Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Olimme innoissamme.

Entä sitten? Joukkue palasi umpi kännissä “kontaten kotiin”.

En syytä pelaajia, sen sijaan vastuutan joukkueen johtoportaan. On aivan selvää, että jos he olisivat edellyttäneet paluujuhlakäytökselle nollatoleranssia ja esimerkillistä käyttäytymistä, niin se olisi toteutunut.

Nyt jääkiekkoliiton herrat mokasivat ahneuksissaan jälleen.

Niin upea peli kuin jääkiekko onkin, niin moinen ahneus vahingoittaa pelin imagoa, sääli.

Oppositio on mittauttanut hallituksen luottamusta lyhyen ajan sisällä kahdesti. Kuntauudistus ja varuskuntien lakkauttaminen ovat olleet esitettyjen epäluottamuslauseiden aiheet.

Kuntauudistuksen välttämättömyydestä ollaan yhtä mieltä, vain keinoista riidellään. Läntisellä Uudellamaalla kaikki järkisyyt näyttävät tallautuvan kielipolitiikan jalkoihin.

Mahtaakohan se loppupeleissä olla kovin järkevää, sillä Lohja selviytyy aina, mutta Siuntiolla voi olla vaikeampaa?

Kuvitellaanko jossakin, että jakamalla Siuntio, syntyy kaksi kaksikielistä kuntaa, Porkkala kielilain perusteella ja Lohja oman pyyntönsä perusteella, rohkenen epäillä.

Ollaan pahassa patti tilanteessa. Ainakin lohjalaispäättäjiltä edellytetään lehmän hermoja. Saa nähdä kauanko heidän pinnansa kestää?

Ihmettelen, että valtion virkamiehet eivät ole kuntajakoesityksessään millään tavalla huomioineet  mahdollisen Vihdin ja Lohjan liitoksen järkevyyttä ja synergia etuja.

Uusi Tasavallan Presidentti puhui hyvin eduskunnassa. Hän otti myös selkeän, puolustusvoimien johdon ratkaisua tukevan kannan varuskuntauudistukseen ja puolusti maan hallitusta.

Hankoniemeltä on aikaisemmin lakkautettu Rannikkopatteristo ja Lohjalta sotilasläänin esikunta. Onneksi Dragsvik näyttäisi vielä säilyvän. Varuskunnat ovat tärkeitä työllistäjiä, etenkin pienille kunnille.

Puolustuspolitiikan kannalta niiden sijainnilla ei ole merkitystä, sillä varuskunnat ovat joukkojen rauhan aikaisia koulutuspaikkoja. Ne eivät ole sodan aikaisia tukikohtia. Joukot kootaan aivan muualle.

Kolmas luottamusäänestys koski hallituksen tiedonantoa Kreikan lainoille annettavia takauksia ja niihin liittyviä vastavakuuksia.

Kertauksena todettakoon, että vuoden 2010 kesän kynnyksellä keskustajohtoinen Mari Kiviniemen hallitus myönsi Kreikalle vakuudetonta lainaa 1500 miljoonaa. Sitä on nostettu toistaiseksi n. 1000 milj. Sosialidemokraatit äänestivät vastaan, koska vaadimme vakuuksia ja yksityisten sijoittajien vastuuta, eli heidän lainojen leikkaamista.

Nyt, Kreikka II (130 mrd) paketin yhteydessä Suomen takausvastuuksi tuli n. 2,4 miljardia ja sen katteeksi saatiin monimutkaisin järjestelyin ja Jutta Urpilaisen kovan väännön ansiosta yhtä suuri vastavakuus.

Eli, jos takaus laukeaa, niin laukeaa myös vastavakuus ja Suomi saa pois omansa, joskin pitkällä aikavälillä.

Kreikka II:n yhteydessä toteutui myös toinen sosialidemokraattien jo viime vaalikaudella esittämä vaatimus, eli yksityisten sijoittajien vastuu. Pankit ym. sijoittajat leikkasivat Kreikka lainojaan yli 100 miljardilla ( 53% ). Tätä kaikkea keskustapuolue nyt vastustaa.

Perussuomalaiset esittävät, että “letkut irti” ja Suomi irti Kreikasta. Jokainen tietää, että letkut irrottamalla syntyy ruumis. Sitäkö puolue tavallisille kreikkalaisille haluaa? He sanovat myös, että antaa Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) hoitaa Kreikkaa. Vaatimus on kovin outo, koska Suomi rahoineen on mukana myös IMF:ssä.

