Demarinuorten Räsänen ja Demariopiskelijoiden Niemi: Rasismituomion saaneen edustajan astuttava syrjään valiokuntapuheenjohtajan paikalta

Demarinuoret ja Demariopiskelijat SONK vaativat Jussi Halla-ahoa jättämään eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden. Kansanedustaja Halla-aho on saanut lainvoimaisen tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tällä ja useilla muilla lausunnoillaan edustaja Halla-aho on osoittanut halua kylvää riitaa ja epäsopua suomalaisten keskuuteen sekä koetella ihmisten yhdenvertaista kohtelua.

Halla-aho ei ollut kansanedustaja aikana, jolloin hän kirjoitti tuomioon johtaneen kirjoituksensa, mutta on osoittanut viime päivinä katumattomuutta sanomisistaan. Hän on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana osoittanut halveksuntaansa suomalaista oikeusvaltiota kohtaan tavalla, joka ei ole hyväksyttävä. On oikeusvaltion periaatteiden vastaista, että kansanedustaja kiistää Suomen Korkeimman oikeuden tuomiovallan ja sanoo sen päätösten olevan vain ”muutaman ihmisen henkilökohtaisia tulkintoja”.

Perussuomalaiset ja sen eduskuntaryhmä ovat osoittaneet asiassa vastuunpakoilua. Timo Soini petti lupauksensa lainvoimaisiin rikoksiin syyllistyneiden perussuomalaisten osalta. Pelkäävätkö perussuomalaiset hajoamista, kun se ei ryhdy toimiin rasistisiipeen johtavan poliitikon saaman rasistisen rikostuomion takia? Näin ollen perussuomalaiset antaa suomalaisille viestin siitä, että rasismi on hyväksyttävää.

Demarinuorten ja Demariopiskelijoiden puheenjohtajat vaativat, että Jussi Halla-aho tai Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tekee johtopäätökset lainvoimaisesta tuomiosta, että nämä tahot irtisanoutuvat rasistisesta puheesta sekä suomalaisen oikeusjärjestelmän halveksumisesta ja jos Jussi Halla-aho ei itse eroa, siirtyy vastuu asiasta koko eduskunnalle.

Lisätietoja:

Sarita Niemi, puheenjohtaja, Demariopiskelijat
045 112 9299, puheenjohtaja@sonk.fi

Joona Räsänen, puheenjohtaja, Demarinuoret
050 547 5590, joona.rasanen@demarinuoret.fi

Yksi vastaus artikkeliin ”Demarinuorten Räsänen ja Demariopiskelijoiden Niemi: Rasismituomion saaneen edustajan astuttava syrjään valiokuntapuheenjohtajan paikalta

  1. On Halla-aholle annettava tunnustustakin, käytän juukalaista termiä on siinä jäykkäpäinen mies.
    Mitä tulee Halla-ahon tulkintaan tuomareiden työskentelystä, nin on todettava hänen olevan puolittain oikessa ja puolittain väärässä.
    Oletteko nuoret huomannet sen, kun isossa naapurissamme tuomarit julistavat tuomionsa niin meistä ne näyttävät sagen usein kohtuutomilta. naapurista katsottuna tuomiot ovat hyvin selkeästi lakien mukaiset.
    ”Laki on niinkuin se luetaan.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>