Pentti I. Lumme

Presidenttipeliä on nyt rydytty demarien toimesta pelaamaan ikäänkuin seuraleikkinä.

Onkohan menneistä kokemuksista opittu mitään. Ei aivan siltä näytä. Hauskaa pitää olla markkinoilla. Asiasta ei ole niin väliä.

Tasavallan presdentin tehtävä on tärkeä. Ovat valtaoikeudet ihan mitä tahansa. Se on täsä tasavallassa ykköspaikka ja julkisuusvaltaa on kosolti. Presidentin valintaan on syytä suhtautua vakavasti.

Nyt yritetään etsiä parikymmentä mahdollista henkilöä ja sittenlopuksi äänestää heistä jollain nettiäänestyksellä ja siinä on sitten sosialidemokraattien ehdokas.

Nyt ollaan sillä samalla typerällä tiellä, jolla Kalevi Sorsa syrjäytettiin ehdokkuudesta.

Tällainen avoin nettiäänestys tuo mieleen Viikko Sanomien 1950-luvulla järjestämän ”suosituin suomalainen äänestyksen”. Etukäteen odotettiin valintoja, joissa joku eturivin poliitikko tai menestynyt urheilija olisi kärjessä. Mutta helsinkiläiset koululaiset panivat hihat heilumaan ja voittajaksi oli tulla joku aivan tuntematon koululainen, taisi olla sukunimeltään Viitanen. Teiniliiton orastava poliittisuus otti siinä ensimmäisiä askeliaan. Viikko Sanomat joutui nolona perumaan ”tuloksen”eikä äänestystä enää koskaan toistettu.

 Toivottavasti demareille ei käy nyt samalla tavalla.

 Juuri nyt näyttää siltä, että demarit joutuvat valitsemaan kokoomuksen puhemies Sauli Niinistölle vastaehdokasta.

 Rohkenen nähdä asian niin, että juuri nyt on kyseessä demarien piirissä kahdenkauppa. Ehdokas on joko ministeri Eero Heinäluoma tai tohtori Lasse Lehtinen, kun Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja tai Erkki Liikanen eivät halua ehdokkuutta.

Ministeri Eero Heinäluoma olisi tulevissa presidentinvaaleissa talouspoliittisissa kysymyksissä Sauli Niinistölle ns. kova vastustaja. Hän voisi myös sparrata itseään – vaikka häviäisikin – seuraavaa pääministerivaalia varten. Tohtori Lasse Lehtisessä on myös puolensa. Pehmeänä tv-kasvona ja kirjailijana – mutta myös kokeneena kansainvälisenä poliitikkona – Lehtinen voisi olla vaarallinen vastustaja kiukuttelevalle Sauli Niinistölle.

 PENTTI I. LUMME

toimittaja, emeritus

Ydinvoimapäätös Eduskunnassa oli sosialidemokraattien kannalta hyvin kohtalokas. Tulevaisuuden – siis vuosikymmenien – vaalimestys riippuu tästä päätöksestä tai päättämättömyydestä. Valitettavasti sosialidemokraattien sekainen omientuntojen mutkia noudatellut äänestäminen osoitti yleisen linjattomuuden.

Ydinvoiman lisärakentamista koskevissa päätöksissä hajaannus sosialidemoraattien piirissä oli hyvin kohtalokasta. Ydinvoimaa vastustavia ”hattarapäitä” oli ryhmässä liikaa. Sellaisen joukon varaan ei kannata toivoa mitään vaalimenestystä. Johdonmukaisen työllisyyttä tukevan teollisuuspoltiikan harjoittaminen sellaisen ryhmän kanssa ei onnistu.

Kun katsoo puolueen johdon, siis Urpilaisen (ei-jaa), Guzenina-Richardsonin (ei-ei), Kantolan (jaa-tyhjää) ja Viitasen (ei-ei) äänestämistä, tulee mieleen vanha lasten lastenloru, jossa sanottiin jaa-ei, vaarinhousut. Useimmat merkinnät tulivat ruutuihin ei ja yksi tyhjään eli vaarinhousuihin. Ydinvoimavastaisuus oli siis hallitsevana.

