Tampereen kaupunginvaltuuston demariryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi kirjoittaa 4.2.2012 demari.fi::ssä otsikolla Quo vadis, SDP? demarien kannalta olennaisista asioista. Täytyy myöntää, että kaipaan enemmän tällaisia kirjoituksia. On toivottavaa, että erityisesti sosialidemokraatit, mutta myös muut politiikasta kiinnostuneet tukevat Salmea ottamalla kantaa hänen pohdintoihinsa ja jatkamalla analyysia. Ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, olennaista on hänen esittämiensä asioiden kriittinen analyysi ja tulevaisuuden strategioiden luominen sen pohjalta. SDP:llä on puoluekokousvuosi, joten Salmen esittämät kysymykset ovat erityisen ajankohtaisia juuri sosialidemokraateille.
Salmi kirjoittaa: ”Hyvinvointivaltio on sosialidemokraattisen liikkeen luomus”. Sosialidemokraatit ovat oikeutetusti ylpeitä saavutuksistaan hyvinvointivaltion suhteen, vaikka asia ei ihan noin suoraviivainen olekaan. Hyvinvointivaltioina pidetään hyvin monenlaisia maita. Meillä puhutaan pohjoismaisesta mallista, koska malli näissä maissa omaa paljon samoja piirteitä. Puhutaan jopa sosialidemokraattisesta mallista, koska pohjoismaissa sosialidemokraateilla on ollut merkittävä osuus järjestelmän luomisessa.
Pohjoismaissakin sosialidemokraattien osuus on ollut erilainen. Tätä voidaan mitata esim. hallituspaikkaindeksillä, joka sotien jälkeen on vasemmiston osalta ollut seuraava: Ruotsi 45, Norja 41, Tanska 32 ja Suomi 23. Näillä luvuilla on täysin aiheellista kysyä kuuluuko Suomi pohjoismaiseen malliin. Pohjoismaisessa kontekstissa vastaus ei ole itsestään selvä.
Jos näkökulmaksi otetaan vaikkapa OECD-maat, Suomen voi tuohon ryhmään lukea. Muiden pohjoismaiden tapaan Suomessakin vasemmisto on ollut sosiaalipolitiikkaa eteenpäin vievä voima. Toinen asia sitten on, ovatko sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltio sama asia.
Suomessa vasemmisto on joutunut tekemään huomattavan paljon enemmän kompromisseja porvarillisten puolueiden kanssa kuin Ruotsissa ja Norjassa. Siksi on syytä suhtautua varsin varovaisesti ajatukseen siitä, että kyseessä olisi pelkästään sosialidemokraattien luomus. Ei silti ole aihetta kieltää sosialidemokraattien saavutuksia sosiaalipolitiikassa.
Salmi kirjoittaa myös: ”Menestyminen politiikassa edellyttää strategiaa ja sen onnistunutta toteuttamista. Puolueella oli vuosikymmeniä toimiva strategia: Forssan ohjelma vuodelta 1903. Mutta kun sen tavoitteet saatiin toteutettua 1980-lukuun mennessä, on missio ollut hakusessa”.
Tässä hän on oikeassa ja tuo esiin joitakin näkökulmia siitä, mihin sosialidemokraattien olisi syytä kiinnittää huomiota. On varsin harvinaista, että Forssan ohjelman kaltainen tavoite saavutetaan, joten demarit eivät ole suotta ylpeitä asiasta. Yhdyn Salmen näkemykseen siitä, että SDP:n missio on todellakin ollut hakusessa. Eikä edes hakusessa, voidaan täydellä syyllä sanoa sen olleen suorastaan hukassa. Saavutettujen etujen vartiointi ei tosiasiassa ole kyennyt edes säilyttämään niitä.
Hyvinvointivaltio on todellakin säilyttämisen ja kehittämisen arvoinen asia. Toivottavasti sosialidemokraateillekin vihdoinkin valkenee, että säilyttämisen ja kehittämisen arvoista ovat tulokset, eivät rakenteet. Nykytilanteessa järjestelmä enemmänkin syrjäyttää kuin auttaa ihmisiä.
Tarvitsemme sosiaalipolitiikan kokonaisuudistuksen Edellinen hallitus sitä yritti ja asetti SATA-komiteana tunnetun työryhmän valmistelemaan uudistusta. Komitean ehdotukset sinänsä voi jättää omaan arvoonsa, mutta SATA-komitean tuottamaa tietoa voisi kyllä käyttää edelleen uudistuksen pohjamateriaalina.
Puoluekokousvuotenaan SDP:lta on oikeus vaatia paneutumista tuohon kokonaisuudistukseen. Hyvinvointivaltio on rakennettu, mutta se ei pysy kunnossa huoltamatta ja nyt on tarpeen vuosikorjausta huomattavasti laajempi perusremontti. Käyttäkää SATA-komitean tuottamaa tietoa, mutta menkää pidemmälle. Tehkää ohjelmasta kunnianhimoinen, demarien näköinen ohjelma. Juuri sellainen kuin millaista sosialidemokraatit haluavat hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikan olevan juuri nyt vallitsevista poliittisista realiteeteista riippumatta. Realiteetit hankitaan sitten harjoitettavalla politiikalla.
