On upeata havaita miten suomalaiset syttyvät suoranaiseen vaali ilakointiin. Sitä ei näytä haittaavan presidentin valtaoikeuksien vähäisyys, ei euron ongelmat eikä kylmä sää.

Nautin tunnelmasta, vaikka Paavo Lipposen menestys jäi vaatimattomaksi. Hän ei hävinnyt yksin, me hävisimme. Sosialidemokraattien kannatuksen laskuun on varmasti useita syitä. Puolueen suuret ansiot hyvinvointivaltion syntyhistoriassa eivät ole enää niille kuuluvassa arvossa. Kilpailijat ovat lyöneet tehokkaasti kiilaa ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen väliin. Jostakin syystä emme tavoita riittävästi sanomallamme ihmisiä. Vakavana pidän palautetta minkä mukaan puolue on menettänyt uskottavuuttaan. Kuvitellaan, että demareiden tärkeinä pitämät asiat hoituvat äänestämällä jotakin muuta puoluetta.

Demokratiaan kuuluvat vaihtoehdot ja vaihtuvuus. Sellaista on ollut liikkeellä jo eduskuntavaaleista saakka ja nyt saamme sitten uuden presidentin.

Tiedotusvälineissä hömppä näyttää vievän venettä. Ehdokkailta kysytään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mediahorisontissa vilahtaa ani harvoin kysymyksiä mitkä jotenkin liittyisivät presidentin päätös- tai edes vaikutusvallassa oleviin asioihin. Esimerkiksi kuntajako tai valtion budjetti eivät kuulu presidentille. Niistä päättävät hallitus ja eduskunta.

On myönnettävä, että osittaisesta ulkopolitiikan johtamisesta ja joistakin nimityskysymyksistä ei paraskaan toimittaja pystyisi puristamaan viikkotolkulla kansaa kiinnostavia uutisia.

Veikkaan, että muuttuneista olosuhteista johtuen presidentin vaalitapaa tullaan jossakin vaiheessa muuttamaan siten, että eduskunta valitsee maalle kulloinkin sopivan, lähinnä seremoniallisen presidentin.

Ehdokas Niinistö tuntuu olevan iltakoulupuheineen erikoisen huolissaan presidentin vallan määrästä. Hänen mukaansa valtakirja olisi jotenkin vahvempi jos sen takana olisi mahdollisimman suuri joukko äänestäjiä. Kysymys on teoreettinen. Valtaa on juuri sen verran kuin perustuslakimme sallii, äänimäärästä riippumatta. Valittiinhan hänet 89 äänellä eduskunnan täysivaltaiseksi puhemieheksikin, koska laki niin määräsi

Ehdokas Haavisto osuu ytimeen sanoessaan, että äänestäjällä on kaksi kynnystä, koska hän on sekä homo että vihreä.

Niinistöä kommentoivat tv:ssa hänen veljensä ja kokoomuksen meppi Sirpa Pietikäinen. Kuvailivat Saulia hyväksi pikashakin pelaajaksi, mutta kaipailivat pitempää pinnaa, kärsivällisyyttä ja parempia ihmissuhdetaitoja.

Omassa puntaroinnissani pohdin, kumpi on kansakunnan kannalta riskialttiimpaa, presidentin sukupuolinen suuntautuneisuus vai hänen äkkipikainen ja kärsimätön luonteen laatunsa. Ja kumpi niistä on enemmän yksityisasia ja mikä jää yhteiseksi hyväksi.

Jokaisessa meissä on seepran raitamme, niin heissäkin. Ovat kelpo miehiä kummatkin maatamme edustamaan.

Omalta osaltani ratkaisen kantani varsinaisena vaalipäivänä. Enkä jätä tyhjää lappua.