Ay-demareiden on syytä vahvistaa asemiaan demaripuolueessa ja sen puoluekokouksissa.
Tällaisen johtopäätöksen olen tehnyt osallistuttani edustajana SDP:n puoluekokoukseen Joensuussa.
Ehkä johtopäätökseeni vaikuttaa jonkin verran se, että olin mukana Helsingin piirin ryhmässä, jolla oli ”oma profiilinsa”, joka ilmeni kokouksessa runsaina punaisten äänestyslippujen nostoina ja jääminisenä äänetyksissä vähemmistöksi. En oikein viihtynyt siinä ympäristössä. Poliittiset linjaukseni olivat ja ovat toisenlaisia.
Kovimmin tämä näkyi suhtutumisessa ydinvoimaan. Tulevien ydinvoimaloiden lukumäärä on muotoiltu asiakirjoissa pyöreästi, että ydinvoiman rakentaminen on tulevaisuudessa ”mahdollista”. Lukumäärästä ei saanut puhua. Samoin Fortumin tarjous itäisen Helsingin lämmittämisestä Loviisan voimaloiden hukkalämmöllä oli utopistista myrkkyä, ainakin Helsingin ryhmässä.
Sosialidemokraattisessa ay-liikkeessä on tietysti nähty ihan oikeasti sähkön ja ydinvoiman merkitys työllisyyden varmistamisessa. ”Pilven veikkojen ja sisarten” hankkeet energian ”lisäämisestä” säästämällä on nähty haihatteluna. Samalla on sanottava, että kunnollisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen sähköä käyttävän teollisuuden voimin on ainoa mahdollisuus. Ay-liikkeen väki – esimerkiksi Metalliliiton ihmiset – sen tietävät.
Risuja, marjoja ja sieniä voidaan kyllä metsistä poimia ja tulla toimeen. Mutta ei sieltä mitään sellaista kasvua nouse, millä hyvinvointivaltiota voidaan ylläpitää.
Joensuun kokouksen lehtimiestapaamisessa tehtiin myös tärkeä aloite, kun SAK:n taholta esitettiin ”miljoonalevikkisen palkansaajien uutislehden” perustamista ay-liikkeen rahoituksella porvarillisen tiedotusylivallan nujertamiseksi. Sellaista hanketta on syytä kannattaa.
PENTTI I. LUMME

Palkansaajien uutislehti ajatuksena on kiinnostava. Miten siihen saataisiin myös eläkeläiset ym. mukaan, kannattaa pohtia.
Palkansaajien uutislehti on kannatettava ajatus, eikun toimeksi.
Joillakin ammattiliitoilla on eläkeläisetkin äänioikeutettuja ja tietysti jäsenmaksun maksajia. Näin vuosikausien eläkeläisenä alkaa markkinavoimien mellastus pänniä siinä määrin, että liittyisin heti maksaviin ja päättäviin jäseniin jos se olisi mahdollista.
Näin ollen myös yhteisen uutislehden tilaajiin, käyttäjiin jne.
SAK:n miljoonalehti on mielenkiintoinen aloite, varsinkin kun SAK itse on lopettamassa Palkkatyöläisen julkaisun. Mitä sitten tulee ay-liikkeen ja SDP:n yhteistyöhön niin ay-demarinkin on viisainta etsiä tulevaisuuden yhteistyökumppani jostakin muualta kuin puolueesta, joka on jo kolmesti kieltänyt yhteistyöllä olevan sille mitään positiivista merkitystä. Ai niin, rahasta kyllä tykkäävät, muuten ei seura tunnu kiinnostavan.
AY-liike kehiin? Ay-liikehän on ollut ”kehissä” koko kevään, ja otti lukua vähän väliä kahdeksaan – tuskin menee kauan kun ottaa lukua kymmeneen.
Pentti I. Lumme on ilmeisesti oleskellut liian paljon pääkaupunkiseudulla. Sinulle tekisi hyvää tulla tänne landelle ja nähdä kuinka paljon täällä on kotimaista polttopuuenergiaa – niitä risuja. Samalla näkisit miten paljon täällä kasvaa sitä sientä, marjaa ja kalaa järvissä, lammeissa ja joissa.
Kyllä sinne teollisuuspaikkakuntien metalli-, paperi- ja savupiipputeollisuuteen saadaan sähköenergiaa ydin- ja tuulivoimalla. Ja Helsingin kaupungin lämmittämiseksi voidaan rahdata vaikka kivihiiltä – täällä landella käytetään paljon kotimaista polttopuuenergiaa.
Pentti I Lumme on jälleen kerran oikeassa. Ihmettelin itsekin, kun puoluejohto vaikuttaa hieman mmmmm poliittisestu kokemattomalta. Muuten Huovinen taisi hävitä johtajakisassa, koska on tunnetusti ydinvoimavastainen. Siis paljonhan vielä purtavaa on. Tuo lehtijuttu on mielenkiintoinen, kannatteleeko paperi enää. Itse uudistaisin ensimmäiseksi nettilehdet, siis nämä paikkakuntakohtaisetkin, sinne pitäisi saada tavaraa pari kertaa päivässä, kun nyt sinne menee milloin sattuu ja Demarinkin nettiverisio voisi olla ajan tasalla. Netin lukijoita on paljon ja se miten pystyy uusimaan sisällön pitää mielenkiinnon yllä
Demareilla on nyt vallalla höttö ja Höpö-linja.Ei ole enää vahvoja ay-johtajia. Ay-liike näyttää vain välttämättömältä pahalta demareille. Toisaalta on vaikea ymmärtää , mihin ay-liike tarvitsee demareita. Asiat hoidetaan pomminvarmasti kolmikannassa ja hallituspakolla ei hoideta kuin eläkeurien pidentäminen vaikka uskon siinäkin asiassa päästävän sopuun. Ei kukaan kun juuri viitsi enempää maksaa maksuja sen paremmin työntekijät kuin työnantajatkaan. Kyllä monet vanhat demarit alkavat kääntyä haudassaan niin populistiseksi Urpilaisen touhu on mennyt. Ja nyt kun mukaanon tullut yhtä asiaosaamaton Jungner – urpilaskatastrofi on lähellä . Valtaa tavoitellaan valheella ja bluffilla ja kiinni jäädään. Touhu on kirjoittajien mukaan ollut epäisänmaalllista viime aikoina. Ja kannatus senkun valuu alaspäin, kun puolue vastustaa kaikkea mikä liikkuu.
Lumme on blogissaan sangen oikeassa. Mikä tässä AY-demari asiassa oikein mättää?. Sekö, että he tuntevat työelämän haasteet ja ongelmat. Onkohan sellaisia demareita joille sana työ ei merkitse mitään. Jos on niin silloin ei myöskään sana yhteistyö merkitse mitään. Puoluekokous on pidetty, henkilövalinnat tehty ja tavoitteet määritelty. Nyt on se yhteistyön paikka ja eläkeläiset tulevat mukaan vaalikampanjoihin kun vain meidät sinne huolitaan.