 On upeata havaita miten suomalaiset syttyvät suoranaiseen vaali ilakointiin. Sitä ei näytä haittaavan presidentin valtaoikeuksien vähäisyys, ei euron ongelmat eikä kylmä sää.

Nautin tunnelmasta, vaikka Paavo Lipposen menestys jäi vaatimattomaksi. Hän ei hävinnyt yksin, me hävisimme. Sosialidemokraattien kannatuksen laskuun on varmasti useita syitä. Puolueen suuret ansiot hyvinvointivaltion syntyhistoriassa eivät ole enää niille kuuluvassa arvossa. Kilpailijat ovat lyöneet tehokkaasti kiilaa ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen väliin. Jostakin syystä emme tavoita riittävästi sanomallamme ihmisiä. Vakavana pidän palautetta minkä mukaan puolue on menettänyt uskottavuuttaan. Kuvitellaan, että demareiden tärkeinä pitämät asiat hoituvat äänestämällä jotakin muuta puoluetta.

Demokratiaan kuuluvat vaihtoehdot ja vaihtuvuus. Sellaista on ollut liikkeellä jo eduskuntavaaleista saakka ja nyt saamme sitten uuden presidentin.

Tiedotusvälineissä hömppä näyttää vievän venettä. Ehdokkailta kysytään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mediahorisontissa vilahtaa ani harvoin kysymyksiä mitkä jotenkin liittyisivät presidentin päätös- tai edes vaikutusvallassa oleviin asioihin. Esimerkiksi kuntajako tai valtion budjetti eivät kuulu presidentille. Niistä päättävät hallitus ja eduskunta.

On myönnettävä, että osittaisesta ulkopolitiikan johtamisesta ja joistakin nimityskysymyksistä ei paraskaan toimittaja pystyisi puristamaan viikkotolkulla kansaa kiinnostavia uutisia.

Veikkaan, että muuttuneista olosuhteista johtuen presidentin vaalitapaa tullaan jossakin vaiheessa muuttamaan siten, että eduskunta valitsee maalle kulloinkin sopivan, lähinnä seremoniallisen presidentin.

Ehdokas Niinistö tuntuu olevan iltakoulupuheineen erikoisen huolissaan presidentin vallan määrästä. Hänen mukaansa valtakirja olisi jotenkin vahvempi jos sen takana olisi mahdollisimman suuri joukko äänestäjiä. Kysymys on teoreettinen. Valtaa on juuri sen verran kuin perustuslakimme sallii, äänimäärästä riippumatta. Valittiinhan hänet 89 äänellä eduskunnan täysivaltaiseksi puhemieheksikin, koska laki niin määräsi

Ehdokas Haavisto osuu ytimeen sanoessaan, että äänestäjällä on kaksi kynnystä, koska hän on sekä homo että vihreä.

Niinistöä kommentoivat tv:ssa hänen veljensä ja kokoomuksen meppi Sirpa Pietikäinen. Kuvailivat Saulia hyväksi pikashakin pelaajaksi, mutta kaipailivat pitempää pinnaa, kärsivällisyyttä ja parempia ihmissuhdetaitoja.

Omassa puntaroinnissani pohdin, kumpi on kansakunnan kannalta riskialttiimpaa, presidentin sukupuolinen suuntautuneisuus vai hänen äkkipikainen ja kärsimätön luonteen laatunsa. Ja kumpi niistä on enemmän yksityisasia ja mikä jää yhteiseksi hyväksi.

Jokaisessa meissä on seepran raitamme, niin heissäkin. Ovat kelpo miehiä kummatkin maatamme edustamaan.

Omalta osaltani ratkaisen kantani varsinaisena vaalipäivänä. Enkä jätä tyhjää lappua.

Hyvää Uutta Vuotta voinee toivottaa myös vähän mennyttä kommentoiden. Kulunut vuosi ei sijoitu tavanomaisten vuosien sarjaan.

Eduskuntavaalit olivat erittäin yllätykselliset. Henkilökohtaisesti kampanja oli rankin kokemistani. 63-vuotiaana sain tuta ensi kertaa henkilökohtaista ikärasismia. Miltä se mahtaa tuntua minua vanhemmista ihmisistä? Perinteisesti läntisellä Uudellamaalla on vaalikamppailut käyty asiapohjalta, henkilökohtaisuuksia välttäen, mutta nyt ilmapiiri oli jostakin syystä ilkeämpi  kuin aikaisemmin. Ikään kuin vaalien jälkeistä elämää ei olisi ollut tulossakaan.

