Suomi on 1990 -luvun lopulta alkaen ollut siirtymässä savupiipputeollisuusmaasta jälkiteolliseksi. Perinteisten haalariammattien valtakausi siirtyy kohti teknologiaa, tutkimusta, ihmisten huoltoa ja koulutusta sisältäviin palveluammatteihin. Raskasta teollisuutta on jo jonkin aikaa liputettu ulos, ja Nokian viimeisin uutinen vahvistaa myös teknologisemman tavaranvalmistuksen vähitellen katoavan halvemman työvoiman maihin. Tämä ei ole mikään tilapäinen trendi, vaan pysyvä uusi suunta. Samalla se sisältää taustan sille, miksi SDP:ltä ja sen kannattajilta tuntuu suunta olevan tilapäisesti hukassa. Puolueorganisaatio jätti reagoimatta ajoissa näihin muutoksiin, mikä nyt näkyy kannatuslukemissa.
Näin ei pitäisi olla. Sosialidemokraatit ovat perustaneet talousajattelunsa länsimaiseen, parlamentaarisin keinoin säänneltyyn kapitalismiin. Työn ostajan ja työn myyjän välinen intressien ristiriita ei ole kadonnut mihinkään, eikä tule katoamaan niin kauan, kun yritystoiminnan perimmäinen tavoite on voiton tuottaminen omistajilleen. Teollisuustyöpaikkojen muuttuminen pätkätöiksi, määräaikaisiksi työsuhteiksi, urakkatöiksi, etätöiksi jne. ei muuta tuota ristiriitaa, pikemminkin korostaa sitä.
SDP on aina arvostanut rehellisiä suomalaisia yrittäjiä, joille vastuu työntekijöistä on kulkenut hieman voiton maksimoinnin edellä. Sitä mukaa kun yritysten omistus ja johto ovat eriytyneet, myös vastuuntunto on himmentynyt. Tämän kehityksen kyseenalaisena huippuna voidaan pitää pörssyhtiötä, jonka osakekurssi nousee kun johto ilmoittaa väen vähentämisestä. Pörssiyhtiön osakkeenomistaja ei välttämättä edes tiedä, missä valtioissa ”hänen yrityksensä” liiketoimintaa harjoittaa. Omistajavastuusta puhuminen on siten korkeintaan huono vitsi. Tosin se on ultraliberalistien mielestä huono vitsi joka tapauksessa, sillä heidän mielestään yrityksen vastuun tulee aina rajoittua pelkästään voiton maksimointiin.
SDP:llä on suomalaisessa yhteiskunnassa ylivoimainen meriittilista työntekijöiden oikeuksien puolesta taistelijana ja saavutettujen etujen puolustajana. Tästä on uskallettava olla rehellisesti ylpeä. Mitään näistä eduista ei ole koskaan tultu tarjoamaan, kaikki on vaadittu ja vasta sen jälkeen saatu. Eikä tässä suhteessa mikään ole muuttunut.
SDP:n on palattava juurilleen palkkatyötä tekevän väestön inhimillisten elinolojen herkeämättömänä puolustajana. Eikä puolue itse asiassa ole tuota tehtäväänsä koskaan hylännyt, se on vain julkilausuttuna tavoitteena jätetty liiaksi taustalle. Tämä viesti on saatava paremmin perille myös sinne, missä pienellä palkalla tehdään ”siistejä sisätöitä” ja ajatellaan, että omakotitalo, auto ja kesämökki tarkoittaa omistavaan luokkaan siirtymistä.
Saavutettujen etujen puolustamisen ohella olisi älyllisesti epärehellistä kieltäytyä näkemästä se kokonaan uusi toimintaympäristö, missä yrityselämä rajattomassa Euroopassa ja globaalistuvassa maailmantaloudessa toimii. Yrityselämässä käsite ”saavutettu etu” tarkoittaa jotakin, mikä on ansaittava joka päivä, eikä siitä milloinkaan tule ikuista nautintaoikeutta. Tässä suhteessa sekä AY -liikkeessä että SDP:ssä asioita voitaisiin tarkastella useammin myös työtä tarjoavan yrittäjän näkökulmasta. Semminkin, kun yhä useampi ammattimies tai -nainen joutuu laittamaan itselleen firman voidakseen toimia edes jotenkuten järkevästi pätkätyötaloudessa.