Kaikki suomalaista sisäpolitiikkaa seuranneet muistavat keskustan Anneli Jäätteenmäen jo legendaarisiksi muodostuneet sanat eduskunnan edessä vuonna 2003:”Puhun niin totta kuin osaan”. Lähes samaan kategoriaan ylsi Mauri Pekkarisen julkisuuteen antama lausunto Jäätteenmäen jälkeen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi valitusta Matti Vanhasesta:”Tämän rehellisempää miestä keskustalla ei ole tarjota”. Vanhanen joutui sitten vuonna 2010 eroamaan, kun vaalirahakohu oli heittänyt epäluotettavuuden varjon hänen päälleen. Että näin.
Yllä oleva on moneen kertaan julkisuudessa märehdittyä kuin kaurasatsi lehmän pötsissä. Mediassa keskustasta viljellään mielellään vanhoillista kuvaa: isännät johtavat ja emännät hoitavat muonituksen. Tosiasiallisesti keskusta ei suinkaan – kuten eivät muutkaan suurimmat puolueet – ole monoliittinen, homogeeninen vaan heterogeeninen ja pirstaleinen.
Lähes täysin huomiotta on jäänyt, että keskusta on suurista puolueista ainoa, jolla on ollut peräti kaksi naispuolista puheenjohtajaa. He ovat olleet myös pääministereitä. Sosialidemokraatteja vetää puoleen historiassa ensimmäistä kertaa nainen, josta vuosi sitten oli lähellä tulla myös pääministeri. Upeaa!
Taantumuksellisin suurimmista puolueista on kokoomus. Puolueessa ei toistaiseksi koskaan ole annettu puheenjohtajan nuijaa kuin miehelle. Kokoomuslainen naispääministeri ja -puheenjohtaja kuuluu ainakin juuri nyt satuolentojen sarjaan yhdessä joulupukin ja trullien kanssa. Tästä kokoomusmiesten ylivallasta puolueessa valtamedia on ymmärrettävästi vaiennut kuin kunnon porvarillinen perhe mustasta lampaastaan pääsiäiseen sopivaa vertausta käyttääkseni.
Perussuomalaiset on kuulunut neljän suuren puolueen ryhmään vasta vajaan vuoden. Koko olemassaolonsa ajan se on ollut yhden miehen liike, kun taas sen edeltäjää veti yksi perhe. Sehän oli piilotettu puolueen lyhenteeseenkin: SMP eli Sirkka, Minä ja Pekka. On syytä nimittää tätäkin puoluetta heterogeeniseksi, vaikka homogeeninen varmaan paremmin kuvaisi perussuomalaisten sukupuolipoliittista asennoitumista. Käsitys ainoasta oikeasta parisuhteesta lienee puolueella yhtä yhtenäinen kuin kristillisilläkin.
Persujen eduskuntaryhmää johtaa Pirkko Ruohonen-Lerner, jolle poliittisen kodin löytäminen on ollut vieläkin työläämpää kuin aikoinaan halikkolaiselle Pertti Hemmilälle. Pirkko Ruohonen syntyi saamieni tietojen mukaan keskustalaiseen perheeseen, oli nuorena kokoomuslainen, kunnes aikansa vihreissä vietettyään päätyi perussuomalaiseksi. Tällaisessa yhden aatteen miehessä moiset ideologiasulkeiset aiheuttavat henkistä hengästymistä.
Summa summarun: Keskusta on osoittanut yllättävää edistyksellisyyttä, koska se kahdesti antanut puolueen naisen johdettavaksi. Naisten kannalta onnetonta on ollut, että toisen kausi jäi lyhyeksi ja ensimmäisen tyngäksi. Eipähän noista kausista keskustan laariin mitään kertynyt.
Tämä Sinun juttusi sai vanhan Demarinkin miettimään näitä asioita
ja olen varma että naisella on vähintään yhtä suuret kyvyt johtoon
kuin miehellä , Hyvänä esimerkkinä pitäisin Jutta Urpilaista joka
on esittänyt erittäin kyvykästä johtotaitoa ja nimeäisin hänet johta-
jaksi , joka on synnynnäinen . Jos vertaisin Keskustan keulakuviin
Kiviniemeen ja Jätteenmäkeen , niin hän on päätä pitemmällä
kuin nämä , Uskon että hän tulee olemaan Demokraattien ensim-
mäinen ja pitkäaikainen pääministeri . Persujen eduskunnan johtajan
Pirkko Ruohonen Lerner ei ole luultavasti mitään toivoa , koska
hän jatkuvasti joutuu selvittelemään toisten Perussuomalaisten
kolttosia ja sillä tavalla ryvettää itsensä .
