Laman jälkimainingit, maailmanmestaruus jääkiekossa, sateenkaarihallitus ja sen aiheuttama kohmelo. Toistaako sisäpolitiikan historia itseään?

Olen monta kertaa manannut sitä, että Mikkelin lyseossa ei 1960-luvulla voinut opetella ranskaa eikä konekirjoitusta. Voihan olla, että harmini on turha. Näillä prinssinakeilla en ehkä koskaan olisi oppinut kymmensormijärjestelmää. Minulle olisin riittänyt, että 80 prosenttia nakeista olisi naputtelemassa.

Kirjoitustyön tekee nyt 20 prosenttia kapasiteetista. Ranskan alkeet olisivat olleet paikallaan, mutta kävin oppikoulua jälkisaksalaisessa yhteiskunnallisessa ilmastossa. Niinpä opiskelin latinaa, josta on ollut oma hyötynsä, vaikka sitä ei voikaan käyttää puutarhatöissä tai autoremontissa. Siksi olenkin tehnyt niitä yhtä usein kuin Pekkarinen on ottanut perskännin.

Nyt kun juostaan kokoon sateenkaarihallitusta, mieleen tuli lukiossa latinaksi tankkaamani Aisopoksen tarina, jossa vanha leijona ei enää jaksanut lähteä luolastaan metsälle. Se muuttui kaikkien kaveriksi ja aneli kerran myös kettua kyläilemään. Kettu pysytteli etäällä ja, kun leijona kysyi, miten kettu saattoi olla niin epäkohtelias, kettu vastasi: Jäljet pelottavat. Kettu näki muiden eläinten jälkiä, jotka johtivat luolaan, mutta eivät sieltä takaisinpäin.

Palataanpa ajassa 16 vuotta taaksepäin. Silloin kaimani hehkutti meille leijonien ensimmäistä maailmanmestaruutta, ja maahan muodostettiin sateenkaarihallitus siivoamaan laman jälkiä. Kyllä sitten putsattiinkin. Jopa niin kovalla harjalla, että vähäväkiseltä selkänahka lähti, mutta kokoomuslaisuus sai uutta virtaa.

Onko tämän päivän tilanteessa mikään toisin verrattuna siihen, kun leijonamiehistö palasi Tukholmasta Hornetien saattamana vuonna 1995. Erilaisuudeksi ei yhteiskunnallisessa tarkastelussa riitä se, että silloin laulettiin Den glider in. Tämän päivän sanat taas kuuluvat Nurminen glider ut.

Pinnallisesti tarkastellen erot ovat siinä, että Lipposen ykköshallituksessa oli viisi puoluetta ja yksi sitoutumaton keskustalainen ns. ammattiministeri, nyt hallitusta rakentavia timpureita on kuudesta puolueesta.

Tähän koalitioon ei saada sosialidemokraattista pääministeriä. Sitä postia halajaa Jyrki Katainen kuin yökkö aurinkoa. Eikä tietenkään pidä unohtaa, että Perussuomalaiset lihoo oppositiossa. Tietysti joku voi olla vahingoniloinen siitä, että nyt persujen lihoessa Keskusta kuihtuu oikean kokoiseksi. En lähde mukaan tuohon ilonpitoon.