Kiitos äänestäjien tuen, tulin kuitenkin valituksi jo kuudennen kerran. Sydämenikin reagoi siinä määrin, että tarvittiin lopulta rytmin siirto. Sen onnistumisesta saan kiittää hyviä lääkäreitä ja sairaalamme osaavaa henkilökuntaa.

Vaikeat hallitusohjelmaneuvottelut jäävät historiaan. Äänestäjät antoivat selvän viestin vaatimalla perussuomalaisia hallitukseen, mutta puolue ei halunnut osallistua näköpiirissä jo tuolloin olleiden ongelmien hoitamiseen. Kansakunta on vaikeuksissa, mutta suurin vaalivoittaja huutelee vain herjoja katsomosta.

Jäljelle jäi sitten lähinnä vähiten vaaleissa hävinneiden puolueiden hallitus. Siitä kiitos kaikille vastuuntuntoisille puolueille.

Euroalueen ongelmat ovat hallinneet eduskunnan työtä. Sosialismi on romahtanut ja nyt on kapitalismikin kriisissä. Rahalla pelaajat ovat sen tosiasian edessä, että kriisistä toiseen pankkien tappioita maksaneiden veronmaksajien mitta alkaa olla täysi. Mitä siitä sitten seuraa? Varmaa vastausta ei osaa antaa kukaan. Talouspolitiikkaa joudutaan tekemään äärettömän epävarmoissa olosuhteissa ja silläkin on hintansa.

Eduskuntakin oli pidättyväinen budjettimuutoksissaan. 40 miljoonan menojen lisäyksistä (yleensä n. 60 milj.) osansa saivat mm. homekoulut, joukkoliikenne, ympäristötyöt ja opiskelijoiden ateriatuki.

Valtio on velkaantunut viimeisen kolmen vuoden aikana keskimärin kahdeksan miljardia vuodessa. Ensi vuonna arvioidaan velkaa otettavan 7,4 miljardia.

Näkymä ei ole hyvä, veikkaan, että valtio joutuu vielä sopeuttamaan talouttaan 2012 keväällä. Siitä huolimatta monien todella pienituloisten perusturvaa voidaan nostaa vuoden alusta 120 eurolla kuukaudessa joka menee varmasti tarpeeseen ja sisämarkkinoita tukevaan kulutukseen.

Vuosi päättyi kuitenkin iloisissa merkeissä, kun Hollannissa asuvan nuorimman tyttäremme perheeseen syntyi 26.12. terve tyttövauva!

Matti Saarinen

Eurojärjestelmä on kovilla ja koko Euroopan talous on vaakalaudalla. Ahneet rahoitusinstrumenttien kehittelijät rahastavat tässäkin hädänalaisessa tilanteessa sijoitusrobotteineen satojen miljoonien, ehkä miljardienkin voitot.

Edellä mainittu syy riittäisi yksin jo perusteeksi sille, että pikavipit tulisi lailla kieltää. Allekirjoitin asiaa koskevan hyvän lakialoitteen viime viikolla.

Eduskunta alkaa olla budjettiprosessissa loppusuoralla. Alijäämäisessä hallituksen esityksessä ei olisi varaa juurikaan menojen lisäämiseen, mutta eiköhän sieltä jotakin heru ainakin kouluasioihin ja liikenteen tarpeisiin.

Hallitus oli fiksu ja täydensi itse esitystään lisäämällä määrärahoja veteraanien kuntoutukseen ja lääkärihelikoptereille.

Kaiken kukkuraksi maassa ollaan järjestämässä presidentin vaalit. Paavo Lipponen on hyvistä paras ja pätevin. Jos se ei riitä, niin sitten valitaan näkyvin ja sopivin.

Presidentin vallan kannalta alkaa olla ongelmallista, että suoralla kansanvaalilla saatu valtakirja on vahvin mahdollinen, mutta perustuslakia on rukattu kaiken aikaa presidentin valtaoikeuksien keventämisen ja pääministerin vallan vahvistamisen suuntaan.

Kaikki tunnemme kuka on Angela Merkel, mutta kuka on Christian Wulff? Hän on Saksan Liittotasavallan presidentti.

