Luin eilen paikallislehti Länsi-uusimaata ja siellä oli artikkeli Suurlohjankadulle tulleesta nopeusmittarista. No enhän minä uskonut ennenkuin itse näin kyseisen nopeusmittarin itse toiminnassa ja tänään näin enkä voi sanoa muutakuin, että nyt on Lohjalla hieno uusi nopeusnäyttö. Jutussa kerrotaan, että sakkoja ei ylinopeudesta tule vaan mittarin on tarkoitus ennemminkin avata autoilijoiden silmiä omasta ajonopeudesta.
Artikkelissa kaupungin liikennesuunnittelija Esa Rantala kertoo, että nopeusmittari on kokeiluasteella vielä, mutta on tullut Lohjalle jäädäkseen. Rantala kertoo myös, että nopeusnäytössä on vielä jotain parannettavaa esimerkiksi se että jos ajaa sallittua nopeutta mittariin tulee valkoisella nopeus, eikä sitä silloin erota kirkkaalla auringon paisteella. Jos siis ajat ylinopeutta tulee näyttöön nopeus punaisella. Suurlohjakadun suurin sallittu nopeushan on 40 km/h, kuten taajamassa yleensäkkin.
Onhan nopeusmittari hieno juttu, mutta pelkäänpä että siitä saattaa tulla jonkinlainen yleinen kiihdyttely ja mopojen nopeudentestailupaikka, mikä ei varmastikkaan ole sen todellinentarkoitus. Tai sitten ei sen näkee vain odottamalla.
-Miika