SONKin liittohallituksen jäsenen Pauliina Painilaisen kolumni.

Turkistarhauksesta keskustelua käydessä yleensä nousee esiin tiettyjä perusteluja, joilla alaa yritetään puolustaa.

”Turkistarhaus on laillinen elinkeino”

Se, että joku elinkeino on laillista, ei tarkoita sitä, että se olisi eettistä tai moraalisesti hyväksyttävää.

On aika absurdia väittää, että Suomen laki olisi joku vankka muuttumaton totuus ja että lakia ei saisi muuttaa taikka turkistarhausta kieltää. Lakiahan muutetaan yleensä sitä mukaa kun tietoa saadaan lisää ja kansalaisten tai kuluttajien asenteet muuttuvat.

”Turkistarhaus työllistää” ja ”Turkistarhaus on merkittävää Suomen taloudelle”.

Tiedän, että juuri tästä syystä turkistarhaus on monelle demarille piikki lihassa. Luvut turkistarhauksen työllistävyydestä vaihtelevat 2 500 ja 17 500 henkilön välillä, riippuen siitä keneltä kysyy.

MTT:n tekemän selvityksen mukaan yksi turkistarha työllistää keskimäärin 0,7 henkilöä ja turkistarhaus on noin puolille tarhaajista pelkkä sivuelinkeino. (Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa. 2008.) Tämän lisäksi moni tarhaaja lähestyy eläkeikää. On myös hyvä muistaa, että välillisesti työllistettyjen työntekijöiden määrä vaihtelee kausittain. Tarhoja Suomessa on noin 1 000 kappaletta.

”Turkiseläimet voivat hyvin, sitä paitsi turkistarhat sertifioidaan” ja ”Turkiseläimet ovat tottuneet häkkeihin ja ne eivät tiedä paremmasta”

Turkistarhojen sertifiointi perustuu lainsäädännön noudattamiseen. Noin puolet suomalaisista tiloista on tällä hetkellä sertifioituja. Sertifioiduilla tiloilla ei siis noudateta nykyistä eläinsuojelulakia tiukempia määräyksiä. Eläinten kiiltävä pörröinen turkki ei ole osoitus hyvinvoinnista, vaan on seurausta jalostuksesta ja ruokinnasta. Turkiseläimet eivät voi ahtaissa häkeissä toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Turkiseläimillä on lajityypillisiä käyttäytymistarpeita, sillä ne on jalostettu villieläimistä, eivätkä eläinten perimmäiset vaistot tai tarpeet ole hävinneet mihinkään jalostuksen seurauksena. Turkiseläimillä esiintyy mm. pelkotiloja, käytöshäiriöitä, kannibalismia ja stereotyyppistä käyttäytymistä. Myös sertifioiduilta tiloilta löytyy sairaita ja huonosti hoidettuja eläimiä, sillä aikaa tai resursseja jokaisen eläimen hyvinvoinnin tarkkailuun ei ole eikä tule.

”Eläinsuojelulain tiukentaminen riittää”

Alan lakkauttamiseen se varmasti riittäisikin, mikäli lakia tiukennettaisiin ja sitä alettaisiin oikeasti noudattaa. Esimerkiksi mikäli tarhaeläimille taattaisiin riittävä elintila ja vesialtaat, niin turkistarhaus muuttuisi nopeasti kannattamattomaksi toiminnaksi. Tällä hetkellä kannattavien tilojen toiminta perustuu siihen, että eläinten häkit eivät vie paljoa tilaa ja turkiksia tuotetaan massatuotantona. Määräyksien tiukentaminen on koitumassa alan kohtaloksi esimerkiksi Ruotsissa.