Kiviniemeä ei sentään erotettu valehtelun vuoksi, kuten Jäätteenmäki, joka pystyi puhumaan totta vain niin lähelle kuin osasasi, eli ei periaatteessa omien sanojensa mukaan täysin totta ollenkaan.
Kiviniemen lähtökohdat olivat tosi huonot, vaikka Väyrynen ja osin Pekkarinenkin muuta väittävät. Niskassa olivat kaikki Vanhasen töppäilyt ja vaalirahakoho sekä Euroopan rahakriisi, johon Marilla ei ollut muuta kantaa kuin jatkaa Vanhasen noudattamalla Kataisen märittämällä linjalla. Mitään oikeasti itsenäistä Mari ei ennen vaaleja esittänyt. Siinä oli Keskustan ja samalla Marin menetysten perussyy. Kun vaalien jälkeen Keskusuta siirtyi oppositioon, yritti Mari parhaansa mukaan takinkääntöä, vaan eihän tuo tukipakettien arvostelu mitenkään luontevalta näyttänyt, kun hän ise oli ollut niitä hyväksymässä eikä minkään sortin takuita ennen Urpilaista edes yritetty.
Nyt sitten muiden puolueiden toivo on näissä vanhaisäntäehdokkaissa. Ellei puolue löydä uuden ltyylin nuorta johtajaa on sen linja ja luotettavuus hukassa pidemmän aikaa. Mikäpä siinä, kylle se meille kelpaa.
Ehkäpä Kokoomuksessa, PerSuissa ja RKP:ssä on nähty mihin naispuheenjohtajuus saattaa johtaa. Näissä puolueissa asiaa ei kuitenkaa nosteta esiin. Demareissa toisen puolueen naispuheenjohtajuuden arvosteleminen on naurun aihe, mutta tässä sketsissä Urpilainen naispuheenjohtajana on paras esimerkki.
Tietenkään naiset eivät ole sen huonompia puheenjohtajia, mutta jos äänestäjät ja puolueen kannattajat näin ajattelevat niin se on näkynyt kannatusluvuissa. Kaikissa puolueissa.
Kuten molemmat herrat Leppänen ja Heinonen ajatuksensa julkistivat niin Keskustalle naispuheenjohtajuus on ollut kohtalokas. Samoin Vasemmistoliitolle josta Suvi Anne Siimes ”heivattiin” kapitalistien rahanhimon vankkureiden vetäjäksi.
Samoin on käynyt demareille. Puolueen perustamisen jälkeen 1899 puolueessa ei ole ollut ainuttakaan naista puolueen johdossa kunnes Jutta Urpilainen valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2008. Siitä päivästä lähtien demareiden kannatus on pudonnut syöksykierteen omaisesti vaalista vaaliin ja gallupista toiseen yli 20 %: sta lähes 15 %:iin.
Samaan aikaan Jyrki Kataisen vetämän Kokoomuksen kannatus hipoo jo kohta 25 %.
Kyllä tästä voi vetää selkeän johtopäätöksen. Silti ei voida todistettavasti väittää, että kannatuksen lasku johtuu naisesta, voihan se johtua henkilöstäkin.
Eivät demarit näytä arvostavan naisia puoluesihteerin valinnoissakaan. Puolueen historian aikana puoluesihteerinä on ollut vain kaksi naista lyhyen ajan, muutaman vuoden. Ei ole ollut kannatusta tai luottamusta naisten kykyihin politiikassa.
Jutta Urpilaisella ei ole kuitenkaan vaaraa siitä, että häntä ei valittaisi uudestaan puheenjohtajaksi. Demareilla ei ole yhtään toista varteenotettavaa henkilöä Urpilaisen tilalle. Ei edes miestä, niin heikolla pohjalla puolueen vaihtoehdot ovat.
Puolueen johto, merkittävimmät taustavoimat ja enemmistö kansanedustajista koostuvat muutamaa miestä lukuunottamatta naisista.
Varsinaista naisten puoluetta Suomessa ei vielä ole. Kohta on.