Suomalaiset äänestäjät ovat hyvin asioita tiedostavaa joukkoa, vaikka muuta väitetäänkin. Horjuva ja sinne tänne sinkoileva sosialidemokraattinen politiikka ei luo pysyvää luottamusta. Eduskuntaryhmän hajaantuminen tärkeässä kymyksessä ei jää huomaamatta. Tähän mennessä tämä on toteutunut nukkumisena vaaleissa ja perusteluna voi kuulla lauseen, ettei ”äänestäminen kannata, kun mikään ei muutu”.

 En ole ollut tähänkään asti kovin innokas vaalitöiden tekijä, mutta nyt täytyy harkita kannattaako enää ollenkaan niihin osallistua. Sosialidemokraattisen ”tekovihreän tätienergian” vahvistaminen ei ole kovinkaan innostavaa eikä edes järkevää.

 Ehkä tällaiseen vapaaehtoiseen passivoitumiseen vaikuttaa myös jonkinverran epämieluisa kokemus puoluekokouksesta ja Helsingin edustajistoryhmästä, mitä jotkut osallistuneet ja punaisia lappujaan heilutelleet ovat kirjoituksissaan Demarissa jälkeenpäin selitelleet. Taisin päästä ikäänkuin ”vahingossa” mukaan.

 Tavaksi on tullut vaalia puolueen yhtenäisyyttä suorastaan tuskaisesti välttelemällä vaikeiden asioiden käsittelyä. Sellaisesta linjasta tulee loppujen lopuksi valitappioita aivan siitä riippumatta, kuka kulloinkin on kärkenä puolueen puheenjohtajana tai puoluesihteerinä. Eli peli voidaan panna ihan oikeastikin uusiksi, jos tiukaksi menee.

Oikea ratkaisu olisi tietysti Eduskunnassa ollut hyväksyä kaikki kolme ydinvoiman rakennuslupaa, siis myös Fortumin lupa. Pääkaupunki olisi tarvinnut tuon luvan jo pelkästään pääkaupunkiseudun järkevän lämmityksen hoitamiseksi. Kannattaa havaita, että nykyistä Helsingin kaukolämpöä yritetään tehdä erilaisilla vihreillä veroilla nykyistä kalliimmaksi. Suomi tarvitsee teollisuudelleen järkevästi tuottamansa halvan sähkön ilman tuontisähköön liittyvää epävarmuutta.

 Kysymyksessä on teollisuuspoliittinen, mutta myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu.

 PENTTI I. LUMME

toimittaja, emeritus

Yksi lause pitää aidosti paikkaansa Tarja Filatovin ydinvoimaa vastustavassa blogissa. 

Se lause on, että ”elämme ahnetta aikaa”.

Olisinkin toivonut, että Filatov olisi hiukan tarkemmin käsitellyt – ydinvoiman sijasta – Eduskunnan korkeiden virkamiesten 20:n prosentin palkankorotusta, jota hän on ollut varapuhemiehenä junailemassa. Siitä hän on vain todennut, ”ettei hyvältä näytä”. Ei tosiaankaan näytä hyvältä, kun työväenluokalle, jota arvelen Filatovinkin edustavan,  tarjotaan enimmillään parin prosentin palkankorotuksia, ellei suorastaan palkanalennuksia tai työttömyyttä.

PENTTI I. LUMME, toimittaja, emeritus

 Päätös ydinvoiman lisäämisestä tehdään Eduskunnassa aivan kohta.

 Sosialidemokraattisen kansanedustajat joutuvat kepin nokkaan, kun äänestyskarttoja aletaan päätöksen jälkeen tutkia. Ne on hyvä säilyttää, kun seuraaviin vaaleihin valitaan kansanedustajaehdokkaita.

Rohkeimmat ottavat kantaa reilusti ydinvoiman puolesta. Perustelu on ihan yksinkertainen. Sähkö on sosialismia. Ja sähkön tuottaminen muilla menetelmillä kuin ydinvoimalla on juuri nyt joko likaista tai vähän sattumanvaraista.