”Turkikset ovat luonnollisia ja ympäristöystävällisiä”

Turkistarhaus aiheuttaa vahinkoja mm. vesistöihin, pohjavesiin ja metsiin. Lisäksi turkistarhaus kuluttaa paljon energiaa ja fossiilisia polttoaineita. Turkiseläimet pitää ruokkia ja myös rehutuotannosta aiheutuu päästöjä. Turkisten käsittelyssä käytetään värjäysaineita ja kemikaaleja. Öljynkulutuksen ja kokonaisenergiankulutuksen vertailut osoittavat, että tarhakasvatettu turkis rasittaa ympäristöä moninkertaisesti verrattuna keinoturkikseen.

Turkistarhaus aiheuttaa vesistöihin ajautuvien typpi- ja fosforipäästöjen lisäksi ammoniakkipäästöjä, sillä turkiseläimetkin pissaavat. Vuodessa turkistuotannosta aiheutuu ammoniakkipäästöjä yhteensä 4 000 tonnia.  Ammoniakki vahingoittaa esimerkiksi havupuita.

Turkiksia ei saa muuten edes mainostaa ekotuotteina.

Turkistarhaus on jo kielletty Bosnia-Herzegovinassa, Bulgariassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa ja Kroatiassa.

Tarhaus on kielletty osittain Hollannissa. Tanskassa turkistarhaus on kielletty siirtymäajalla.

Tarhaus on tiukennettujen vaatimuksien johdosta tehty lähes mahdottomaksi esimerkiksi Ruotsissa ja Sveitsissä.

Turkistarhauksen täyskieltoa esittävästä kansalaisaloitteesta on tulossa ensimmäinen suomen eduskunnan käsittelyyn päätyvä kansalaisaloite. Aloitteen allekirjoitti yli 55 000 ihmistä.

TIEDOTE 19.11.2012

SONKin liittohallituksen jäsenen Otto Könkään kolumni.

Muuttaessani kymmenen vuotta sitten lukion perässä uuteen kaupunkiin tutustuin ensi kerran opintotuen asumislisän vuokrakattoon. Ihmettelin jo silloin, miten ihmeessä rahat riittävät, jos 252 euron ylittävää vuokraa ei huomioida, ja siitäkin katetaan vain kahdeksankymmentä prosenttia. Ja minä sentään muutin vain Tampereelle; Helsingissä tilanne olisi ollut epätoivoinen.

Kymmenessä vuodessa vuokrat ovat nousseet, vuokrakatto ei juurikaan. Suurimmissa opiskelukaupungeissa opintoraha ja asumislisä riittävät enää julkisesti tuettuun asumiseen, joka puolestaan ei riitä vastaamaan kysyntään. Säätiöiden opiskelija-asuntoja ei ole tarpeeksi, ja kuntien vuokra-asuntoihin jonottavat kaikki muutkin vähävaraiset.

Samaan aikaan hallituksen tahto on tiivistää oppilaitosverkkoa suuremmiksi yksiköiksi. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa linjataan, että ammatillista sekä korkeakoulutusta pyritään tiivistämään ja kokoamaan. Tämä voi olla hyvä asia, mutta samalla on muistettava, että käytännössä oppilaitosten yhdistely johtaa vuokra-asuntojen kysynnän kasvuun paikkakunnilla, joissa tarjonta on jo valmiiksi aivan riittämätöntä.

Hallituksen tavoitetta opiskelijoiden nopeammasta valmistumisesta ei koskaan saavuteta, jos opintotuki ei kata edes välttämättömiä asumismenoja. Myöskään tavoitteeseen kansakunnan osaamistason nostosta tuskin päästään, jos kansakunnalla ei ole varaa asua siellä, missä osaamista tarjotaan. Hallituksessa tulisi pikimmiten ymmärtää, että tällä menolla säästämme itseltämme tulevaisuuden.

Pitkällä tähtäimellä ainut kestävä ratkaisu asuntopulaan on vuokratuettujen asuntojen määrän ronski lisääminen, joka toisi hintoja alas myös yksityisillä markkinoilla. Sitä odotellessa asumislisän vuokrakatto on nostettava tasolle, jolla se todella kattaa asumisen kustannukset ja mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun.

