Susanna Huovinen

Ei tee mieli toivotella hyviä uusia vuosia. Viime vuosi päättyi niin surullisella tavalla. Päätin vuoden viimeisen blogini joulun kynnyksellä kysymykseen, mikä saa ihmisen hyökkäämään toisen kimpppuun väkivalloin. Sama kysymys kummittelee mielessä edelleen.

Mikä tekee ihmisestä väkivaltaisen? Mistä viha kumpuaa? Miten väkivaltainen ihminen selittää käytöstään ja miksei hän hae apua? Suomeen rantautuneet joukkoampumiset ovat kauhistuttava ilmiö, jonka edessä tuntee suurta pelkoa. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Me kaikki tiedämme, että vaikka Sellon surmaaja oli ulkomaalaistaustainen, ei yllä oleviin kysymyksiin löydy vastausta erilaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Siihen juuttumalla emme saa vastausta kysymykseen, miksi Suomi on väkivaltainen maa? Miksi naiset joutuvat täällä paljon useammin perheväkivallan kohteiksi ja uhreiksi?

Ilman muuta selvää on, että tekijän maahanmuuttajatausta johtaa uudelleen arviointiin niiden maahanmuuttajien osalta, jotka syyllistyvät rikoksiin. Näin pitää tehdäkin. Mutta yhtä lailla pitää lainsäätäjän kriittisesti arvioida, miten lähestymiskielto saadaan toimivaksi? Isompia kysymyksiä ovat, miten väkivalta saadaan kuriin? Miten autetaan väkivallan uhan alla eläviä tai uhreiksi jo joutuneita? Miten autetaan tekijää pääsemään irti väkivallasta?

Ainakin turvakotipaikkojen määrää on ehdottomasti lisättävä sekä tietoisuutta siitä, että turvapaikkoja on olemassa. Kukaan ei ansaitse väkivaltaista kohtelua ja myös tästä pitää nyt suomalaisessa yhteiskunnassa puhua isoilla kirjaimilla.

Ihmisiä on voitava auttaa ajoissa. Oli sitten kyse taloudellisista kysymyksistä, parisuhteeseen tai mielenterveyteen liittyvistä asioista. Apua pitäisi tarjota mielellään mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Kenen tahansa elämän pohja voi pudota hetkessä pois – syystä tai toisesta.

Lähestymiskieltojen toistuvalle rikkojalle pitää tulla selväksi, ettei seuraavasta ”jutteluyrityksestä” selviä sakoilla. Pelkkää häkkiä heiluttelemalla homma kuitenkin harvoin muuttuu, joten myös väkivallan tekijät tarvitsevat apua.

Ja sitten se iso asia. Toisten haukkumisen, mollaamisen ja piikittelyn pitäisi vaihtua aikuisten ihmisten tavaksi kysyä, keskustella, kehua ja kannustaa. Ei kenenkään itsetunto ole rakennettu sellaiselle kalliolle, joka kestää jatkuvaa pahaa mieltä. Paha mieli taas voi johtaa kuvittelemaan itsestä tai toisista asioita, jotka eivät ole totta.

Tässä blogissa oli jo nyt liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Normaalia lopun lisäkysymystä ei enää tarvita.

Oma kokousmatkani Kööpenhaminaan teki mahalaskun, sillä jouduin jonkun pöpön kouriin torstain ja perjantain välisenä yönä. Matka kotiin kuumeisena ja heikkokuntoisena ei ollut kovin hehkeä, mutta mukavalta ei tuntunut Kööpenhaminaan jääneiden valtiojohtajienkaan saldo: Kööpenhamina oli monessakin mielessä suoranainen mahalasku.

Kokouksen järjestelyjä kommentoin jo aiemmin ilmastokokousblogeissani, mutta täytyy vielä todeta, että ne eivät antaneet parasta mahdollista lähtölaukausta tapahtumalle. Tanskalaiset ja YK voivat mielin määrin syytellä toisiaan, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että tästä kokouksesta tiedettiin tulevan suurin ilmastokokous koskaan. Valmistautumisen olisi pitänyt olla paljon paremmalla tolalla.