Quo vadis, SPD, kysäisin ensimmäisen kerran 1987, kun puolue ja kokoomus aloittivat hallitusyhteistyön. Silloin alettiin tehdä eroa idealismin ja reaalipolitiikan välillä ja se linja on jatkunut. Puheet eivät ole enää samat puoluekentällä kuin hallituksessa. Tekojen päämäärä ei pysy samana reaalipolitiikan puristuksessa.
Kyllä paikallaan on todella tarkempi analyysi nyky yhteiskunnasta on paikallaan ja perusteellisesti sittenkin. Tietysti jotain lääkkeitä pitäisi loytää nyt ja heti ajatellen kunnallisvaaleja. Selkeä kanta vaikkapa kuntaliitoksiin olisi paikallaan, “ei pakoa” ei ole riittävä vastaus on oltava ja ihan oma vastaus oma linja, olkoon vaikkapa sitten kovakin linja mutta se on pystyttävä perustelemaan nojaten meidän nykyisiin periaatteissin, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja perinteisesti tavallisen kansalaisen puolella.
Puioluekokous aloitteissa on ehdotus jolla halutaan palauttaa kolmen vuoden puoluekokouskaudet. Alunperin oli heikkoa valmistelua 2007 vaalitappion jälkeen siirtyä nykyiseen kahdenvuoden kauteen olisi vaikka nostettu edustajien määrä 700 joka olisi ollut kaksinkertainen aikaisempaan verrattuna. Pidetään nyt kahden vuoden kausista kiinni ja mietitään kaksi seuraavaa vuotta uutta Forssan ohjelmaa.
Yksi 2010 luvun torpparit ovat pienyrittäjät ja ammatinharjoittajat. Etenkin erilaisten ulkoistusten yhteydessä syntyvät pakkoyrittäjät ovat etenkin ongelmissa monella tapaa ja usein meidän niin suurella sydämmellä puolustavia työntekijöitä heikommassa asemassa.
Tässäpä ainakin yksi uusi ja nyky-yhteiskunnassa kiinni oleva näkökulma tämän päivän ongelmiin.
Meidän pitää priosisoida nykyiset ongelmat ja valita ne joita lähdemme isolla rattaalla ratkaisemaan. Aina ei olemassa olevien ratkaisujen puolustaminen ole oikea tapa vaan on olemassa myös hyökkäys joka on yksi tapa ratkaista erilaisia ristiriitoja. Meilta vaan lienee unohtunut tässä saavutusten gloriarisoinnissa ja jatkuvassa puolustamisessa että usein asioita on saavutettu hyökkäämällä ongelmien kimppuun. Yksi arkipäiväinen esimerkki jonka ei uskoisi olevan totta on palkanmaksu työntekijän omaan pankkiin, niin yksinkertainen ja pieni asia joka oli aikanaan suuri periaatteellinen kysymys jonka ratkaisemiseksi tarvittiin aikanan voimaa. Ei muuten voisi uskoa että näin on joskus ollut.
“Kyllä paikallaan on todella tarkempi analyysi nyky yhteiskunnasta on paikallaan ja perusteellisesti sittenkin. Tietysti jotain lääkkeitä pitäisi loytää nyt ja heti ajatellen kunnallisvaaleja. Selkeä kanta vaikkapa kuntaliitoksiin olisi paikallaan, “ei pakoa” ei ole riittävä vastaus on oltava ja ihan oma vastaus oma linja, olkoon vaikkapa sitten kovakin linja mutta se on pystyttävä perustelemaan nojaten meidän nykyisiin periaatteissin, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja perinteisesti tavallisen kansalaisen puolella.”
Periaatteessa olen samaa mieltä. Nimenomaan tarkempi analyysi ja siitä seuraava selkeä linja sosialidemokraateilta on viime vuosina ollut hukassa. Mennään puolelta toiselle, mutta ei oikeasti havaita nyky-yhteiskunnan suurimpia ongelmia. Sellaista Olof Palmen -henkeä kaivattaisiin. On myös tehty virheitä ja ne pitää tunnustaa. Tärkeä kun ei ole minusta sosialidemokraattinen puolue vaan pohjoismainen hyvinvointivaltio ja oikeudenmukainen yhteiskunta. Voidaan perustellusti kysyä, onko Suomessa enää sellaista – ainakaan siinä vanhassa ideaalisessa merkityksessä. Suomi on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista monella mittarilla: tuloerot ovat kasvaneet OECD-maista eniten, sosiaaliturva jäi jälkeen ansiotulojen kehityksestä (perusturvaa onneksi nyt saatiin nostettua).
Työttömyys on laman jälkeen jäänyt pysyvästi aivan liian korkealle tasolle, Suomessa on aivan liian paljon pitkäaikaistyöttömiä. Nyt puhutaan, että Niinistö perustaa työryhmän nuorten syrjäytymistä ehkäisemään. Todelliset poliittiset päätökset tehdään kuitenkin muualla. Missä on Olof Palmen peräänkuuluttama täystyöllisyyden tavoite, miksi sosialidemokraatit eivät ole ponnekkaammin ottaneet aktiivista työllisyyspolitiikkaa agendalleen?