Vuokrakaton nostoa vastustetaan usein sillä perusteella, että se vain nostaisi vuokria, eikä loppujen lopuksi helpottaisi opiskelijoiden tilannetta. Muutaman vuoden kuluessa näin saattaisi käydäkin. Vuokrakaton nostolla ostettu aika onkin käytettävä asuntotarjonnan voimakkaaseen kasvattamiseen, jotta vuokrat saadaan pysymään siedettävällä tasolla. Muuten kauniit tavoitteet osaavammasta ja työteliäämmästä Suomesta jäävät tyhjiksi korulauseiksi.

KANNANOTTO 12.11.2012

Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry. on huolestuneena seurannut viimeaikaista uutisointia maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin kohdistuvasta väkivallasta ympäri Eurooppaa. ”Uutiset tuovat pelottavalla tavalla kaikuja kahdeksan vuosikymmenen takaa”, sanoo demariopiskelijoiden 2. varapuheenjohtaja Tommi Heino.

1930-luvun Euroopassa nationalistiset, rasistiset liikkeet saivat käyttövoimansa ihmisten turhautumisesta ja epätoivosta suuren laman kourissa, joka purkautui vihamielisyytenä vähemmistöjä kohtaan. Surullisella tavalla samaa kehityskulkua on havaittavissa 2010 luvun Euroopassa. Kreikassa äärioikeisto on hyökännyt toistuvasti maahanmuuttajien kimppuun, eikä poliisi puutu väkivaltaan. Myös muissa Euroopan maissa rasistiset oikeistovoimat ovat nostaneet päätään . ”Nationalististen voimien nousu on koko Euroopan laajuinen ongelma”, Heino jatkaa.

Epävarmuus tulevaisuuden suhteen on monessa maassa kärjistänyt suhteita kantaväestön ja maahanmuuttajien kesken. Leikkausten ja säästämisen noidankehässä on nähtävissä selvä vaara väkivallan lisääntymisestä ja tilanteen yhä kärjistymisestä. ”Nykytilanteessa tulee viipymättä alkaa yksisilmäisen leikkauspolitiikan sijaan hakea laajan kansalaiskeskustelun kautta pidemmälle katsovia ratkaisuja, joissa taistellaan tehokkaasti nykyisen politiikan luomaa sosiaalista turvattomuuttaa ja sen ruokkimaa rasismia vastaan. Vain näin voidaan edistää suvaitsevaisuutta Euroopassa ja palauttaa maanosamme vakaus”, Heino muistuttaa.

Lisätietoja: 2. varapuheenjohtaja Tommi Heino puh: 040-7231501

Kannanotto 11.11.2012

Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry haluaa isänpäivänä muistuttaa kaikkia tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja isien kotiin jäämisen tärkeydestä.

Mies on etsinyt paikkaansa perheessä siitä asti kun suomalaiset muuttivat maalta kaupunkeihin. Miehet ovat viimeisen 40 vuoden aikana osallistuneet yhä enemmän kotitöiden hoitoon, mutta puntit eivät ole vielä tasan. Isänpäivänä on tärkeää tarkastella millaisia isät Suomessa todellisesti ovat. Isyys ei ole sellaista, mitä tulee kerran vuodessa hymistellä tuomalla aamupala sänkyyn, ja unohtaa sen jälleen 51 viikoksi.

Kotihoidontukea saavista vain 5,5 prosenttia on miehiä. Näin isänpäivänä voikin kysyä, miksi isät eivät jää äitien sijasta hoitovapaalle hoitamaan lastaan kotihoidontuella? Työelämän tasa-arvon kannalta perhevastuun tasaisempi jakaantuminen olisi tärkeää. Suomen Ekonomiliiton 7. marraskuuta julkaistun tiedotteen mukaan ekonomipariskunnissa tyypillinen tilanne on, että ennen lapsen syntymää molempien ura on yhtä tärkeä. Lasten synnyttyä äiti kuitenkin omii perhevastuun ja isä keskittyy uraansa. Isät hyväksyvät mukisematta taantumuksen linjan.