Huvittavaa on Leppäsen jorinat taantumuksellisista puolueista. Eikö Leppänen ay-liiton pönöttäjänä ymmärrä, että kun ay-liike on saanut kiristettyä palkkoja äärimmilleen, niin seuraukset näkyvät mm. Leppäsen kotipaikkakunnalla, Salon seudulla: työpaikkoja lopetetaan ja/tai siirretään ulkomaille. Tämä vasta on sitä taantumuksellisuutta.
Urpilainen jää historiaan ensimmäisenä naisena valtiovarainministerinä
Nyt näyttää siltä, että hän jää historiaan myös sen takia, että hänen ollessa valtiovarainministerinä valtionvelkamme nousee viime vuoden 79 mrd:sta ja 41%/BKT l vuoteen 2115 110 mrd:iin ja 51%/BKT. Korkomenomme olivat 2011 1,9 mrd ja vuonna 2115 3,5 mrd. Onko Suomella varaa tähän?
Suomen, tuskin minkään demokraattisen maan historia ei tunne puoluetta, joka olisi säilyttänyt kannatuksensa ”ilmoista riippumatta” aina vakiona. Pitänee muistuttaa Ilkkaa siitä, että vaikka suitsutuksestasi voisi toisin päätellä, Kokoomus ei tee tästä poikkeusta. Ei siitä niin montaa vuotta ole, kun Kokoomuksen kannatus heilui viidentoista tietämissä ja kameraryhmät seurasivat innolla eduskuntaryhmän jäsentenvälistä painiottelua, jossa osanottajina olivat muuan Ben Z ja Ville Itälä. Mutta kukapa kokoomuslainen sitä haluaisi muistella.
”Tuomollekin” muutama sana.
Totta on, ettei historiamme 1. naisvaltiovarainministeri Jutta Urpilainen ole saanut käyttöönsä taivaallisia lahjoja oikaistakseen ensimmäisen vajaan vuoden toimikautenaan edellisen oikeistohallituksen talouspolitiikan turmiollisia päätöksiä
Tuomo varmaan muistaa, että Vanhas-Katais-hallitus runteli säälittä Eero Heinäluoman jälkeensä jättämää mallikasta valtiontaloutta mm. yllättävillä ta-kelamaksuvapautuksilla (900 MEUR) ja velaksi rahoitetuilla verohelpotuksilla. On siinä yhydelle ministerille tekemistä, oli sitten nainen tai mies. Mutta hyvin on onnistunut, Jutta on pitänyt huolta puolueensa tavoitteista ja sorvannut talouspolitiikkaa sen mukaisesti.
Nimerkki Ilkka!
On hyvä muistaa totuus, että asioilla jotka ajallisesti liittyvät toisiinsa, ei välttämättä ole syy-yhteyttä. Tästä klassinen esimerkki: Mitä enemmän palopaikalla on paloautoja, sitä suuremmat ovat vahingot.
Väitän, että SDP kannatuksen lasku ei ole tapahtunut siksi, että Jutta on puheenjohtaja vaan siitä huolimatta.
Pihvi kirjoituksessani oli, että kepu saattaa astua periaatteesa samaan sudenkuoppaan kuin sinä: Puolueen ahdinko johtuu puheenjohtajan sukupuolesta.
Nimimerkki Kaputt!
Voin kertoa sinulle, että henkilöstökustannukset eivät ole koskaan olleet merkittävä tekijä puhelimen loppuhinnassa, esimerkiksi 1990-luvulla Nokian tuotteessa vain 2%. Hinta muodostuu lähinnä komponenteista ja logistiikasta. Kai olemme yhtä mieltä siitä, että Nokian pudotukseen syyt löytyvät myös tuotekehittelystä? Amerikka on Nokialta edelleen valloittamatta. Henkilöstö on saanut ja saa lähteä, mutta johto vetää itselleen tuloja kuten ennenkin kuin suokuokalla. Mistä palkitaan?
Nimimerkki Tuomo!
Tiedätkö, että vuosina 2007-2011 Suomen valtion velka nousi 56 mrd:sta eurosta 79 miljardiin. Osuus BKT:sta oli 31,2% (2007) ja 42,9 % (2011). Tuon ajan meillä oli valtiovarainministerinä Jyrki Katainen (kok) ja pääministeri kepusta Vanhanen/Kiviniemi. Joten se historiallisista totuuksista. Vaikka mielestäsi olisi oikeampaa lopettaa Kataisen kausi jo vuoden 2010 loppuun, se ei muuta isoa kuvaa: 75 mrd ja 41,7 %.
Tämä kai menee sinusta kokonaan toimintaympäristön muuttumisen
piikkkin?