Vanhoja junia Lohjalla ja vähän muuallakin

Jo eilen kun katsoin ikkunasta näin Hanko-Hyvinkää junaradalla kiitävän höyryveturin monine vaunuineen ja tänään se ja moni muu juna on kuljettanut matkustajia Hankobaanaa pitkin ja jos haluaa itse päästä esimerkiksi höyryjunan tai lättähatun kyytiin vielä huomenna siihen on mahdollisuus. Itse olen tyytyväinen vain vanhojen junien katseluun, koska onhan se hienoa nähdä ohi kiitävä juna, joka on joskus todella liikennöinyt tällä kyseisellä radalla. Yleensä kun näkee vai punaisia deevereitä eli tavarajunia. VR juhlii siis 150 vuotista taivaltaan. Lohjalaisia oikein hemmotellaan, kun lättähattu liikennöi Lohjan aseman ja museon seisakkeen välillä.

Aikataulut löytyy Suomen Rautatiemuseon -sivuilta. Ja kaikkea mielenkiintoista VR:n ja rautateiden historiasta voi lukea VR:n juhlavuoden -sivuilta.

-Miika

 

Hanko-Hyvinkää Junaradan sähköistys

Hangon ja Hyvinkään välinen rautatie, tuo lohjalaisille niin tuttu junarata, jossa tänäpäivänä liikennöi enään vain tavarajunat. Moni ei tiedä, mutta on ne matkustaja junatkin kulkeneet tuolla samalla radalla aikanaan ja viimeinen matkustajajuna  lähtikin Lohjan asemalta vuonna 1983. Hanko-hyvinkää rautatiehän on avattu liikenteelle jo vuonna 1873 ja on Suomen 4.vanhin rautatie.Takaisin 2000-luvulle, mutta pysytään edelleen samalla junaradalla. Hanko-Hyvinkää rautatie koostuu tavallaan kahdesta eri osasta: Hanko-Karjaa osuudesta, jossa kulkee vielä matkustajajunia ja sitten Karjaa-Hyvinkää osuudesta, jossa siis ei kulje enään kuin tavarajunia.Silti Hanko-Hyvinkää rata on edelleen sähköittämätön. Mutta miksi rata pitäisi sähköistää? No siksi että radalla kulkee paljon tavaraa, joka on tietysti hyvä juttu tuonti ja vienti tuotteiden kannalta, mutta jossain päin Suomea pitää silti vaihtaa veturia, koska Hanko-Hyvinkää on sähköistämätön ja melkein koko muu Suomen rataverkko on sähköistetty. Ja on pakko vielä lisätä taas ympäristöasiat, eli sähköveturi on paljon ympäristö ystävällisempi kuin dieselveturi.

Lohjalainen SDP:n kansanedustaja Matti Saarinen on myös usein puhunut Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämisen puolesta. Saarinen on myös puhunut Espoo-Lohja-Salo oikoradan puolesta, joka toisi Lohjalle matkustaliikenteen takaisin.  Oheisessa kartassa näkyykin sekä Hangon ja Hyvinkään välinen rata, että suunnitteilla oleva Espoon ja Salon välinen ratayhteys.

Hangon ja Hyvinkään välillä on alunperin liikennöity höyryvetureilla, nykyään diselvetureilla ja tulevaisuudessa toivottavasti sähkövetureilla.

-Miika