Lohjan sateisessa illassa Matti Saarinen 21.11.2011

Rahapelit ovat kaikkialla maailmassa suosittuja ja tuottavat hyvin, mutta kenelle? Suomessa tilanne on hallinnassa. Alalla toimivien Veikkaus OY:n, Raha-automaattiyhdistysen ja Fintoton toiminta on yhteiskuntavastuullista, läpinäkyvää ja yleishyödyllistä. Niiden omistuspohja, toimintatapa ja päätöksentekoelimet ovat vahvasti yhteiskunnan kontrollissa.

Näin on voitu torjua rikollisuutta, auttaa peliongelmaisia, hillitä mainontaa ja rajoittaa pelaamista.

Vuonna 2010 Veikkaus, RAY ja Fintoto tulouttivat edunsaajilleen 850 miljoonaa. Sen lisäksi ne maksoivat arpajaisveroja yht. 150 miljoonaa.

On itsestään selvää, että kansainväliset peliyhtiöt himoitsevat pääsyä Suomen markkinoille. Kansallista yksinoikeusjärjestelmäämme yritetään murtaa joka ikinen päivä. Toistaiseksi puolustuksemme on kestänyt. Nykyjärjestelmää puoltavat perustelumme ovat vakuuttaneet myös EU:n päättäjät. Asialle on ollut eduksi myös vahva kansallinen yksimielisyytemme.

Olen huolestunut, että aivan viime aikoina on alkanut urheiluväen suunnalla esiintyä sellaisia kotimaisia riitasointuja joissa huomiota kiinnitetään johonkin yksittäiseen ongelmaan, unohtaen täysin se iso viitekehys minkä puitteissa koko liikuntakulttuuri elää. On myös alettu jotenkin syyllistää Veikkaus OY:tä

Mielestäni tuolloin haukutaan väärää puuta, koska yhtiön tehtävänä on vain kerätä varoja vastuullisena pelien järjestäjänä. Se tulouttaa opetusministeriölle edelleen taiteelle, tieteelle, nuorisotyölle ja liikunnalle jaettavaksi n. 500 milj. vuodessa.

Yhtiön on oltava myös sponsorointipolitiikassaan tasapuolinen eri edunsaajatahoja kohtaan. Se ei saa ryhtyä avustusten jakajaksi. Se työ kuuluu ministeriölle.

Valtion liikuntabudjetin (140 milj.) kannalta on kohtalon kysymys, että Veikkaus tuottaa jatkossakin hyvin, sillä valtion liikuntabudjetti koostuu lähes sataprosenttisesti Veikkauksen voittovaroista.

Niitä kohdennetaan mm. liikuntapaikkarakentamiseen, lajiliittojen avustamiseen, urheiluopistoille sekä kuntien liikuntatoimeen.

Keskustelua ei pidä yrittääkään tukahduttaa, mutta toivon keskustelijoiden ottavan huomioon asioiden suuruus- ja pienuusluokat. Kuten tunnettua tulella leikkiminen on monesti käynyt kalliiksi.

Miten suu sitten pannaan, jos markkinoillemme ryntäävät ylikansalliset yhtiöt joiden tausoja emme tunne, joiden päätöksentekoon emme voi vaikuttaa ja joiden voittovaroista tuetaan pääasiassa kaupallisin motiivein huippu – urheilua. Esimerkiksi kunnat, järjestöt ja urheiluopistot eivät ole niiden intresseissä.

Kuka astuu tuolloin rivistä ja sanoo, että minä otan vastuun tapahtuneesta?

Vertailun vuoksi todettakoon vielä, että Veikkaus tulouttaa sataprosenttisesti kaikki keräämänsä voittovarat valtion budjettiin.

Matti Saarinen

kansanedustaja, sd

entinen valtion liikuntaneuvoston pj. 050-5113109

Jutta Urpilainen oli sitkeä ja jämäkkä pitäessään kiinni Suomen vakuusvaatimuksista.

Media ja oppositio pilkkasivat ja kokoomuskin työnsi vain narulla.

Kreikka kykeni antamaan vakuuksia vain pienelle Suomelle joka oli vaatinut niitä johdonmukaisesti.

Eromaiden johtajat eivät pitäneet siitä, että Suomi osoitti vakuusvaatimuksellaan, että toisin kuin Kiviniemen johtama hallitus,  emme enää luota Kreikan kykyyn selviytyä ilman velkasaneerausta. Tämä oli heidän mielestään negatiivinen signaali markkinoille.