Kaiken kertoo se, että viimeisenä päivänä kokouspaikalle päästettiin kai 90 kansalaisjärjestöjen edustajaa ja ulos jäi varmasti yli 10 000. Olisiko tämä voitu välttää esimerkiksi jo etukäteen sopimalla järjestöjen kanssa pelisäännöistä? Nyt tämä kaikki selvisi kokouspaikalla suunnilleen edellisenä päivänä.

Mutta järjestelytkin olisivat voineet olla vaikka kuinka surkeat, kun vain olisi saatu tulosta aikaiseksi. On häpeä, että maailman suuret johtajat kootaan samaan paikkaan isolla vaivalla ja rahalla ja tulos on tässä: julistus, jota kaikki kehuvat, mutta jolla ei todellisuudessa kyetä hillitsemään ilmastonmuutosta tavalla, jolla nyt jo pitäisi. Tämä oli surullinen päätös ja valitettavasti vastaavaa tilaisuutta ei taida tulla ihan lähivuosina.

Loppuun lisäkysymys: Miksi ihminen tieten tahtoen tekee väkivaltaa toiselle? Kotikulmillani puukotettiin eilen illalla nuorta tyttöä. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Tästä blogista oli nyt huumori kaukana. Siitä huolimatta, rauhallista ja mukavaa joulua kaikille!

Torstai-ilta 17.12.2009

Pahoittelen taas kerran aakkosia, kone on kansainvalinen eika tunne meidan aidinkielemme ihanuuksia. Koittakaa saada selvaa.

Nyt illalla seitseman maissa Bella centerissa vallitsee odottava tunnelma. Valtioiden johtajat ovat kokoontuneet kaupunkiin ja nyt toivotaan, etta heidan panoksensa saisi hommat liikkeelle. Jumissa on tanaan oltu ja kokous muun muassa keskeytettiin paivalla hetkeksi.

Olin illansuussa varsinaisessa kokoussalissa, jossa viralliset puheenvuorot pidetaan. Kun menin paikalle, puhujakorokkeella oli Iranin presidentti Ahmadinejad. Kaikille puhujille on varattu kolme minuuttia aikaa. Iranin presidentin puhe kesti noin 20 minuuttia. Harva puhuja pysyi annetussa ajassa. Tosin meidan presidenttimme puhui eilen vain hieman yli kolme minuuttia. Hienoa!

Saliin paasee kerrallaan kustakin delegaatiosta 4 henkiloa. Suomen delegatiossa on 70 ihmista joten on selvaa, etta salissa voi olla kokouksen aikana hetken. Oma hetkeni osui hienoon kohtaan, silla presidentti Ahmadinejadin lisaksi kuuntelin Brasilian presidentti Lula da Silvan, Espanjan paaministeri Zapateron, Maltan presidentti Gonzin, Trinidad&Tobagon paaministeri Manningin, Korean paaministeri Leen ja Ranskan presidentti Sarkozyn puheenvuorot.

Kukaan herroista ei pysynyt kolmessa minuutissa, vaan puheaika vaihteli 5 minuutista varttituntiin. Parhaant puheet olivat Zapaterolla ja Sarkozylla. Zapatero korosti uusiutuvia energialahteita ja muistutti kokousta, ettei kyse ole vaittelysta kehittyvien ja teollisuusmaiden valilla vaan nyt valitaan joko usko tulevaisuuteen tai lamaantuminen ilmastonmuutoksen edessa.

Sarkozy kaytti vakevan puheenvuoron. Han oli todella vauhdissa. Ranskalaiseen tapaan kadet liikkuivat – koko mies liikkui! Han sanoi aluksi puhuvansa nyt hyvin suorasanaisesti ja totesi, ettei epaonnistuminen koopenhaminassa ole mahdollisuus, se olisi katastrofi. Han muistutti aivan oikein, etta meidan taalla olijoiden pitaa raportoida kokokouksen tuloksista kansalaisille ja sanoi: tama ei ole mikaan symposium, tama on paatoksentekopaikka. Lopuksi han ehdotti, etta tana iltana pitaa saada koolle maiden johtohenkilot tekemaan paatoksia. Ja kaikkien pitaa olla valmiita joustamaan, kaikkien pitaa olla valmiita kompromisseihin.