Mikko Paatero puhui äskettäin Ylen ykkösaamussa, että Suomessa syödään enemmän mielenterveyslääkkeitä kuin missään muussa maassa. Kyllä se on erittäin hälyttävä signaali myös henkisestä pahoinvoinnista. Suomessa on aivan liikaa kiusaamista ja yksinäisiä ihmisiä. Yhteiskunnallisilla päätöksillä ei kaikkea ikinä tulla ratkaisemaan, mutta minusta tuntuu, että nykyään puhutaan liikaa vapaudesta, siitä mitä minä saan tehdä. Meiltä vain tuntuu puuttuvan vastuu, vastuu joka sisältää myös vastuun lähimmäisistä. Tämä näkyy yhteiskunnallisesti vaikkapa vanhustenhuollon tilassa.
Yksi mielenkiintoinen seikka, jonka Erkki Tuomioja otti blogissaan osuvasti esille, on se, miten tuottavuusohjelmalla on heikennetty poliisin toimintaedellytyksiä. Kyse on keskeisestä hyvinvointipalvelusta. Valitettavasti täytyy todeta, että SDP on ollut mukana tuottavuusohjelmaa luomassa.
Mitä kuntauudistukseen tulee, sosialidemokraattien ei pitäisi kyllä mennä ajamaan lähidemokratiaa rapauttavaa uudistusta. Missä ovat uudistuksen tuottamat suuret säästöt, joilla palvelut turvataan? Kyse on Virkkusen johtamasta näennäispuuhastelusta, jolla ei ole oleellista vaikutusta palvelutasoon. Palvelut turvataan kuntien valtionosuuksilla ja toisaalta paremmalla priorisoinnilla. On erittäin hienoa, että demarit ovat ottaneet Tampereella kielteisen kannan tunnelliasiaan. Uskoisin, että sillä voisi olla ainakin paikallisesti myönteinen vaikutus kuntavaalikannatukseen.
Mutta nyt jos lähdetään sokeasti Virkkusen ja kokoomuksen perässä ajamaan demokratiaa alas näennäisuudistuksilla, niin ainut hallituspuolue minkä kannatukseen se ei vaikuta, on jälleen kerran kokoomus. Demarien ääniä tulisi sen sijaan valumaan entistä enemmän muualle.
Niin, Niilo Johanssonilta muuten hyvä huomio. Minustakin tuntuu juuri tältä, kuten ehkä viestissäni perustelin. SDP:n hallituspolitiikka ei olllut aina erityisen sosialidemokraattista: mentiin liikaa mukaan leikkauksiin Niinistön valtionvarainministerikaudella eikä tehty esimerkiksi perusturvaan korotuksia Vanhasen punamullan aikaan vaan tätä tasokorotusta saatiin odottaa näin kauan. Siihen vielä päälle tuottavuusohjelma…
Ovat demarit nyt Ruotsissakin hukassa ja siellä porvarihallitus on päässyt huseeraamaan työttömyydenkin korkealle, mutta Suomessa pallo on luultavasti vielä enemmän hukassa. Oppia voisi nyt katsoakin esimerkiksi Norjan työväenpuoluejohtoisen hallituksen politiikasta – siellä se Pohjoismaiden vahvin sosialidemokraattinen liike tällä hetkellä taitaa olla.
SDP on nykymenollaan ja nykyjohdollaan auringonlaskun puolue.Hajallaan kuin varpusparvi ja hukassa melkein kaikissa keskeisissä asioissa. Puolue on tämän hetken yhteiskunnan jarrupuolue ja todellinen ei-puolue, joka vain vastustaa eikä esitä mitään. Puolue vastustaa mm. eläkeiän itsestään selvää nostamista -onneksi SAK:kin hyväksyy sen tämän HS:n mukaan, puolue vastustaa menon vähennyksiä ja verojen korotuksia kuten alvia, jotka on täysin välttämättömiä – puhtaasti populistisista syistä. Kokoomus tunnustaa tosiasiat ja kerää potin ja demarit venkoiullaan häpeän. On käsittämätöntä etteivät demarit tunnustaneet jom keväällä 2011 valtiontalouden tilaa kuten kokoomus, joka tietäen asian laidat vaati kohdan hallitusohjelmaan perälaudan pelastaakseen maan sdpvastustaaNatoa vain ja yksinomaan johtuen äärivasuridemari Tuomiojan mielipiteestä johtuen – äkkiä syytä alkaa muuttamaan mielipidettä koko puolueessa. Ruotsin meno Natoon alkaa olla vain kysymys ja sitten täällä ollaan paskat housut – kiitos demarien idioottipolitiikan.Puolueen on ryhdistäydyttävä ja heitettävä välittömästi vanha kaarti gusenina, Tuomioja,Viitanen, filatov, gustaffsson, kiuru, Heinäluoma ym. kyvyttömät pihalle !