Nyt eräät euromaat ovat havahtuneet puhumaan vakuuksista.  Nukuttuaan onnensa ohi niiden on pakko puhua omille  kansalaisilleen Suomen saamien vakuuksista vähätellen.

Erikoista on, miten pontevasti meidän oppositomme haukkuu ja pilkkaa saatuja vakuuksia. Ex pääministeri Mari Kiviniemi vaatii Kreikkaa velkasaneeraukseen. Jos niin tehtäisiin juuri nyt, niin hänen hallituksensa vakuudettomat luotot Kreikalle ovat n. kolme miljardia, eli 50 prosentin velkojen anteeksiannolla Suomi menettäisi 1,5 miljardia, kiitos edellisen hallituksen. Sdp vastusti vakuudettomien lainojen myöntämistä v. 2010, mutta jäimme äänestyksessä vähemmistöön.

Jatkossa Suomen saatavat ovat vakuudellisia joten nykyhallitus on kuunnellut kansan ääntä.

Matti Saarinen

Mielestäni ministeri Arhinmäki valitsi oikein, kun joutui valitsemaan Suomelle ainutkertaisen ja tärkeän koripallo – ottelun ja musiikkitalon avajaisten välillä.

Talo pysyy paikoillaan vuosikausia, mutta tuo ottelu oli kiinni hetkessä.  Ministeri oli varmasti lähempänä kansaa koriskatsomossa kuin mitä olisi kulttuurieliitin juhlissa ollutkaan. Ja siellähän oli maan korkeinta johtoa jo muutoinkin.

Minusta on tuntunut oudolta, että kaikki hössättävät musiikkitalon akustiikasta, mutta kukaan ei ole ollut huolissaan investoinnin hinnasta saatika vuotuisista käyttökustannuksista. Kun kadun toiselle puolelle rakennettiin n. kolmekertaa halvempi “pytinki” eli eduskunnan lisärakennus, niin sen hintaa kauhisteltiin ja väitettiin jopa, että koko pääkaupunkiseudun rakennusalan suhdanteet ylikuumenevat! Vaikka aihetta olisi ollut, niin kukaan ei tuolloin kiinnittänyt minkäänlaista huomiota akustisiin kysymyksiin esim. kokoustilojen osalta

Yhteinen valuuttamme rämpii ongelmissaan. Syylliset ovat pääosin Atlantin takana, mutta kyllä EU:n johtajatkin saavat katsoa peiliin.

Tiedotusvälineet ovat pullollaan erilaisten asiantuntijoiden lausuntoja. Kannat ovat tyyppiä puolesta ja vastaan ja siltä väliltä. Yksimielisyys vallitsee vain siitä, että talous on epävarmalla pohjalla ja että kukaan ei oikein tiedä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.

Jossittelulle ei ole paljoa sijaa, sillä on vain yksi eletty todellisuus ja elämä kulkee eteenpäin kuin suora lähetys. Mahtaakohan tulla edes uusintoja?

Kukin voi kuitenkin mielessään kuvitella miten asiat olisivat, jos Yhdysvalloissa ei olisi syntynyt valtavaa asuntolainakuplaa, jos kansainväliset luottoluokittajat olisivat toimineet rehellisesti ja kertoneet totuuden, jos Saksa ja Ranska olisivat noudattaneet EU:n peruskirjassa sovittua talouden vakaussopimusta, tai jos peli olisi vihelletty poikki heti kärkeen Kreikan kohdalla v.2010 ja asetettu maa velkasaneeraukseen.

Eduskuntavaalien tuloksen ansiosta Suomen linja muuttui monessa asiassa. Sosialidemokraattien ja Kokoomuksen laatima sopimus kirjattiin suuressa valiokunnassa Suomen linjaksi ja siltä pohjalta on sitten alettu vaatia velalliselta vakuuksia, niinhän se maan tapa on tavallisten ihmistenkin kyseessä ollen.