Seurasin puolueen sisäistä ydinvoimakeskustelua ja yritin siihen hiukan osallistuakin juuri pidetyssä Demarien puluekokouksessa. Päätökseksi tuli tunnetusti, että ydinvoiman lisääminen on mahdollista, mutta voimaloiden lukumäärästä ei saanut puhua. Se oli puoluehallituksen muotoilu.

No, menihän se noinkin, kun esillä oli julkilausumia, joissa vastustettiin jyrkästi ydinvoiman lisäämistä tekovihreään tyyliin. Ovi jätettiin sentään auki.

Epäilen, että Eduskunan ydinvoimaäänestys päättyy sosialidemokraattien kannalta suureen sekaannukseen, etten sanoisi sekoiluun, kun asia todetaan ns. omantunnon kysymykseksi ja ryhmäpäätöstä ei vaadita.

Tulevaisuutta työllä rakentavalta liikkeeltä tuollaista käyttäytymistä ei voi tosiaan pitää linjakkkaana, vaan niljakkaana pelin politiikkana. Heinähattujen hattaroita kannattaa tuollaisissa asioissa varoa. Suomeen on perustettu muita puolueita sellaista vastuuta pakoilevaa käyttäytymistä varten.

Pitäisikö nyt ladata demarien keskuuteen sellainen loosunki, ettei kansanedustajan kannata ministeripaikasta edes haaveilla, jos sattuu äänestämään väärin eli ydinvoimaa vastaan.

PENTTI I. LUMME

Ay-demareiden on syytä vahvistaa asemiaan demaripuolueessa ja sen puoluekokouksissa.

Tällaisen johtopäätöksen olen tehnyt osallistuttani edustajana SDP:n puoluekokoukseen Joensuussa.

Ehkä johtopäätökseeni vaikuttaa jonkin verran se, että olin mukana Helsingin piirin ryhmässä, jolla oli ”oma profiilinsa”, joka ilmeni kokouksessa runsaina punaisten äänestyslippujen nostoina ja jääminisenä äänetyksissä vähemmistöksi. En oikein viihtynyt siinä ympäristössä. Poliittiset linjaukseni olivat ja ovat toisenlaisia.

Kovimmin tämä näkyi suhtutumisessa ydinvoimaan. Tulevien ydinvoimaloiden lukumäärä on muotoiltu asiakirjoissa pyöreästi, että ydinvoiman rakentaminen on tulevaisuudessa ”mahdollista”. Lukumäärästä ei saanut puhua. Samoin Fortumin tarjous itäisen Helsingin lämmittämisestä Loviisan voimaloiden hukkalämmöllä oli utopistista myrkkyä, ainakin Helsingin ryhmässä.

Sosialidemokraattisessa ay-liikkeessä on tietysti nähty ihan oikeasti sähkön ja ydinvoiman merkitys työllisyyden varmistamisessa. ”Pilven veikkojen ja sisarten” hankkeet energian ”lisäämisestä” säästämällä on nähty haihatteluna. Samalla on sanottava, että kunnollisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen sähköä käyttävän teollisuuden voimin on ainoa mahdollisuus. Ay-liikkeen väki – esimerkiksi Metalliliiton ihmiset – sen tietävät.

Risuja, marjoja ja sieniä voidaan kyllä metsistä poimia ja tulla toimeen. Mutta ei sieltä mitään sellaista kasvua nouse, millä hyvinvointivaltiota voidaan ylläpitää.

Joensuun kokouksen lehtimiestapaamisessa tehtiin myös tärkeä aloite, kun SAK:n taholta esitettiin ”miljoonalevikkisen palkansaajien uutislehden” perustamista ay-liikkeen rahoituksella porvarillisen tiedotusylivallan nujertamiseksi. Sellaista hanketta on syytä kannattaa.

PENTTI I. LUMME

Sosialidemokraattien on syytä asettua selvästi kannattamaan federalismia Euroopan Unionin kehittämisessä.