On hyvä, että miehille on räätälöity oma isyysvapaa ja että se pidennee ensi vuonna 36 päivästä 54 päivään. Miehien tulisi kuitenkin ottaa enemmän vastuuta kasvatuksesta ja päästää naiset töihin. Naisten työllisyystilanne, palkkaus tai vakiintuneet arvot eivät saa estää miehiä jäämästä kotiin. Isien asema paraneekin parhaiten parantamalla naisten asemaa. Naisten tulee kuitenkin kantaa myös itse vastuu yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumisesta menemällä töihin ja päästämällä isät kotiin. Naisten päästämiseksi töihin ja miesten päästämiseksi kotiin tarvitaan uudenlaisia rakenteellisia ratkaisuja.

Ei ole enää mitään perusteltavia syitä pidätellä naisia kotona käytännön syistä. ”Toivon näkeväni tulevaisuudessa paljon miehiä hyvästelemässä vaimojaan heidän lähdettyään töihin ja miesten siirtyvän rattaiden kanssa puistoihin lukemaan lehtiä”, visioi SONKin
liittohallituksen jäsen Pekka Tuuri.

Lisätietoja: Pekka Tuuri, 050 3522 192

SONKin liittohallituksen jäsenen Pekka Tuurin kolumni.

Star Trek elokuva ”Wrath of Khan” alkaa kohtauksella, jossa kadetti johtaa avaruusalusta simulaatiossa. Simulaation nimi on Kobayashi Maru. Simulaatiossa kadetin tulee aluksi valita, pelastaako monta sataa ihmistä laittaen oman miehistönsä ja aluksensa suureen vaaraan vai jättää hädässä oleva alus pelastamatta. Testistä ei voi päästä läpi. Testissä ainoa lopputulos on oman miehistön kuolema tai hädässä olevan aluksen tuhoutuminen. Simulaation tarkoitus on testata kadetin luonnetta ja tarkastella miten kokelaat käsittelevät häviötä ja kuolemaa.

Oikeassa elämässä luonteen lujuutta kuvaava testi on vaahtokarkkikoe. ”Stanfordin vaahtokarkkikoe on 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa psykologi Walter Mischelin Stanfordin yliopistossa suorittama lasten viivästettyä tarpeentyydytystä tutkinut koe.” (Wikipedia) Nelivuotias lapsi jätetään huoneeseen yksin yhden vaahtokarkin kanssa ja hänelle luvataan toinen vaahtokarkki jos hän jaksaisi odottaa vartin. Testi osoitti, että lapset jotka jaksoivat odottaa 15 minuuttia menestyivät elämässään paremmin kuin he, jotka eivät jaksaneet odottaa.  Joillekin tarpeentyydytys välittömästi tuottaa suuremman hyödyn,  kun osa taas pystyi siirtämään tarpeentyydytyksen tulevaisuuteen. Voidaan kevytmielisesti ajatella vaikka, että kreikkalaiset syövät 2000-luvun vaahtokarkkinsa velkaantumalla ja joutuvat seuraavan periodin siitä kärsimään. Kärsivällinen ihminen siis uhraa hetkellisen tyydytyksen, jotta voi saavuttaa tulevaisuudessa enemmän. Tästä hyvä esimerkki on opiskelu. Opiskelijat suostuvat elämään matalalla tulotasolla tehden ehkä vähän matalapalkkaista palvelutyötä, jotta voivat tulevaisuuden periodilla tienata enemmän. Vaahtokarkkinsa heti syönyt taas siirtyy suoraan työelämään. Stanfordin tutkimuksen mukaan näin tapahtuikin.

