan reformit ja niidenkin toteutuminen ottaa aikansa, se kun on riippuvainen oikeudellisen sedimentaatioprosessin etenemisestä” (s.118).

Tästä on kysymys myös koko kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa. Uudistus on laaja, siihen kuuluvat sekä yleinen yhteiskunnallinen hyvinvointinäkökulma ja samalla tarve uudistaa siihen liittyen voimassaoleva lainsäädäntökokonaisuus. Perustuslain reunaehdot kuitenkin määrittävät normihierarkisen velvoitteen turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Toinen ja ehkä oikeuskulttuuriamme (oikeuden syvärakennetta) ajankohtaisemmin kuvaava keskustelu käydään parhaillaan sen tosiasian ympärillä, että nykyinen terveydenhuoltomme kestää sekä tuottavuudessa, että tehokkuudessa julkisen vertailun laajemminkin vaikkapa eurooppalaisittain tarkasteltuna ja ainakin se on parasta A-luokkaa pohjoismaisittain.

Kysynkin siksi, onko jollakin taholla tarkoituksena tehdä hallitsematon vallankumous lahtaamalla kaikki toimijat, vai suunnitelmallinen, harkittu ja yhteisesti hyväksytty julkisen vallan perustuslain turvaamisvelvoitetta tukeva sote-rakenneuudistus?

Kari Kaistinen
Riihimäki

Voi kaiketi luonnehtia mennyttä vuotta otsikon ilmaisulla. Mitä sitten niistä jäi jäljelle, kukin miettikööt tykönänsä. Ainakin pölinää on riittänyt milloin mistäkin asiasta ja varsinkin asian vierestä. Omalta kohdaltani tuli harrastettua molempia suhteellisen tasapuolisesti, ainoa vaikeus oli, että nykyaika pitää sisällään sellaisiakin puheenpitäjiä jotka huutelevat kommenttejaan puskista kun eivät kykene, osaa tai hallitse enempää puhumisen kuin keskustelunkaan taitoa. Syykin on täysin selvä – pitää ottaa kantaa, vaikkei itse asiasta tiedä edes sitä kuuluisaa tuon taivaallista. No – saahan sitä puhua jos on asiastaan epävarmakin ja kyllähän nettipalstat, toisen luokan toimittajat ja varsinkin samanmieliset potaskan jauhajat nopeasti toisensa löytävät. Mahtaa olla hekumallista kun pääsee sivaltamaan nimimerkin takaa kansalaiskeskustelijana viisauksiaan oikein porukalla ja vielä päälle voi kehuskella itseään sille toisella nimimerkillä esiintyvälle itselleen. Voi tätä nettipalstaonanian ihanuutta

Presidentin uudenvuoden puhetta on sitäkin ehditty arvostella ja hehkuttaa monilla eri palstoilla. Minä pidin puhetta hyvänä ja siinä oli aineksia, joista tasavallan päämiehen pitääkin muistuttaa. On nimittäin aivan oikein, että presidentti kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin kuin suomalainen sopiminen, yhteistyö, -vastuu ja niiden puuttuessa oleva ahneuden ilmapiiri. Tällaisessa Suomessako me oikeasti haluamme eteenpäin mennä? Minä en ainakaan halua ja olen siksi täysin samaa mieltä presidentin puheen tuosta tärkeästä huomiosta. Suomen sisäinen suunta on menossa päin pers… Jotain on siksi tehtävä ja pian!

Eikä nuo viimepäivien signaalit saavutettujen (lue – toisten minulle päättämien) etujen leikkaamisesta nekään huonoja viestejä ole. Esimerkeillä voi johtaa ja mikäli se joitakuita nyt niin paljon häiritsee, ovatko edut verottomia vai veronalaisia katsokoot peiliin. Vähästään kenenkään ei pidä antaa, ei ainakaan niiden joilla ei ole mutta niillä, joilla on ”ilmaiset lounaat”, voivat aivan hyvin osasta niitä myös luopua.

Olkoonkin muuten, ettei meitä voi verrata Yhdysvaltoihin haluan vain mainita, että kongressi siellä päätti juuri nostaa suurituloisten verotusta liittovaltion talouden tasapainottamiseksi. Summat liikkunevat uutisten mukaan jossain 300-400 000 euron vuosihaarukassa. Odotankin mielenkiinnolla kantaako Yhdysvaltain kongressin päätös keskustelun avauksia meillä päin. Esimerkillä voisi olla meilläkin käyttöä.

Uusi vuosi – uudet kujeet, tästähän se liikkeelle lähtee ja ainakin yksi asia soutaa ilman airoja ja se on kuntien rakenne- ja soteuudistus mutta onnittelut kuitenkin niille uusille kunnille, jotka vuoden vaihteessa työnsä aloittivat. Toivottavasti jatkoa seuraa vähintäänkin järkevien rakenneratkaisujen osalta jo pikapuoliin. Olen ymmärtänyt, että asiat hoituvat nyt alhaalta ylös joten meillä on mahdollisuus painaa kaasua, ei jarruttaa. Viimemainitusta pitävät kyllä huolen Suomen Keskusta ja tarpeen mukaan Perussuomalaiset vaikka sitten sekä palvelut, että rahat loppuisivat.

Menestystä vuodelle 2013 siitäkin huolimatta.

Kari Kaistinen
puoluevaltuuston jäsen

Vartiainen, Kokkila, Häkämies ja Laatunen. Milloin teiltä tulee rakentavia ehdotuksia suomalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi? Nyt olette kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla huutelemassa päivä toisensa jälkeen mitä kummallisempia lausuntoja työ- ja elinkeinoelämän tulevaisuudesta. Eikö sopimisen yhteiskunnalla ole teille mitään arvoa? Miten te muka saatte kuntatalouden kuntoon sieltä mihin ei aurinko paista lainkaan? Haluatteko sammuttaa valot Suomesta?