Lopetan talta paivalta Sarkozyn sanoihin: ”kuka meista kehtaa kiistaa historiallisen vastuumme? Meidan sukupolvemme on viimeinen, jolla on mahdollisuus tehda muutos.”

Nyt lahden kollega Skinnarin kanssa tapaamaan muita demarikollegoja ja kuulemaan uusimpia tilanteita. Metropysakin seinassa oli banderolli: Let’s make Copenhagen Hopenhagen. So let’s!

Torstai 17.12.2009

Eilinen päivä oli kiireinen. Parlamentaarikkokokous oli hyvin mielenkiintoinen. Parasta oli se, että tapasin kollegani Thorunin Islannista, jonka tapasin Haagin ilmastokokouksssa vuonna 2000 Haagissa. Olipa mukava jutella ja kuulla Islannin tilanteesta, joka on pikku hiljaa parantumassa.

Illalla menin takaisin Bella Centeriin, josta oli päivän aikana kuulunut hyvin vähän uutisia edistymisestä. Kokouksen puheenjohtajan vaihtuminen aiheutti pitkin päivää keskustelua. Minusta se oli erikoinen veto ja osoittaa kai sitä, että monenlaisia jännitteitä on kulisseissa.

Bella centerissä meillä oli Euroopan Sosialidemokraattien illallistapaaminen, jossa oli läsnä useita demariministereitä ja kansanedustajia sekä europarlamentaarikkoja monista maista. Saimme katsauksen tilanteesta ja sovimme, että jatkamme kaikki vaikuttamista kattavan sopimuksen syntymiseksi.

Tänä aamuna Bella centerissä oli väsynyttä väkeä. Neuvotteluja oli käyty pitkin yötä erilaisissa kokoonpanoissa. Ihmisiä nukkui sohvilla. Tunnelma ei ollut kovin korkealla. Yleisesti kokoussaleissa ja käytävillä keskusteltiin siitä, saadaanko jäljellä olevassa ajassa riittävän hyvä sopimus aikaiseksi. On juututtu liiaksi menettelytapakysymyksiin. Ministeri Lehtomäki tiivisti asian: tilanne on hyvin haastava, mutta ei toivoton.

Tapasimme kollegojen kanssa myös lyhyesti saksalaisia parlamentaarikkoja. Heidän mukaansa liittokansleri Merkel puhuu tänään omalle parlamentilleen ja hänen odotetaan linjaavan tavoitteita tuossa puheessa. Myös saksalaiset pitivät tilannetta aika vaikeana. Totesimme yhdessä, että usein neuvotteluissa tulee tällaisia vaiheita joten toivoa ei pidä menettää vaikka aikaa on enää vähän.

Moni asia riippuu nyt valtion päämiehistä. Toivottavasti heillä on kykyä ja voimaa saada pattitilanne laukeamaan. Tsemppiä Obama ja kumppanit!

Keskiviikko 16.12.2009

Nyt lyhyet kuulumisen parlamenttien valisesta tapaamisesta Tanskanparlamentista – ilman aakkosia. Tassa koneessa ei ole sellaisia ollenkaan. Koittakaa siis saada selvaa.

Aamusta jo menimme Bella Centeriin,jossa oli Suomen delegaation kokous. Kokoukset ovat luottamuksellisia, joten niista en voi sen kummenpaa kertoa. Neuvotteluissa tiiviisti mukana olevat nayttivat vasyneilta, mutta luovuttaa ei tassa vaiheessa halua kukaan!