Vakuusvaatimustemme ympärillä on nyt kuhinaa. Mene ja tiedä ketä uskoa, mutta kovat on piipussa ja olemme paljon vartijoina. Suomea maalataan sellaiseen nurkkaan, että hirvittää. Jos apupakettien rahoituspohja kaatuu Suomen vakuusvaatimuksiin, niin mitä sitten tulee tapahtumaan? Meidän lainoitusosuutemme on kokonaisuuteen verrattuna niin pieni, että uskon Saksan ja Ranskan löytävän ratkaisun tähänkin. Tosiasiahan on, että 17 euromaan asiat ratkaistaan pitkälti kokousten alla kahdenkeskisillä keskusteluilla Saksan ja Ranskan välillä. Se ei tunnu hyvältä, mutta siinä puhuu suuruuden ekonomia ja se, että juuri heidän pankkinsa ja taloutensa ovat eniten uhan alla, jos kriisi vielä pahenee. Voisivat muuten sopia siitäkin, että harmaa talous pannaan aisoihin koko Euroopassa.

Monet ovat nostaneet esille myös liittovaltio kehityksen. On itsestään selvää, että yhteiset uhat ja ongelmat lähentävät osapuolia. Yhdessä valtiot kuten ihmisetkin ovat vahvimmillaan.

Nyt ollaan jo yhteisvastuun linjoilla, toivottavasti talkoot onnistuvat. Todettakoon kuitenkin, että Yhdysvallat on liittovaltio, mutta silti jokaisella osavaltiolla on vastuu omasta taloudestaan.

Eduskuntavaalien tulos muutti Suomen EU-linjaa.

Hallitusohjelman ja v.2012 budjettiesityksen perusteella on tulossa muitakin muutoksia sekä että periaatteella, eli etuuksia parannetaan, mutta menoja myös leikataan ja veroja korotetaan.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisella on onneksi ollut varsin inhimillinen ote asioihin, toivottavasti se tulee säilymään vaikeinakin hetkinä.

Noin kommentoi europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari päätöstäni luovuttaa viikon palkkani puoliksi Hurstin ruuanjakeluun ja Lohjan työttömille pari vuotta sitten. Tein esityksen kansliatoimikunnalle, että se suosittelisi asiaa kaikille kansanedustajille. Ei voinut suositella.

Esitykseni liittyi siihen, että eräiden eduskunnan virkamiesten palkkoja leikattiin noina aikoina tuhansilla euroilla. Perusteena käytettiin finassikriisiä ja vetoajana oli itse puhemies Sauli Niinistö. Eduskunta ei siis voinut suositella kansanedustajille pientä vapaaehtoista kolehtia, mutta saattoi samanaikaisesti kuitenkin vedota virkamieskuntaan jotta he alentaisivat palkkojaan ja niin he tekivätkin.

Nyt hallitusohjelmaan on kirjattu, että ministereiden palkkoja leikataan viidellä prosentilla. Mahtaako joku merkkihenkilö leimata tämänkin eleen pölhöpupulismiksi. En heitä ensimmäistä kiveä.

Jos ajatusta vähän jatkaa, niin voisi hyvinkin olla perusteltua, vaikka vain väliaikaisestikin laittaa hattu kiertämään ja leikata myös kansanedustajien sekä korkeimpien virkamiesten ja valtionyhtiöiden ja -laitosten johtajien palkkoja.

Poliitikkojen palkat ja palkkiot ovat aika tarkassa syynissä ja hyvä niin. Siinä keskustelussa jää  vähälle huomiolle se, että poliitikkojen kuukausiansiot pienenevät melko tavalla, kun otetaan huomioon tehtävän määräaikaisuus ja valtakirjan hankintaan ja sen uusimiseen liittyvät kustannukset.

Ajattelemisen aihetta antaa sekin, että ovatko palkanmaksusuhteet ihan oikeissa uomissaan, jos pääministerin vuossiansiot ovat n. 150.000- 200.000, kun valtionyhtiöiden johtajien vuosipalkat huitelevat 400.000 euron tietämissä. Valtionavuilla toimivien laitosten ja järjestöjen johtajien ja valmentajien palkatkin ovat joissakin tapauksissa pääministerin palkkaa korkeampia. Kansanedustajien palkkio eivätkestä vertailua sen paremmin eduskunnan virkapalkkojen kuin kuntajohtajienkaan rinnalla. Kansainvälisestä tasosta puhumattakaan, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Mikäs siinä, jos maa on hädässä, niin julkisia palkkoja ja palkkioita on aiheellista jäädyttää tai alentaa, mutta niihin talkoisiin on vaikuttavuuden kannalta saatava mukaan paljon porukkaa, muutoin toimet osoittautuvat pölhöpupulistiksi tempuiksi.

Eduskunnassa 29.6.2011