Rahakriisi on paljastanut Euroopan Unionin rakenteessa vakavia puutteita. Euro on valuuttana joutunut kriisiin, kun rahapolitiikka ja finanssipolitiikka eivät ole kohdanneet. Sääntöjäkin on tahalliseti rikottu.

Nyt on alettu puhua ja kirjoittaa tarkemmasta budjettivalvonnasta. Keskustalainenkin Olli Rehn on niin tehnyt. Kansalliset budjetit on alistettava Brysselin tarkastukseen.

 Sosialidemokraattien on syytä sanoa kyllä. Sosialidemokraatit pyrkivät koko viime vuosisadan kiinteämpään eurooppalaisaeen yhteistoimintaan. Nyt kun siihen on jotenkin päästy on sillä tiellä syytä jatkaa ja Euroopan Unionin keskusvallan valtaa on syytä vahvistaa yhteisen rahan alueella.

 Asiaa tietysti sotkee asetelma, jossa Suomen nykyinen pääministeri, joka johtaa Suomen EU-politiikkaa, äänesti aikoinaan Suomen EU:hun liittymistä vastaan, kuten monet muutkin keskustalaiset.

Keskusvaltaa eli federaatiota vahvistettiin aikanaan Yhdysvalloissakin, kun osavaltioiden painamista dollareista oli tulla roskarahaa.

Amerikkalaiset ovat ylpeitä federaatiostaan, joka on menestynyt. Kukaan ei juuri nyt pahemmin puhu Teksasin itsenäistymisestä tai itsenäisestä Kaliforniasta. Historian kokemuksista kannattaa oppia. Ihmisarvoja kunnioittava kansanvalta on osoittanut mahdollisuutensa myös federaatiossa.

Niin käy myös Euroopan Unionissa.

PENTTI I. LUMME

 Mikael Jungner on valittava demaripuolueen puoluesihteeriksi seuraavassa puoluekokouksessa. Peli on mielestäni jo nyt selvä ja muiden ehdokkaiden esiintyminen on vain lämmittelyä.

 Muutama sana perusteluksi on paikallaan. Aluksi esiinnyn näin varmaan sävyyn siksi, että olen puluekokousedustaja SDP:n kokouksessa Joensuussa. Toinen perustelu nimenomaan Jungnerin puolesta on se, että seurasin hänen toimintaansa entisenä Ylen työntekijänä ja arvioni mukaan hän selvisi vaikeissa olosuhteissa hyvin. Hän taisi jopa saavuttaa henkilökunnankin kannatuksen ja se ei ole supistuksien kohteena olleessa Yleisradiossa vähän.

 Jungnerin gloriaa korisstaa erityiesti se, että julkisuuteen tulleiden selvitysten mukaan Yleisradion hallituksessa Sauli Niinistön vaalirahoittaja Tuomo Raasio ja taistolaisuudesta epäilty teatteriohjaaja Raija-Sinikka Rantala olivat erottamisen takana. Tällainen asetelma tarvitsee poliittisen vastaiskun ja se on Jungnerin valitseminen Eduskuntaan ja puoluesiheeriksi nykyaikaisen ja uudistuvan sosialidemokratian edustajana. Tällaiseen valintaan on puoluekokouksessa hyvät mahdollisuudet, varsinkin kun puheenjohtaja Jutta Urpilainen hyvin selvästi antanut ymmärtää, että hän kannattaa Jungneria.

 Puoluekokousedustajina meidän on otettava tämä huomioon ja annettava Jutan muodostaa itselleen puolueen johtoon mieluinen tiimi. Puheenjohtaja Urpilaiselle ei saa tehdä samoja temppuja, joita tehtiin, kun Rafael Paasiota aikoinaan yritettiin tölviä sivuun. Niitä koiruuksia ei saa toistaa.

 Omassa elämässäni – ihan muualla kuin työssäni Yleisradiossa – jouduin tuollaisen taistolais-porvarillisen falangin hyökkäyksen kohteeksi. Silloinkin oltiin demaria panemassa sivuun. Kysymyksessä oli siis aivan sama aatteellinen yhdistelmä ja sama poliittinen tavoite kuin nyt Ylessä: demari oli kaadettava. Siinä porvariston ja taistolaisten edut ja innokkuus olivat yhteneväiset.

