Böö! Valtiomiestason presidenttiehdokkaan mainostaminen lauseella, joka alkaa ”Böö”
on sosialidemokraateilta vakava tyylivirhe.
Tällaista on sattunut demareiden mainospuolella ennenkin. Hyvin muistamme vielä ”mässäilevän
kapitalistin”, jonka piti edustaa ahnetta työnantajaa. Juttu oli näyttelijän suorituksena mainio, mutta mainoksena surkea.
On siellä Jutta Urpilaisenkin verkkosukat tai ”piikittävä kipusisko”.
Nyt on tapahtunut jotain samaa, Böö!
Kysynpä, vain voisiko Paavo Lipponen aloittaa Uudenvuodenpuheensa lauseella ”Böö, ei ole mitään
pelättävää”. Vastaan, ei voisi. Puheen voisi hyvinkin aloittaa lauseella ”Kansalaiset, ei ole mitään pelättävää”, muttei
sanalla ”Böö”.
Tyylikysymykset ovat tietysti vaikeita. Sen osoittaa Tarja Halosenkin Helsingin Sanomissa kuittaama
arvostelu, että viimeinen Uudenvuoden puhe oli kuin sosiologien neuvottelupäivien esitelmä. Arvostelija – jonka nimi vaipukoon
unohduksen syvään virtaan – rohkeni toivoa, että Tasavallan Presidentti olisi pitänyt televisiossa jonkinlaisen ”Uudenvuoden
pakinan”. Mikään demarien tekemä ei tunnu Hesarille nykyään kelpaavan.
PENTTI I. LUMME
toimittaja, emeritus
Faktiska bugaböö ! Sopii hyvin tyyliin So What ehdokkaalle..
Lumme on kritiikissään jälleen oikeassa -limbo on taas tullut ja iso.Tilanne Paavo L:n kannalta on synkkä , mutta ei tilannetta tällaisella lähinnä antipatiaa luovalla mainonnalla saavuteta. Lipponen taapertaa syvällä ja vetää puolueenkin kannatuksen alle viidentoista – tosin tästä vastaavat enemmän puolueen ei-linjasta vastaavat Urpilainen ja Jungner – täytyy sanoa , ettei pienintäkään rakentavaa avausta ole kuultu kumaltakaan. Kaikesta huolimatta Suomi voittaa ja saa isänmaallisimman presidentin pitkään aikaan – Halonen on ollut täysi floppi kaikkien kannalta.
Olisiko tämä BÖÖ sitä satiirista huumoria, joka on tunnetusti vaikea laji. Osuessaan satiirilla voidaan korjata koko potti ja pieleen mennessä pilataan loputkin saavutukset.
Se asia johon olen kiinnittänyt huomiota on se, jotta jäsenistöltä on puhti poissa. Me seisomme tumput suorina ja ihmettelemme gallupeja, tästä ei hyvä seuraa.
Kyllä tuo pöö tai böö ihan kuinka halutaan kuvaa tällä hetkellä koko kampanjaa, jotenkin on puhti poissa ja ilmat pihalla koko demarijengistä.
Tänään soitti Uutispäivä Demarin puhelinmyyjä. Sanoin, että meillä pienituloisilla ei ole enää varaa tilata lehtiä. Samaa ovat kuulemma sanoneet muutkin. Niilläkin rahoilla, jotka uppoavat kampanjointiin, olisi voitu helpottaa köyhyysrajan alapuolella kituuttavien elämää, parantaa kansalaisten elämän laatua. Sana “pöö” menee samaan sarjaan kuin “so what”. Ihan oikeasti, alkaa olla vitsit vähissä.
Niinistöllä on n. 30000 rekisteröityä kannattajaa Paavo Lipposella ym. n. 2000 parhaimmillaan. Maa saa hyvän presidentin. Niinistön kannattajamäärä on jo suurempi kuin edellisvaalien. 2. kierrroksella, jolla irtosi ääniä 49 %. SDP:n eläköityvät joukot ovat täysin pihalla varsinkaan kun puoluetta ei oikeastaan johda kukaan.
Nimimerkki ”työläispoika” alias ”kalle” jne., turhaan yrität vaihdella nimimerkkejä, sillä kaikki tunnistavat tyylisi. Olet ehdokkaallesi ERITTÄIN HUONOA mainosta. Mollaat presidentti Halosta – ja vieläpä aiheetta. Kansan enemmistö on ollut häneen tyytyväinen.
Hehkutat ”isänmaallisuutta”, vaikka Niinistön tukijoissa löytyy erityisen paljon juuri niitä, jotka siirtävät työpaikkoja pois Suomesta, sekä myyvät kansallisomaisuuttamme pilkkahintaan ulkomaisille sijoittajille.
Niinistö on huono ja lattea esiintyjä. Toinen kierros voi olla ratkaisevampi kuin luuletkaan. Esiintymistaidot, rohkeus ja sanavalmius ovat silloin kovassa kurssissa. Ja siihen yhdistettynä pitkäaikainen kokemus ministerinä.
