Olen viimepäivinä purkanut laatikoita, joista on löytynyt paljon vanhoja tavaroita. Aika tosiaankin kultaa muistot. Ensimmäisessä lastissa oli valokuva-albumit, joihin olen näemmä kerännyt kuvia kattavasti. Ne avasivat oven menneisyyden maailmaan. Ah, kuinka paljon vuosia onkaan takana ja mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Seuraavana olivat vuorossa kirjat, pehmolelut ja runsaat määrät posliiniesineitä. Olen tainnut olla oikea harakka, vai miksihän pikkuesineiden hamstraajaa sanoisikaan. Ja sitten viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä käteeni osuivat vanhat kirjeet, kortit, kirjevihkot ja päiväkirjat. Oli jännittävää ja kiinnostavaa alkaa lukea silloisia ajatuksia, minun ja kavereideni. Jäätäviä ja timanttisia juttuja sivutolkulla.

Toisaalta sivut paljastivat sen todellisuuden, jota ei pystynyt kuvien perusteella muistamaan. Niin, aika kultaa muistot. Hassun hauskoja Onx X kiva? Onx X hyvännäköinen? Kerro kenest tykkäät (viisi) ja prossat –tyylisiä juttuja sekä tehtäviä ja jäätävää tilanneanalyysiä.

Sivuilta näki selvästi minkälaisessa maailmassa pikkutytöt 90-luvulla elivätkään ja millaisten asioiden ympärillä ajatukset pyörivät. Samoin niistä näki selvästi ajatuksien muutoksen. En todellakaan kaipaa nuoruutta takaisin – oma paikka ja ajatukset aivan sekaisin. Mielipiteet muuttuivat päivän mukaan.

Samoin erityisesti päiväkirjasta oli nähtävissä ns. kriisivaihe. Se pistää pohtimaan kuinka moni jää junnaamaan kriisivaiheeseen, jolloin kaikki on paskaa. Pääsevätkö kaikki ylös ja jatkavat eteenpäin? Vai kuinka moni alkaa syrjäytyä yhteiskunnasta jo nuoruuden alkutaipaleella?

Tämän päivän tapahtumien valossa nuo kysymykset ovat erittäin oleellisia. Kyllähän tilastot puhuvat selvää kieltä siitä, miten nuoremme voivat ja minkälaisessa ristipaineessa he elävät. Vaikeuksissa oleva ihminen harvoin hakee apua tai hakee sitä ongelman ollessa jo suuri. Liian useasti apua tai tukea ei ole saatavilla tai joutuu odottamaan kuukausitolkulla. Tiedostavatko he, millaisia heidän ajatukset ovat? Toisaalta tietävätkö vaikeassa tilanteessa olevat ihmiset mistä apua on saatavilla, ja jaksavatko he ottaa selvää ja osallistua siihen?

Niin, on hyvin vaikea tietää, mitä ihmisen päässä liikkuu, kun hän ottaa aseen lähipiirinsä asekaapista, kiipeää katolle ja alkaa ampua ihmisiä. Haluan kuitenkin uskoa, että sillä on jokin syynsä. Haluan uskoa, että tällaiset tapahtumat voi estää tai minimoida. Ihmisten pahoinvointi ei ole normaali asia tai välttämätön paha. Se on yhteiskunnan epäkohta, johon voi ja pitää puuttua. Kaikilla on oikeus hyvinvointiin ja hyvään oloon. Mielestäni toisia tulee auttaa ja luoda tukipalveluita, julkisista varoista, jotta kaikki voivat saavuttaa onnen. Jokainen ei elä oman onnensa nojassa vaan jokaisella on oikeus toisen tukeen. On sanomattakin selvää, ettei kaikilla ole lähipiirissä ihmisiä, jotka tukisivat tai pystyisivät tukemaan. Tällöin tarvitaan yhteiskuntaa ja julkisilla varoilla tuettuja palveluita.

Päiväkirjamerkintä 24.7.2003

Nyt on leffateatterissa semmonen elokuva, jossa mies sai olla Jumala viikon ajan. Aloin sit miettiä, mitä tekisin. Saattaa kuulostaa kliseeltä, mut sanoisin, et maailma rauha. En tiiä oonko kertonut, mutta USA hyökkäs Irakiin epäilyttävien motiivien vuoksi. Tuhansia kuoli ihan turhaan. Olisi tosi hyvä, jos ei olisi sotia, mutta ei myöskään diktaattoreita ja sellaisia mahtivaltioita kuten esim. USA. Yrittäisin myös pelastaa luontoa, palauttaa sademetsiä ja tehdä kaikki ihmiset samanarvoisiksi ja onnellisiksi. Ei olis orjia, köyhiä, sortajia eikä sorrettuja… No kaikki tuo on tosi mahdoton unelma… Harmi.

Ja olen silti päätynyt puoluepoliittisiin järjestöihin vasta 2008. Heh, ilmeisesti sosialidemokraatti ennen kuin sitä itse tajusikaan.

Maria-Riitta