No tässä vaiheessa tekstiä lukiessasi saatat ajatella: tuo ei koske minua, aivan liian loukkaavaa puhua ihmisyydestä noin tai että ihminen on liian monimutkainen jumalan luoma hahmo, että sitä ei saa lokeroida akateemisilla tutkimuksilla. Stanfordin testi tehtiinkin 2000-luvulla uudestaan, jossa tutkittiin miten ympäristö vaikuttaa testiin. Osalle lapsista luvattiin toinen vaahtokarkki, mutta lupausta ei pidetty. Nämä lapset, jotka tulivat tutkijoiden pettämiksi menettivät uskonsa palkkioon ja suoriutuivat jatkotesteistä kärsimättömämmin.

Yhteiskunnassamme on valtava määrä osallistumattomia ihmisiä. Monet ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella. Vielä useammat ovat rakkauden ja ystävyyden syrjimiä. Mikään ei ole varmasti niin raastavaa kuin elää yhteiskunnassa, missä tuntee olonsa petetyksi. Tuskin olet huonoa ihmisainesta. Suomessa on kymmeniä tuhansia yksinäisiä ihmisiä, jotka elävät pakotetussa yksinäisyydessä, koska ovat liian monta kertaa joutuneet torjutuiksi. Jokaisella ihmisellä on tietty sietokyky vastoinkäymisiin. Elämään kuuluvat ikävät asiat ja kärsimys. Kaikki ei ole fantastista eikä ikinä voi olla. Jokainen elämämme päivä on täynnä valintoja. Jokainen meistä elää joka päivä omaa Kobayashi Maruansa.

SONKin puheenjohtajan Sarita Niemen kolumni.

Jälleen on yhdet vaalit käyty. Jokainen ehdokas ja vaalityötä tehnyt ansaitsee tässä vaiheessa suuren kiitoksen demokratian edistämiseen antamastaan vapaa-ajasta, vaalituloksesta riippumatta. Kiitos sinulle, joka askartelit ehdokkaan esitteitä kiinni kampanjaruusuihin, liimasit  tämän numeroa tulitikkuaskeihin, kiersit kaikki lähialueen kerrostalot luukuttamassa esitteitä, heräsit aikaisin lauantaiaamulla keittämään kahvia vaalitilaisuuteen, juttelit satojen ihmisten kanssa näille tärkeistä asioista ja äänestämisestä. Kiitos!

Edellä kuvattu tuhansien ja taas tuhansien ehdokkaiden, näiden tukiryhmien ja muiden puolueaktiivien valtava voimainponnistus kulminoitui jälleen kerran jännittävään sunnuntai-iltaan, joka lopulta päätyi tarjoamaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Miksi Kokoomus on edelleen maan suurin kuntapuolue verrattain selkein numeroin? Miksi Perussuomalaisten jytky jäikin lähinnä tussahdukseksi? Minkä takia nuoret ehdokkaat menestyivät varsin hyvin muualla Suomessa, mutteivät pääkaupunkiseudulla? Ja ennen kaikkea, miksi äänestysprosentti jäi historiallisen matalaksi?

Aloitetaan äänestysprosentista. Kun kauniit syyspäivätkään eivät saaneet kansaa liikkeelle ja äänestämään, missä on vika? Eivätkö puolueet vaalityöstä huolimatta kuitenkaan onnistuneet tulemaan kansalaisen tasolle ja motivoimaan häntä äänestämään? Vai kokeeko moni kuntalainen paikallisen päätöksenteon merkityksettömäksi tai liian etäiseksi? Varmasti syitä on monia. On peiliin katsomisen paikka – minulla, sinulla, meillä kaikilla. No mitä sitten olisi voitu tehdä toisin, jotta kuntalaiset olisi saatu uurnille? Ihmelääkettä tähän ei ole, mutta jostain se silti pitää keksiä ennen seuraavia vaaleja vuonna 2014. Alhainen äänestysprosentti uhkaa demokratian legitimiteettiä, kun vain enää vähän yli puolet kansalaisista äänestää. Mitä tekee toinen puoli? Emme tiedä. Juuri siksi onkin erityisen tärkeää, että vaaliton ensi vuosi käytetään tehokkaasti demokratian edistämiseen yli puoluerajojen. Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja osallisuudesta täytyy tehdä mielekästä ja kiinnostavaa, vaikka se tarkoittaisikin joidenkin perinteisten toimintatapojen muuttamista. Etenkin nuoret sukupolvet on saatava mukaan, sillä vaali vaalilta olemme lähempänä tilannetta, jossa maan asioista päättävät vain eläkeläiset – siis ne sukupolvet, jotka äänestävät, ja joille vaaliuurnalla käyminen on kunnia-asia.