Tulkaa nyt reilusti ulos kuorestanne ja myöntäkää, ettei teillä ole eväitä rakentaa yhteiskuntaamme muutoin kuin lihapatojen äärestä. Mikään yhteiskunta ei ole koskaan tullut toimeen ilman kansantuotetta, jonka kasvattamiseen osallistutaan vain käskyttämällä. Esimerkkejä maailmalta löytyy aivan riittävästi. Suomi ei ole Somalia, jossa klaanit määräävät miten yhteiskuntaa kehitetään. Suomi on järjestäynyt yhteiskunta ja asiat hoidetaan sopimalla. Sopimiseen kuuluu myös toisen osapuolen kunnioittaminen. Vanha sanonta, ettei raha kasva puussa voi tietysti hämärtää sekä oman rahapussin, että työn tuottavuuden varsinkin kun pussin lihottamiseen ovat osallistuneet ne, jotka asemanne ovat mahdollistaneet. Kannattaisiko tämä asia muistaa samalla kun julkisen talouden ja hyvinvoinnin hedelmiä lausunnoillanne paiskotte sinne sun tänne.

Suomi elää työstä, niin elää kaikki muutkin järjestäytyneet yhteiskunnat. Miten yhteiskunta henkisesti voi mielestänne kehittyä jos ainoa päämäärä on laskea tuottavuutta palkkoja alentamalla tai rapauttamalla sopimisen yhteisiä pelisääntöjä. Eläkeikäkeskustelu on pahasti pielessä, tiedätte sen hyvin itsekin. Tänään rakennetaan huomisen yhteiskuntaa ja meillä on riittävät joustot olemassa työurissa aina 68 vuoteen asti. Keskittykää olemassa olevan kehittämiseen pikavoittojen sijasta. Kyllä sitä massia teillä on ihan tarpeeksi – pitää nähdä metsä puilta.

Annan yhden neuvon – ota tai jätä. Pysykää poissa medioista edes jonkin aikaa ja trimmatkaa omaa ja yhteisöjenne johtamista suomalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Medialle tietysti voi aina esittää saman toivomuksen toisinpäin. Huonoa saa pyytämättäkin!

Hyvää Joulua ja parempaa tulevaisuutta myös retorisesti.

Kari Kaistinen
Riihimäki

Media kertoo harva se päivä kauhutarinoita euroalueen yhteisvastuun sekä Suomen sitoumusten ja vastuiden kasvusta. Moni kansanedustaja pelkää, että alati kasvavat eurovastuut johtavat Suomen valtion vararikkoon. On siksi aika puhaltaa peli poikki, näin sanotaan. (Sixten Korkman, SK nro 38/näkökulma 21.9.2012).

Näin aloittaa Sixten Korkman näkökulmansa oheisessa Suomen kuvalehdessä ja hänen pohdintansa on tuttua ja turvallista taloustieteilijän pohdintaa, johon tällaisen finanssioikeuden aikuisopiskelijankin on helppo yhtyä – olla samaa mieltä.

Korkman päättää näkökulmansa korostamalla eurooppalaista yhteisvastuuta kriisin hoidossa, EI SIIS pankkien tai niiden omistajien tappioiden maksattamista veronmaksajilla. Tuekseen tämä yhteinen vastuu tarvitsee pankkiunionia, jolla varmistetaan koko rahoitusjärjestelmän vakaus ja sijoittajavastuun toteutuminen ilman pankkien omistajien tukemista. Mikäli euromaa Espanjan pankkien tappiot esim. halutaan yhteisesti operoida, sen tulee tapahtua ensisijaisesti ko. pankkien sijoittajien ja/tai Espanjan valtion toimesta ja vasta tämän jälkeen yhteisellä tukirahoituksella pääomittaen ja ottamalla pankkien osakkeet haltuun myöhemmin myytäviksi.

Mielestäni Sixten Korkmanin näkökulma on looginen ja ymmärrettävä. Joka lainaa, varmistakoon lainaamansa rahan takaisinsaannin ja kantakoot näin myös aiheutuvan riskin. Minä ymmärrän kuluvan viikon kreikkapäätökset tätä taustaa vasten tehdyiksi. Sen sijaan sitä en ymmärrä, että media elämöi asialla järjestämällä ”pikkujoulut” välittömästi päätösten jälkeen kutsumalla takapenkkien miehet ja vastuun välttäneet juhlimaan. Tällä tarkoitan erityisesti oppositiojohtaja Soinin silittämistä myötäkarvaan ja varaamalla tälle lähes kaiken käytettävissä olevan kriisiuutisoinnin kanavillaan. Vaadin siksi asiallista tietoa esim. Yle:ltä – tulenhan jatkossakin maksamaan lupamaksun jollain lailla, vaikka perinteinen tv-lupani päättyykin.

Totean edellä sanomaani ja lainaamaani liittyen lopuksi, että nyt kannattaisi pitää pässi aisoissa. Nimittäin alentuneet KORKOTUOTOT ja EKP:n VOITOT eivät ole laskutettavia eriä kenellekään ja oletan, että tarvittavat alaskirjaukset mm. viikon kreikkapäätöksen osalta tehdään sen mukaisesti. Nythän kansalle uskotellaan siitä koituvan jokin lasku.

Maksakoon Soini tällaiset laskut meidän suomalaisten puolesta kun niillä elämoi, minä ainakaan en muiden saamatta jääneitä voittoja aio näille kustantaa.

Kari Kaistinen
Riihimäki