Taalla parlamentaarikkojen tapaamisessa tuli muutamien alustusten aikana kylla semmoinen olo, etta onnistuukohan kokous. Auki olevia asioita on niin monta. Toisaalta, kuten Britannian entinen paaministeri John Prescott taalla totesi: epaonnistuminen ei ole vaihtoehtojen joukossa. Kaikki odottavat sopimusta.

Hienoa nahda, etta kollegat ympari maailmaa (meita on taalla monta sataa) ovat yksimielisia toimenpiteiden kiireellisesta tarpeesta. Vaikuttavimman puheenvuoron piti alussa Malediivien presidentti,joka totesi, etta kaksi astettakin on liikaa.

Kirjoitan viela toisen blogin illalla, mutta nyt kuulemiin taalta Køpenhavnista!

Tiistai 15.12.2009

Terveiset Kööpenhaminasta ja ensimmäisestä kokouspäivästä. Aamulla varhain lähdin kotoa ja Köpikseen saavuttiin puolen päivän maissa. Matkalla luettiin Hesarista, että kokouksen käytännön järjestelyt olivat ontuneet ja ihmiset jonottaneet ulkona tuntikausia. Myös kokousasioissa oli ollut takapakkia kun kehitysmaat olivat marssineet ulos.

Lentokentällä ei tuntunut kukaan tietävän, mistä kokouspaikalle lähtevät bussit löytyisivät eikä järjestäjien oppaita näkynyt mailla ei halmeilla. Majapaikan löydyttyä suunnistimme kollegojeni Pentti Tiusasen ja Antti Kaikkosen sekä valiokuntaneuvos Marja Ekroosin kanssa kohti kokouspaikkaa. Olihan se jono melkoinen näky! Satojen ihmisten letkassa värjötteli väkeä, joka kertoi jonottaneensa jo tunteja. He eivät olleet lähelläkään kokousrakennusta. Valotaulu kertoi odotuksen olevan noin viisi tuntia, mutta mistä lukien? Alusta asti vai keskuksen portilta?

Jonotuksemme oli lyhyempi kuin muiden, koska olemme varsinaisen delegaation jäseniä. Tästäkin asiasta kysyessämme vastaukset vaihtelivat kovasti. Ei tuntunut olevan kovin hyvin kenenkään tiedossa, miten systeemin kuuluisi mennä.

Sisälle päästyämme kuulimme, että tanskalaiset ovat käyneet YK:n väen kanssa joka päivä kriisipalavereita jonotusten takia. Moni YK:n organisoima juttu menee nyt kuulema tanskalaisten piikkiin turhaan. Sisällä oli turvatarkastus ja sitten vielä kulkukorttien jonotusta. Bella Center on valtava kokouspaikka ja väkeä oli pilvin pimein. Näyttelyhalleja, kokoustiloja, kahviloita ja erilaisia performansseja ja esityksiä.

Ruokaillessamme näimme noin parin metrin päässä kulkeneen Al Goren, joka tervehti kaikkia ystävällisesti nyökkäillen. Myös me arvelimme saaneemme tervehdyksen. Kuvaa emme ehtineet napata, mutta muiden salamat räiskyivät. Monet halusivat hänen kanssaan samaan kuvaan.

Kokouspaikalta suuntasin SAMAKin (Joint committee of the nordic social democratic labour movement) eli pohjoismaisen demarijärjestön Round Table keskusteluun. Sain hiukan väärät ohjeet kokouspaikalle löytämisessä, mutta onneksi ystävällinen tanskalaisrouva auttoi minut ovelle asti. Ehdimme puhua hänen kanssaan paljon ilmastoasioita tarpoessamme märän Kööpenhaminen katuja, satoi jalkarättejä. Tack Tove!

Meitä panelisteja oli 8 ja keskustelussa nousivat esiin tutut teemat, joita itsekin korostin: ilmastonmuutoksen hillinnän ja uusien työpaikkojen syntymisen mahdollistaminen samanaikaisesti, kustannusten jakautuminen tasapuolisesti maiden ja kansalaisten kesken, köyhien maiden auttaminen ja kansainvälinen solidaarisuus sekä energiatehokkuus ja uusiutuvat energialähteet. Tässä keskustelussa ei kukaan puhunut mitään ydinvoimasta – se tuntui suomalaisen ilmastokeskustelun jälkeen virkistävältä!

