Aatteen voiman nousu

SONKin liittohallituksen jäsenen Tiina Helmisen kolumni.

Helsingin Sanomien Mikael Pentikäinen neuvoi pääkirjoituksessaan 10.6.2012, että ”SDP:stä kannattaa ottaa mallia”. Tämä oli ihanan positiivinen yllätys medialta, joka on jo kauan yrittänyt tavalla tai toisella kritisoida toimintaamme. Ilmapiiri muuttumisen voi aistia ilmassa.

Miten puolue, jonka puheenjohtaja on vastuussa Suomen osalta Euroopan talouskriisistä, puolue joka joutuu omalla valtakaudellaan käymään läpi tarpeellisen, mutta paljon mielipiteitä jakavan kuntauudistuksen, voi onnistua kasvattamaan kannatustaan? Helsingin Sanomat tarjosi siihen moniakin syitä, suurimpana Jutta Urpilaisen sinnikkyyden ja innostuneisuuden. Urpilainen onkin onnistunut tehtävässään paremmin kuin hyvin ja hän on puolueen tärkein tukipilari.

Helsingin Sanomat kehuu SDP:tä vanhan politiikkansa löytämisestä. Työ ja oikeudenmukaisuus puree kansalaisiin ja tuo sitä kautta puolueelle tulosta. Arvot ovatkin luonnollisesti pysyneet samoina, vain politiikan teko on mennyt eteenpäin. On mahdollista keskittyä perinteisiin ajatuksiin, mutta tehdä politiikkaa silti osaksi modernein keinoin, soppatykkiperinnettä yhtään väheksymättä.

Mielestäni liikkeessämme on otettava itse arvot keskiöön ja keskittyä niihin. Kannattamillamme arvoilla on kuitenkin laajempi kannatus kun puolueella. On markkinoitava ensisijaisesti aatteen voimaa ja vaikutusta.

Meillä on hyvä olla myös tulevaisuuden visiota, mihin suuntaan haluamme liikettämme kehittää.

Demokratia on tästä ajankohtainen esimerkki. Puoluekokouksen junttailut vähenivät ja jäsenistö pääsi oikeasti päättämään asioista itse. Tässä pitäisikin pysyä ja sitä pitää voida laajentaa. Vaikuttamisen mahdollisuutta parempaa motivaatiota ei ole. Sitä tulee kehittää, jotta olemme aidosti demokraattinen poliittinen puolue. Politiikka on tuotava takaisin osaksi jokaisen ihmisen arkipäivää, nyt se vaikuttaa välillä olevan vain pienen porukan etuoikeus.

Sosialidemokraattiselle opiskelijaliikkeelle on tärkeää olla osana puolueen politiikkaa siihen vaikuttamalla. Samaa mieltä ei tarvitse aina olla, mutta tavoite lienee meillä kaikilla sama. Liikkeellämme on tällä hetkellä hyvä draivi päällä ja fiilis on kaikin puolin mahtava, pidetään tästä kiinni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>