EVM ei ole EVVK

Eduskunnassa käytiin viime viikolla lähetekeskustelu Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä. Valtiovarainministeri Urpilainen kävi asian avoimesti ja perusteellisesti läpi. Vaikka monien mielestä EVM ja ERVV (väliaikainen mekanismi) ovat yhtä kuin EVVK (ei voisi vähempää kiinnostaa), näin ei ole. Mekanismeilla pyritään estämään rahoituskriisin leviäminen ja tietysti myös kriisin haitallisten vaikutusten ulottuminen vientiriippuvaiseen Suomeen.

Valitettavaa keskustelussa oli – kuten aiemmissakin keskusteluissa – se, ettei opposition kritiikistä löytynyt vaihtoehtoa kriisin hoidolle. Erityistä ihmetystä aiheuttaa Keskustan linja. Torstain keskustelussa kollega Pekkarinen kritisoi voimakkaasti EVM.n lainakaton nostamista, vaikka Urpilainen avoimesti kertoi, mistä asiassa oli kyse. Suomen kanta on ollut jo pitkään se, että kriisin hoidossa tarvitaan vahvempi IMF:n (kansainvälinen valuuttarahasto) rooli. Jotta tämä voitiin taata, IMF edellytti Euroopan mailta suurempaa sitoutumista. Yritin kysellä Pekkariselta, eikö juuri Keskustakin vaatinut IMF:n roolin vahvistumista. Nyt kun Urpilainen toteutti tämän tavoitteen, se ei kelpaakaan. Onhan tämä erikoista. Niin erikoista, etten saanut vastausta kysymyksiini asiasta.

Loppuun lisäkysymys: Miksi Keskusta on muuttanut eurolinjansa näin perusteellisesti ja miksei tämä kriittinen linja näkynyt viime vaalikaudella, kun tukipakettien tielle lähdettiin? Kannattaa muistaa, että esimerkiksi periaatepäätös EVM:stä syntyi jo vuonna 2010, kun Keskusta oli maamme pääministeripuolue. Onko Keskusta siirtynyt pysyvästi Väyrysen viitoittamalle EU-änkyrän tielle?

Otan mieluusti vastaan kommentteja ja vastaväitteitä.

3 vastausta artikkeliin ”EVM ei ole EVVK

  1. Oletko tosissasi sitä mieltä, että esim Timo Soini ei olisi esittänyt omaa vaihtoehtoaan kriisin hoitamiseksi?

    Minun käsittääkseni Timo Soini on kertonut vaihtoehtoisen toimintamallinsa jo Kreikan ensimmäisen paketin yhteydessä ja sen jälkeen hän on toistanut sen useaan otteeseen monessa eri yhteydessä. Mutta sinun silmiisi se ei ole koskaan osunut?

  2. Outo juttu. Valtiovarainministeri Urpilainen on ollut erittäin tiukka EU maiden talouskurin kannattaja. Kaikissa lausunnoissa hän on vaatinut ehdotonta EU maiden talouspolitiikan tiukentamista ja sopimuksista kiinni pitämisestä.

    Mitä Urpilainen tekee nyt ? Useamman päivän ajan hän on ollut erittäin tyytyväinen, suorastaan säteilevän onnellinen, Ranskan ja Kreikan sosialistien vaalivoitosta.

    Eikö Urpilainen ymmärrä, että sosilistit Ranskassa haluavat irtisanoutua kireästä taloudenpidosta ja vapauttaa ylivelkaantuminen.

    Kreikassa sosialistit ja kommunistit haluavat irtautua EU.sta ja jättää velkansa maksamatta.

    Herää kysymys. Mitä se Urpilainen oikein loppujen lopuksi haluaa ?

  3. ”Otan mieluusti vastaan kommentteja ja vastaväitteitä”

    Mutta et kuitenkaan halua keskustella ollenkaan? Miksi kirjoitat haluavasti kommentteja ja vastaväitteitä kun et kuitenkaan näemmä halua keskustella ollenkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>