Auttaisiko nuorten yhteiskunnallisessa aktivoimisessa se, että näissä vaaleissa nuorten valtuutettujen määrä nousi monella paikkakunnalla selvästi, ja että nuoret ehkä näin kokisivat tulevansa kuulluiksi? Varmasti. Nuoria ei kuitenkaan saada mukaan taikatempuilla, vaan pitkäjänteisellä työllä ja hyvillä tyypeillä. Erilaisilla lähestymistavoilla, uusilla ideoilla. Se, kun kuulee jonkun nuoren sanovan ”hei, sä et oo yhtään sellanen tyypillinen poliitikko” on ainakin omasta mielestäni suuri kohteliaisuus: silloin tuntee onnistuneensa tekemään jotain sellaista, mistä moni haaveilee – murtaneensa yhden nuoren ihmisen käsityksen siitä, että poliitikot ovat tylsiä, kuivia ja etäisiä.

Nuoria, alle 30-vuotiaita demareita oli ympäri maan ehdolla lähes 600. Tässä vaiheessa ei vielä ole tarkkaa lukua siitä, kuinka moni heistä pääsi läpi. Eilisiin Facebook-päivityksiin ja vaalien tulospalveluseurantaan perustuen veikkaan kuitenkin että aika moni. Monessa kunnassa oli näissä vaaleissa selvästi tilausta nuorille nousijoille monen kokeneemman kuntapoliitikon siirtyessä emerituskerhoon, minkä huomasivat myös äänestäjät. Oli hienoa seurata, kuinka ääntenlaskun valmistuessa varmistuneita nuoria demarivaltuutettuja alkoi tupsahdella eri puolilla Suomea. Niin, paitsi pääkaupunkiseudulla. Täällä tilanne nuorten demareiden osalta oli suoraan sanoen surkea. Vaikka moni nuori ehdokas teki huikean kampanjan, ei työ näkynyt merkittävinä äänisaaliina. Tämä johtuu tietysti osin siitä, että pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa on jo lähtökohtaisesti paljon vaikeampaa tehdä itseään tunnetuksi ja saada omia ajatuksiaan näkyviin, kuin vaikkapa jossain maakuntien keskisuurista kaupungeista. On kyse varmasti myös siitä, että vaikkapa Helsingin kaupunginvaltuusto on viime vuosikymmenten aikana uudistunut koko ajan, eikä täällä valtuustossa ole nähtävissä sellaista kuilua suurten ikäluokkien ja nuorempien sukupolvien välillä, joka monessa pienemmässä kunnassa on arkipäivää. Yhtä kaikki tämä ei silti selitä sitä, miksi esimerkiksi nuoria, alle 30-vuotiaita kokoomuslaisia valittiin Helsingin, Vantaan ja Espoon valtuustoihin seitsemän, nuoria vihreitäkin viisi, mutta nuoria demareita vain kolme. Siinäpä mietittävää myös seuraavalle vaalikaudelle.

Trasek ry ja Seta ry sekä 18 muuta nuoriso-, opiskelija- ja ihmisoikeusjärjestöä julkaisi tänään Suomen hallitukselle osoitetun avoimen kirjeen, jossa vaaditaan translain ihmis-oikeusloukkausten poistamista. Laki koskee transsukupuolisen henkilön sukupuolen vahvistamista.