Verkostoja syntyi paljon ja huomenna jatkamme juttua muun muassa ruotsalaisen kollegani Ann-Kristine Johanssonin kanssa kansainvälisessä parlamentaarikkotapaamisessa.

Loppuun lisäkysymys: Miksi kokoukseen tulijoiden piti jonottaa niin kauan? Järjestäjät ovat tienneet viikkokausia ilmoittautuneiden määrän. Eikö olisi ollut reilumpaa sanoa jo ilmoittautumisen yhteydessä, että enempää ei mahdu? Nyt rajoitetaan loppuviikosta kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksia olla kokouspaikalla.

Eduskunta aloitti tänään budjetin palautekeskustelun. Salissa äänestetään pitkin viikkoa hallituksen ja opposition näkemyseroista eri aiheissa. Puolueet voivat tuntua samanlaisilta. Kuitenkin eroja on paljon esimerkiksi siinä, millaisia keinoja käytetään taantuman selättämiseksi.

Me demarit vetosimme vakavasti hallitukseen, jotta työttömyystilanteen vaikeus ymmärrettäisiin. Ehdotimme hallitukselle laaja-alaista yhteistyötä. Nyt tarvittaisiin kaikki mukaan pohtimaan, miten taantuman yli mennään uuteen nousuun.

Erityisesti nuorisotyöttömyyden hoitoon tarvitaan nyt uudenlaista yhteistyötä ja uutta rahaa. Nuoria ei saa jättää laman jalkoihin.
Harmittaa, etten pääse mukaan eduskunnan tärkeisiin äänestyksiin. Poissaolooni on kuitenkin hyvä syy. Lähden nimittäin huomenna Kööpenhaminen ilmastokokoukseen. Niinpä tämä blogi muuttuu loppuviikon ajaksi ilmastoblogiksi, jossa kommentoin kokouksen vaiheita ja tunnelmia.

Loppuun lisäkysymys: eikö olekin ihanaa, että meillä on vielä 4 erilaista vuodenaikaa? Talvipakkanen yllätti monet ja keli tuntui tänään hirmuisen kylmältä. Silti oli ihana nähdä pitkän harmauden jälkeen aurinko ja kuulla, kuinka kengän alla lumi narskui. Minä en kaipaa yhä sateisempia ja harmaampia talvia. Entä sinä?

Juuri päättyi keskustelu eduskunnan suuressa salissa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen valmistautumisesta. Käytin keskustelussa demareiden ryhmäpuheenvuoron. Tunteja kestänyt keskustelu on välillä hyvinkin värikäs, kun meidän demareiden vaatimus sosiaalisesti oikeudenmukaisesta ilmastopolitiikasta haluttiin ymmärtää tietoisesti väärin.

Olimme pääsääntöisesti hallituksen tiedonannon linjoilla ja kannatimme muun muassa tavoitetta kattavan ja kunnianhimoisen sopimuksen aikaansaamisesta, trooppisen metsäkadon torjumisesta ja kehitysmaiden auttamisesta ilmastotalkoissa. Kriittiset huomiomme liittyivät kolmeen asiaan. Siihen, että hallitus olisi voinut linjata kehitysmaiden tukemisesta vieläkin tavoitteellisemmin. Siihen, että hallituksen pitää ottaa uusien, kestävien työpaikkojen syntymisen tukeminen vieläkin pontevammin koko kansantalouden mahdollisuutena. Ja siihen, ettei ilmastonmuutoksen hillinnän kustannusten tule kaatua suhteellisesti suurempana pienituloisten ihmisten kontolle. Ihan järkeviä vaatimuksia.