Onpa tyypillistä kaunapuhetta ylläolevan kirjoittaneelta laput silmillään kulkevalta toverilta( nim. Huonoa mainosta niinistölle ). Ehdokas Lipponen on uppoavan puolueensa ilmentymä, mörökölli jonka verbaalinen anti on erittäin heikkoa. Mm.Niinistö ja esim. Soini voittavat Lipposen ko. alueella ylivoimaisesti. Lipponen ei ole tuonut kehiin mitään – vain epäonnistunutta mainontaa. Kun ko. toveri puhuu isänmaallisuudesta , hän voisi hetken pohtia , mikä vaikutus suomalaisella ay-liikkeellä on ollut yritysten siirtymiseen ulkomaille – paljon menee siihen piikkiin. Tuskin tässä Niinistöllä on ollut osaa eikä arpaa ja tuskinpa niitä pilkkahintaankaan on myyty. Kevyellä perustalla em. toveri liikkuu, mutta niin se laukkaa toverien pressahevonenkin auringon laskiessa rotkon partaalla vajotakseen sinne kanjoniin parin viikon päästä Halosen seuraksi!!!
“Pöö!” sanoo Lipponen mainoksessaan ja jatkaa: “Hei, ei ole mitään pelättävää”.
Tästä herää kysymys, että mitäs pelättävää sitten oletetaan olevan. Sitäkö, että Lipponen valitaan presidentiksi.
Autuaita ovat yksinkertaiset, ja heihin kuuluu myös nimimerkki “työläispoika” alias “kalle” jne. Kommentissani en ottanut kantaa siihen, kuka tai ketkä ovat toisella kierroksella. Voihan siellä olla myös Väyrynen, jonka ulosanti on selkeää, ja hänellä on älyllisiä oivalluksia, eikä rohkeuttakaan puutu. Toisen kierroksen vaaliväittelyissä Niinistö jää statistiksi.
Höpöö höpöö. Elkää pelätkö Paavoa, pullantuoksuista pehmoiskää.
” Huonoa mainosta Niinistölle” – kirjoituksen kirjoittaja lienee demarien politrukki ja auguuri – Lipposen kannatus pysyy taatusti matalalla, jos maksetut kirjoittajatkaan eivät saa rimaa edes heilumaan. Paavo L. on em. blogistin evästyksillä varmasti kolmen viikon päästä keräilyerissä – mikään tekijä ei puhu päinvastaisesta.
Huumori on vaikea laji. Böö -mainos alittaa kaikki tyylirimat, mutta keskustelua se herättää. Jospa se on ollut tarkoituskin. Ei sitä Lippselta salaa ole tehty. Hän on ainoa, joka mainmoksessa esiintyy. Lähtekäämme siitä, että mainos on vain mainos. Muu esillä olo ja esiintyminen ratkaisee. Saa nähdä, mikä vaikutus on Lipposen ja Aamulehden kiistalla Lipposen toiminnasta venäläissaksalaisen kaasuputkihankkeen konsulttina. Tulosta ainakin syntyi. Itse uskon, että tällainen pitkäjänteistä kaupankäyntiä edistävä hanke edistää myös rauhantilaa Euroopassa. Ei huono asia ollenkaan. Itse äänestän Lipposta. Toivon, että hän pääsee toiselle kierrokselle.
Olen nähnyt lipposmainoksen pari kertaa enkä ole saanut selvää miehen ensimmäisestä sanasta. Luulin, etä vika on kuulossani. Kiitos valistavasta tiedosta.
Vaalit nähneenä voi sanoa että kaikki mikä vaikutti negastiivisesti vaalitulokseen tulee itsekriittiseen tutkisteluun.Jos Lipponen olisi menestynyt kukaan ei muistaisi näitä kirjoituksia…
Näyttää sille että kaikista puheista huolimatta nämä vaalit olivat nuorten vaalit; haluttiin uudenlainen presidentti eikä kuten perussuomalaisetkit ovat jaksaneet muistuttaa mitään “menneisyyden haamua” joka ei ole enää tässä ajassa ja päivässä.Tässä mielessä demarit tekivät jo lähtökohtaisesti virheen ja jos muita ehdokkaita ei ollut ollaan tultu siihen että demareilla on johtajuus huonossa hapessa ! Nyt moni varmaan jälkiviisaana aprikoi että eikö Lasse Lehtinen olisi ollut tuoreempi kasvo ja jaksanut kiinnostaa myös nuorempia enemmän kuin “pöö Lipponen” ?
Työväenliikkeen kannalta tämä kehitys on huolestuttavaa.Demarienkin pitää kilpailla nykyään selväsi useammalla taholla kuin pelkästään perinteistä porvaria vastaan ja nykyinen vihreä emulsio saattaa tuottaa kannattajilleen pettymyksen siinä mielessä että pelkällä luonnonsuohelulla tätä maata ei saada kuntoon eikä varsinkaan heikompiosasiten puolella tahtä tällä tavalla olla kohta kukaan.Tästä kehityksetä tuorein esimerkki Ruotsisata jossa puolueen puheenjohtaja erosi kesken kautensa ja sitten kysyttiin onko Ruotsalaisesta kansankodista enää kohta mitään jälkellä kun on muodikasta äänestää hyvin toimeentulevia juppeja ?
On kuin työvän ,syrjäytyneiden ja muiden heikompiosaisten yhteiskunnassa kuulumisen paikka olisi hämärtynyt ja koko vaalishow antaa sitten enemmän terapeuttisen tunteen niille joilla esim. Väyrysen valituksi tuleminen olisi merkinyt tms.
Onko sitten kivaa olla köyhä rikas ja elää siinä mediailluusiossa jonka porvaririntama on saanut aikaan suuremmilla vaalibudjeteilla.