Suomea on toistuvasti kehotettu poistamaan translaista ihmisoikeuksia loukkaava vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ehtona henkilön sukupuoli-identiteetin mukaisen sukupuolen tunnustamiselle. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks kehotti 25.9. julkistetussa raportissaan Suomea poistamaan lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimukset sukupuolen vahvistamisedellytyksistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö teki tammikuussa 2012 päätöksen asettaa työryhmä pohtimaan translakia. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee totesi kuitenkin Pohjolan Sanomissa 12.10., että työryhmän käynnistäminen on jäänyt muiden hankkeiden jalkoihin, eikä sitä ehkä ehditä käynnistää tällä vaalikaudella. Tämä merkitsee lakimuutoksen pitkäaikaista lykkääntymistä tai jopa asian hautautumista.

Allekirjoittaneet järjestöt vaativat, että Suomi täyttää kansainvälisesti antamansa lupaukset ja tunnustaa vastuunsa sukupuoli-identiteetiltään moninaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutumisesta. Henkilön sukupuolen tulee kuulua henkilön itsemääräämisoikeuden piiriin. Sukupuolen tunnustamisen ehdoksi ei saa asettaa lisääntymiskyvyttömyysvaatimusta eikä mitään lääketieteellistä hoitoa, toimenpidettä tai diagnoosia.Järjestöjen mukaan hallituksen tulee huolehtia siitä, että tarvittavia lakimuutoksia valmistelemaan asetetaan viivytyksettä työryhmä, jonka kokoonpanossa varmistetaan asianomaisten henkilöiden edustus ja ihmisoikeusosaaminen.

Avoimen kirjeen ovat allekirjoittaneet seuraavien järjestöjen puheenjohtajat: Trasek ry, Seta ry, Dreamwear Club ry, Ihmisoikeusliitto, Kansallinen Sateenkaariryhmä – Kasary ry, Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta, Liberala Studerande LSK, Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – METKA, Sateenkaariperheet ry, Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry, Sosialidemokraattiset Nuoret ry, Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, Svensk Ungdom r.f., Vasemmistonuoret ry, Vasemmisto-opiskelijat ry, Vihreät nuoret ja opiskelijat ry ja Åbo Akademis Studentkår.

Lisätiedot:

Arja Voipio, varapuheenjohtaja, Trasek ry, yhteystiedot
Aija Salo, pääsihteeri, Seta ry, p. 050 309 8108, paasihteeri@seta.fi
Sarita Niemi, puheenjohtaja, SONK ry., 045 112 9299, puheenjohtaja@sonk.fi

SONKin varapuheenjohtajan (2.) Tommi Heinon kolumni

Monella opiskelijalla on tänä päivänä varsin valju suhtautuminen kunnallisvaaleihin. Miksi äänestäisin kun en tunne ketään, eiväthän ne kuitenkaan siellä opiskelijan asioita aja? Eivät opiskelijat tai opiskelijoiden olot kunnanisiä ja -äitejä kiinnosta. Liitynkin nukkuvien puolueeseen näiden vaalien ajaksi.

Valitettavasti vain tällä suhtautumisella opiskelijat jättävät käyttämättä merkittävän voimavaran olojensa kohentamiseksi. Kunnanvaltuutetut ovat päättämässä monista asioita, jota liittyvät merkittävällä tavalla opiskelijoiden arkeen. Esimerkiksi monet asuntotuotantoon liittyvät kysymykset ovat valtuuston päätösvallassa, jotka suoraan vaikuttavat siihen miten esimerkiksi tontteja kaavoitetaan opiskelija-asuntojen rakentamiseksi. Samoin julkisen liikenteen kehittäminen ja kevyen liikenteen väylien hoito kuuluvat valtuuston päätöksenteon piiriin, joten opiskelijoiden kannalta ei ole ollenkaan yhdentekevää se, minkälaiset poliittiset voimasuhteet hänen kaupunkinsa valtuustossa ovat.