 Kari Neilimo vaikuttaa lähinnä surkealta selittelijältä, kun hän yrittää tolkuttaa, ettei Jungnerin syrjäyttämisessä muka ollut politiikaa. Ei porvarikaan – kuten Neilimo – saa niin tyhmä olla. Ylen seuraavaa pääjohtajaa Lauri Kivistä ei voi kuin sääliä, kun hän on joutunut – ehkä pahaa aavistamatta – pelin politiikan nappulaksi. Tosin aika hyvällä korvauksella.

 Kun Neilimo on alkanut kirjoitella lehtiin noista Ylen pääjohtajan valintaan littyvistä asioista, niin hän voisi oikeastaan pyytää Jungnerilta julkisesti anteeksi sitä, että hän uskotteli Jungnerille niin pitkään, että hänet voidaan valita seuraavalle kaudelle, vaikka ei voitukaan.

 PENTTI I. LUMME

 Stadin lämmittäminen kepulaisten hahmottelemalla risupaketilla on torjuttava. Fortumin tarjoama ydinvoimalämmitys ei näytä stadin johtajille kelpaavan ja tilalle suunnitellaan klapilämmitystä. Maan hallituksen olisi pitänyt myöntää kolme ydinvoimalupaa. Nyt Fortumin lupa torjuttiin.

 Stadilaisten demarien on todella syytä vetää herneet nenäänsä hallituksen ydinvoimapäätöksestä. Kokoomus voi vetää niskansa kyyryyn, kun Keskusta lypsi siltä aivan mitä halusi. Joku rohkeni pitää kahta lupaa jotenkin kokoomuksen voittona. Ei se sitä ollut. Se oli stadilaisten landelaisille metsän omistajille kärsimä vakava tappio.

 Sota-aikana syntyneenä stadilaisena silmiin nousee suunnaton halkopinonäkymä Hakaniemen torilta. Sinähän ne lämmityshalot olivat vuosikausia. Pinot taidettiin purkaa vasta juuri ennen Helsingin olympialaisia.

 Nyt samaa läjää suunnitellaan itään Sipoon seuduille. Yhtä harmillinen se sielläkin on kuin aikanaan Hakaniemessä.

 Tulkitsenko raa´asti, että stadin porvarit ovat menneet polvilleen vihreiden edessä ja sommitelleet kaupungin lämittämistä kepulaisten risuilla.

Perustelu tällaisen stadin halkolämmitykseen tuntuvat hiukan huteroilta. ”Ei haluta olla myrskyn silmässä”, kun maan hallitus yrittää päättää ydinvoimasta ja risupaketista, joka saattaa jopa ryöstää puunjalostusteollisuudelta raaka-aineen – kuten Matti Putkonen on lujin sanoin todennut.

 Fortum on ollut valmis rakentamaan lämmitysputket Loviisasta Helsinkiin. Tällainen tarjous on otettava reilusti vastaan. Nyt se torjuttiin, kun kokoomus ei uskaltanut. Ydinlämmön torjuminen joillakin epäoleelllisilla perusteluilla – kuten pelolla, että joudutaan ydinvoimakeskustelussa myrskyn silmään- ei kelpaa.

 Sosialidemokraattien on syytä tässä asiassa olla työn ja teollisuuden puolueena tiukkana. Kysymys on stadiaisten menestyksestä, joka ei synny kepulaisesta risukasasta.

PENTTI I. LUMME

Suomen ja Ruotsin sotilasliittoa voisi hyvinkin juuri nyt harkita Nato-jäsenyyden sijaan. Tällaista liittoa voisi perustella yhteisillä puolustustavoitteilla ja nimenomaan kalliisiin sotilashankintoihin liittyvillä taloudellisilla seikoilla. Lähtöruuta olisi sama kuin talvisodan jälkeen, jolloin Ruotsi ja Suomi hahmottelivat yhteistoimintaa ja puolustusliittoa.

