Viikko sitten pitämässään kokouksessa Oulun demariopiskelijoiden OOSY ry:n johtokunta päätti ryhtyä ajamaan lähiliikenteen opiskelija-alennusta kaikille kaupungissa vakituisesti asuville opiskelijoille. Lähtökohta ja tukipinta luodulle aloitteelle oli kokemus kaupungin opiskelijoita kohtaan eriarvoistavasta politiikasta: tällä hetkellä ulkopaikkakuntalaisen opiskelijan tulee maksaa täysi hinta statuksestaan huolimatta. Käytäntöä lienee helpointa perustella taloudellisesti. Miksi kaupungin pitäisi kustantaa opiskelijalippu myös ulkopaikkakuntalaisille?
Keskeisin vastaus edellä mainittuun kysymykseen on opiskelijan status. Opiskelija on nimittäin opiskelija, vaikka olisikin kirjoilla muualla. Siitä huolimatta kaupunki hyötyy myös Oulussa vakituisesti asuvasta opiskelijasta, esimerkkinä opiskelijoiden kulutus ja koulutuslaitoksia työllistävä vaikutus. Haluamme siksi korjata käytännön heikkouden ja tuoda alennuksen kaikkien opiskelijoiden ulottuville. Lisää aiheesta voi lukea Heidi Keräsen blogista, jonne on tallennettu viime lauantaisen palaverimme tulos (http://puheliaspunarinta.wordpress.com/2012/06/16/miksi-oulu-on-hapeapilkku-suomineidon-lantiolla/#comment-25).
Pohdiskelin joukkoliikennekysymyksiä myös laajemmin. Oman poliittisen lähestymistapani likipitäen kaikkiin yrityselämää koskeviin kysymyksiin voi periaatteessa tiivistää kahteen lauseeseen.
- Yrityselämä on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa joka täydentää julkisia palveluja.
- Tästä huolimatta yksityinen sektori ei saa vallata yhteisön toiminnan kannalta keskeisiä sektoreita.
Tarkoittaa siis sitä, että ihmisille välttämättömistä palveluista ei saa tehdä julkista kauppariistaa. Äkkiseltään ajateltuna tällaiset palvelut ovat juuri niitä ”erinomaisia bisneksiä”, joita ilman ihmiset eivät tule toimeen ja joiden mahdollinen palvelujen hinnan nousu voisi viedä asian henkilön ulottumattomiin ja siksi vakavasti vaurioittaa yksilön hyvinvointia. Esimerkkejä edellä mainitun kaltaisita ”ensiarvoisista” palveluista voisin mainita lukuisia, mutta jätetään luettelu nyt sikseen ja keskitytään asiaan. Kaikille näille palveluille yhteinen piirre on kuitenkin se, että tällöin yrityksellä ei tarvitse juuri kilpailla tuottamansa palvelun hinnalla (eikä aina laadullakaan), koska kilpailijoiden on vaikea tunkea palvelusuhteen väliin eivätkä ihmiset kuitenkaan pysty olemaan ilman tuotettua palvelua.
Näin ajateltuna ensiarvoista palvelua tuottavan yrityksen kohdalla markkinatalouden hyötyjä ei juuri ole, mutta haitat säilyvät ennallaan. Ei ole olemassa sellaista yritystä, joka jossakin voiton tahkoamisen vaiheessa toteaisi tuottavansa tarpeeksi omistajilleen. Siksi mikään ei riitä ja mikäpä siinä on nostellessa kun on luonut eräänlaisen rahasammon.
Väkisinkin ajatukseni harhautuu takaisin bussiliikenteeseen. Voin helposti lukea myös julkisen liikenteen kuuluvaksi ensiarvoisten palveluiden joukkoon. Siksi on eriskummallista, että asiaan ei haluta mitenkään puuttua. Kaupunki tukee avokätisesti yritysmaailmaa palvelun järjestämisestä, mutta lipunhinnat sen kun nousevat. Oulussakin bussilipun hinta on kieltämättä kallis, mutta mihin kaikki raha uppoaa? -Niin.
Palataan omaan näkökulmaani. Ydin ajatus oli se, että yhteisön toiminnnan kannalta ensiarvoisen tärkeää palvelua ei saa alistaa toimimattomalle yksityiselle sektorille, jossa pumpataan rahaa yhä kauemmas kansalaisista. Tässä yhteydessä voin helposti nähdä lähiliikenteen juuri kaupunkiyhteisön toiminnan kannalta ensiarvoisena palveluna.
Mahdollisesti hyvä ratkaisu ja ymmärtääkseni myös sosialistisempi (yhteisöllisempi) ratkaisu asiaan on kaupungin oma julkisen liikenteen yhtiö. Esimerkiksi Oulun kaupunki voisi perustaa kunnallisen liikenneyhtiön, joka operoisi alueella. Yhtiön toiminnalle osoitettaisiin edelleen varoja yhteisestä kukkarosta (kuten nytkin), matkoista maksettaisiin rahaa (kuten nytkin), mutta toiminnasta ylijäävä osuus jätettäisiin yhtiön kassaan tai tuloutettaisiin takaisin kaupungille (ei yksityisille sinne jonnekin). Joku voi sanoa, että ”tuo ei toimi” ja ”siitä tulisi varmasti tehoton”. -En usko. Julkisesta palvelusta voidaan tehdä aivan yhtä tehokas kuin yksityisestäkin, jos halutaan. Ja kyllähän me haluamme.