Opiskelijoiden tulisi selkeästi voimakkaammin mieltää itsensä myös kuntalaisiksi. Opiskelijat pitävät vahvasti kiinni eduistaan ja taistelevat oikeuksiensa puolesta monissa opiskelijajärjestöissä ja edunvalvontaorganisaatioissa, mutta harva osaa lähteä hakemaan oikeuksiaan kunnallispolitiikan kautta. Tulevissa vaaleissa opiskelijoiden olisikin syytä laittaa ehdokkaat lujille ja vaatia heitä avoimesta kertomaan mielipiteensä juuri opiskelijoita lähellä oleviin kysymyksiin. Tulisiko keskustaan kaavoittaa tontteja opiskelija-asunnoille vai liiketiloille? Tulisiko kaupungin subventoida voimakkaammin julkisen liikenteen lippujen hintoja opiskelijoille? Tarjotaanko kunnissa tarpeeksi liikunta- ja kulttuuripalveluja opiskelijakukkarolle sopivin hinnoin?

Kaikki nämä ja monet muut kysymykset ovat niitä, joita tulevat valtuutetut tulevat pohtimaan seuraavien neljän vuoden ajan. Kysymykset tulevat varmuudella herättämään voimakkaita tunteita valtuustoissa puolesta ja vastaan sekä kiihkeitä argumentteja niin valtuustoissa kuin lehtienkin palstoilla. Näin ollen opiskelijoiden kannalta ei ole ollenkaan yhdentekevää keitä valtuustossa istuu. Myös opiskelijoiden ääni tulee saada kuuluville niin vaaleissa kuin niitä seuraavassa politiikassakin.

SONKin varapuheenjohtajan (1.) Johannes Niemeläisen kolumni.

Ammattikorkeakoulukentältä kuuluu huolestuttavia uutisia. Poliittista toimintaa on rajoitettu löyhin perustein.

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa (PKAMK) paikalliset poliittiset opiskelijajärjestöt olivat järjestämässä kuntavaalipaneeleja, kunnes PKAMKn rehtori Petri Raivio kielsi tapahtumat. Raivio perustelee järjestäjille lähettämässään viestissä poliittisen toiminnan rajoittamista yhdenvertaisuusperiaatteella ja sillä, että kuntavaalit eivät saa aiheuttaa häiriötä ammattikorkeakoulun toiminnalle. Ilmeisesti PKAMKn tiloissa pidetyt vaalipaneelit saavat koulun pois tolaltaan.

Raivio kyllä kannustaa opiskelijoita ja PKAMKn henkilöstöä äänestämään ja osallistumaan kansalaistoimintaan. Tätä tukeakseen Raivio kieltää lähes kaiken poliittisen toiminnan ammattikorkeakoululla poliittisen neutraaliuden ja työrauhan nimissä. Peruttujen vaalipaneeleiden tilalle ei olla järjestämässä uusia tapahtumia, koska PKAMKn rehtori ei usko, että ne kiinnostaisivat opiskelijoita.

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ei ole valitettavasti yksittäistapaus. Vastaavasta politiikanvastaisuudesta on esimerkkejä ainakin Tampereelta ja Vaasasta. Ammattikorkeakoulukentän uutiset ovat huolestuttavia paitsi perustuslaillisesta näkökulmasta myös yhteiskunnan kannalta yleisesti.

Poliittinen vaikuttaminen on yhteiskuntamme perustavanlaatuinen osa. Se on myös demokratian edellytys. Laki edellyttää korkeakouluja kasvattamaan opiskelijoita aktiiviseen kansalaisuuteen, mutta amk-toimijoiden teot sotivat perustuslakia ja yhteiskunnan perusperiaatteita vastaan.

Nyt poliittisen neutraaliuden nimissä estetään aktiivinen kansalaistoiminta, vaikka siihen sanoissa kannustetaankin. Kehitys on hälyttävä, ja siihen on saatava muutos. Ensi sysäyksen muutokselle voi antaa kuntavaaleissa ja niiden jälkeisissä ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntavaaleissa.