Ideologia palaa politiikkaan ja sitä on kaikin keinoin kannustettava. Samalla on oltava tarkkana sen suhteen, kenen annetaan määritellä se, mikä on politiikkaa ja mikä ei. Oikeiston kannatuksen kasvussa on osittain kysymys siitä, miten tiedonvälitystä dominoiva oikeistomedia käyttää poliittisen keskustelun määrittelyvaltaa: Markkinaliberalismia puoltavat kannanotot esitetään neutraaleina, taloudellisina tai jopa tieteellisinä, kun taas markkinakriittiset arviot luokitellaan poliittisiksi ja siis vasemmistolaisiksi. Tästä vääristyneestä asenneilmastosta on syntynyt myytti pääministeripuolueesta ”vastuu- järkipuolueena”, ”talouden tuntijana” ja jopa ”epäpoliittisena” yhteisönä, jota voi äänestää olematta ”poliittinen”.
SDP:n johto on viime aikoina yrittänyt torpata tämänsuuntaisia manipulointiyrityksiä ja tätä pyrkimystä soisi Demokraatti -lehdessäkin näkyvän nykyistä enemmän.
Ideologisen keskustelun aloite on otettava pois itsensä epäpoliittiseksi naamioimalta oikeistomedialta. On osattava kertoa, että kapitalismin puhtaaseen voitontavoitteluun tähtäävä toiminta jo lähtökohtaisesti näkee työvoiman vain yhtenä kulueränä, jonka liikevoittoa pienentävää vaikutusta pyritään kaikin keinoin minimoimaan. Globalisaatio on tämän ajattelutavan kansainvälinen laajentuma: Sen sijaan, että hyödynnetään kansallista työvoimaa, mennään ryöstämään sitä sinne, missä työntekijöiden järjestäytyminen on olematonta ja hyväksikäyttäminen helppoa.
Kun globalisaatio vielä pari vuosikymmentä sitten esiteltiin kaikkien yhteistä hyvää lisäävänä ilmiönä, on nyt ryhdytty selittämään, että se edellyttääkin elintasosta tinkimistä, jos kansalliset työpaikat halutaan säilyttää! Tämä kömpelö silmänkääntötemppu ei tietenkään ole mennyt läpi. Globalisaation moraalisesti kyseenalaisin keinoin hankitun hyödyn ovat kokonaan ulosmitanneet suuryritysten osakkeenomistajat ja palkkajohtajat.
SDP on tuonut keskusteluun käsitteen inhimillinen markkinatalous. Mitä se voisi olla? Adam Smith nimitti markkinaliberalismin kantavaa voimaa, ahneutta häveliäästi ”näkymättömäksi kädeksi”. Tuo käsi on yleensä ollut muiden taskussa eikä lainkaan näkymätön. Sen jälki näkyy ympäröivässä maailmassa valitettavan selkeästi.
Toisaalta: On kuitenkin tosiasia, että yksityiseen yritteliäisyyteen perustuva markkinatalous on ainoa vakavasti otettava tuotteita ja palveluja tuottava, käytettävissämme oleva talousjärjestelmä.
Inhimillistä markkinataloutta on jo olemassa. Sellaista on ympärillämme, jos vain osaamme katsoa. Valtaosaa pieniä ja keskisuuria yrittäjiä ei kannusta eteenpäin pelkästään taloudelliset vaikuttimet, vaan halu tehdä asiat aiempaa laadukkaammin, tehokkaammin ja edullisemmin. Tässä ajattelutavassa työntekijä nähdään voimavarana, ei kulueränä. Jokainen meistä tuntee tällaisen yrittäjän: Pitkää päivää tekevän toimitusjohtaja/siivooja -tyypin, joka tekee firmassa kaikki ne hommat, joihin ei erikseen ole palkattu väkeä.Tällaista yhteisöllisistä lähtökohdista voimansa ammentavaa yrittäjyyttä on kannustettava. Myös pätkätöiden kurimukseen joutuneita ammatinharjoittajia tulee kannustaa mieluummin yrittäjyyteen kuin korvauslinjoille.
SDP:n tulee ottaa työn teettämiseen, tekemiseen ja sen tuloksena syntyviin taloudellisiin arvoihin liittyvä keskustelualoite itselleen. Se on työväenpuolueen ydinosaamisaluetta.