Miksi sitten halusimme nostaa tätä kustannusasiaa esiin vaikka kyse oli Kööpenhaminan kokouksen isoista tavoitteista? Siksi, että hallitus oli maininnut tiedonannossaan kustannuksia syntyvän ja niiden olevan vuoden 2020 tienoilla muutamia satoja euroja per henkilö. Miksi hallitus ei samalla linjannut periaatteeksi sitä, että varmistetaan sosiaalisesti oikeudenmukainen kustannusten jakautuminen?

Onneksi pääministeri vastasi debatissa kysymykseeni ja totesi omana kantanaan, että esittämäni linjaus on hyväksyttävissä.

Demareiden ryhmäpuhe käsitteli laajasti Kööpenhaminan tavoitteita, joista tärkein on sopimuksen synnyn varmistaminen. Kuitenkin kysymys kustannusten jakautumisesta ei ole vähäpätöinen, varsinkin jos halutaan varmistaa se, että kansalaisetkin sitoutuvat ilmastotavoitteiden läpivientiin.

Puheenvuorojemme johtoajatus oli se, että niin globaalisti kuin kotimaassakin on varmistettava sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Ei kai tämä ole liikaa vaadittu?

Pääministeri ja muutkin saavat mahdollisuuden yhtyä sosialidemokraattien näkemykseen oikeudenmukaisuudesta, koska esitimme eduskunnan kannanotoksi lausumaa aiheesta. Tästä päätetään perjantaina. Toivottavasti pääministeri vahvistaa tuolloin kantansa olemalla mukana tuossa lausumassa.

Loppuun lisäkysymys: Miksi jotkut väittävät ilmastonmuutoksen olevan humpuukia? Olemme saaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana saaneet uuden tutkimustiedon ohella nähdä jo äärimmäisten sääilmiöiden kasvun, arktisen jääpeitteen hupenemisen ja sateisuuden lisääntymisen. Kuinka paljon enemmän tutkimustietoa ja sääilmiöiden muutoksia tarvitsemme?

Otan mieluusti vastaan kommentteja ja vastaväitteitä.

Pari päivää sitten saimme uudet työllisyyslukemat. Ne ovat surullista luettavaa. Viime vuoteen verrattuna Suomessa on 60 000 ihmistä enemmän kortistossa. Työpaikat ovat vähentyneet yli sadalla tuhannella. Voi vain kuvitella, miten monen ihmisen arki murtuu työttömyyden myötä.

Me demarit otimme työttömyyden kasvun esiin tänään kyselytunnilla. Puheenjohtaja Urpilainen kertoi myös lyhyesti tänään julkistetun SDP:n vaihtoehtobudjetin linjoista. Vaikka ymmärrämmekin kriisin lähteneen liikkeelle kansainväliselta tasolta, eivät hallituksen lamalääkkeet vakuuta. Työttömyys kasvaa kohisten ja silti maassa on 3 000 ihmistä vähemmän työvoimapoliittisten toimien piirissä kuin vuosi sitten.

Kyselytunnin suurin sammakko kuultiin työministeri Anni Sinnemäen suusta. Hänhän linajsi, että lomautukset ovat olleet keino jakaa työtä. Tämäkö on Vihreiden työllisyyspolitiikan linja?

Ympäristövaliokunnan porukalla tapasimme tänään ympäristötoimittajia. Syntyi hyvä keskustelu ajankohtaisista ympäristöasioista, joita riittää. Esillä olivat muun muassa Pallas-Ylläs- kansallispuistolain muuttaminen, metsästys kansallispuistoissa, energiapolitiikka, Itämeriselonteko ja Kööpenhaminen ilmastokokous.

Loppuun lisäkysymys: Miksi hallitus ei tuonut eduskuntaan Afganistan sekoilua koskevaa selvitystä? Onhan se nyt erikoista, että pääministeri kertoo kuulleensa uutisista, että joukot tulevat kotiin jo ennen vaalien toista kierrosta. Kuka mokasi vai oliko jutussa kyse ollenkaan mokasta?

Otan mieluusti vastaan kommentteja ja vastaväitteitä.