Stalin torjui tuon hankkeen silloin, mutta nyt voisi olettaa, ettei nykyinen Venäjä tekisi samaa kahden sitoutumattoman maan sotilalliselle yhteistoimintaliitolle.

Vastikään olemme kuulleet, että Ruotsi aikoo uudistaa sukellusvenelaivastoaan. Suomalaisten mieliä on kiehtonut oman sukellusveneen hankkiminen, mutta se on tyrmätty liian kalliina. Nyt voitaisiin hyvin liittyä yhteistoimintaan Ruotsin kanssa juuri tällä alueella.

Ruotsi ja Suomi ovat suurinpiirtein yhtä riippuvaisia Itämeren meriliikenteestä. Kummallakin on siinä suuri yhteinen intressi. Suomi on täysin riippuvainen Itämerellä tapahtuvista kuljetuksista.

Suomen ja Ruotsin yhteiset intressit voitaisiin sitoa yhteen puolustusliitolla ja samalla voitaisiin kuopata – ainakin toistaiseksi – kummankin maan Nato-jäsenyys. Samalla voitaisiin ns. Nato-optio jättää avoimeksi. Sitä ei ole missään tapauksessa syytä tuhota tuhota kansanäänestyksellä, kun sen lopputulos on melko varmasti ei ja asiaan ei voitaisi enää melkein koskaan palata. Siksi Keskustan Antti Kaikkosen ehdotus kansanäänestyksestä on torjuttava.

Ruotsi ja Suomi olisivat yhdessä omassa liitossaan vahva sotilastaloudellinen ja teknologinen yhteenliittymä, ainakin yhden eurooppalaisen suurvallan luokkaa. Tätä yhteistoimintaa on jo harjoitettu monissa hankkeissa viime vuosina. Olen aistinut, että hankkeet ovat sujuneet hyvin.

Sillä tiellä voitaisiin jatkaa ja kummankin maan turvallisuus lisääntyisi.

PENTTI I. LUMME
toimittaja emeritus

Yleisradion rahoittamista lupamaksujen sijasta mainoksilla voisi nyt harkita, kun Ylen rahoittamisesta jatketaan tällä viikolla neuvotteluja. Lupamaksuista tai mediamaksuista voidaan tietysti siirtyä hallituksen ja hallituspuolueiden valvomaan budjettirahoitukseen, mutta suora mainosrahoitus olisi uusliberalistisessa taloudessa ”reilumpi” vaihtoehto.

Yleisradion hallituksen puheenjohtajalla Kari Neilimolla – joka on ollut kummallisen hiljaa – on laaja kokemus tällaisesta rahoitusmuodosta. Hänen pitäisi nyt tulla esiin ja ryhtyä varmistamaan neuvotteluilla Yleisradion tuleva rahoitus, kun uusi toimitusjohtaja on sanonut, ettei se vielä kuulu hänelle.

Yleisradion lähetyksissä tapahtuvaa mainostamista on jonkinverran kokeiltu joidenkin urheilutapahtumien yhteydessä, mutta periaatteellisesti mainonta on jätetty jo aikojen alussa aluksi Mainos-Televisiolle. Myöhemmin mukaan on tullut rahanjakoon muitakin televisiokanavia, mutta Yleisradion kanavat on jätetty täysin näiden rahojen ulkopuolelle.

Kysisinkin nyt miksi?

Eräs huomattavassa asemassa oleva mediajohtaja sanoi jo kauan sitten, kun hän oli kateellinen Mainos-Televisiolle, että oikeus lähettää ja rahastaa mainoksia televisiossa on vähän samaa kuin lupa painaa rahaa. Miksei tällaista ”rahan painamisoikeutta” eli oikeutta maksullisiin televisiomainoksiin voitaisi nyt antaa Yleisradiolle, joka on julkisoieudellinen yhtiö ihan kuin myös Eduskunnan hallitsema Suomen Pankki, joka saa ihan oikeasti jakaa seteleitä yleisölle.

Siis on muitakin vaihtehtoja kuin lupamaksut tai budjettirahoitus.

PENTTI I. LUMME