SDP:n puoluekokoukseen on aikaa reilu kuukausi. Tuleva kokous on henkilökohtaisesti sikäli historiallinen, että en ole itse kokousedustaja. Vuodesta 1984 lähtien olen ollut kaikissa puoluekokouksissa joko edustajana tai puolueen työntekijänä, ja jo sitä ennen olin vuosien 78 ja 81 kokouksissa varaedustajana osallistuen Uudenmaan piirin ennakkovalmisteluihin ja osan aikaa itse kokouksessakin täysin valtuuksin.

Moni ajattelee, että jo se vihdoin ymmärsi luopua ja päästää muitakin edustajaksi. Tällaista ymmärrystä ei kuitenkaan kohdalleni ole osunut. Jäin pois edustajaehdokkuudesta yksinomaan siksi, että minusta on oikein, että lohjalaisia ja länsiuusmaalaisia jäseniä edustavat ne, jotka paikallisesti myös vastaavat puoluetoiminnan pyörittämisestä. Oma aikani ei siihen ole enää riittänyt.

Tarkkailijan rooli antaa hyvän mahdollisuuden hieman spekuloida – siis esittää henkilökohtaisia näkemyksiä puolueen tilasta ja muista puoluekokouksen käsittelyssä olevista asioista; niistä kiinnostavimpia ovat luonnollisesti henkilövalinnat. On tarpeen korostaa kuitenkin juuri sanaa henkilökohtaisia. Se mitä tähän kirjoitukseen kirjoitan, olen vastuussa aivan itse, ei esimerkiksi se järjestö, jonka palkkalistoilla olen. En siis puhu suulla suuremmalla. Kunhan nyt vähän spekuloin.

Sosialidemokratialla ei Suomessa eikä oikeastaan muissakaan Euroopan maissa mene tällä hetkellä erityisen hyvin, ei ainakaan kannatusmielessä. Suomessa SDP on hävinnyt jotakuinkin kaikki vaalit sitten vuoden 2003. Tästä huolimatta sosialidemokratialla ei mene Suomessa kuitenkaan erityisen huonostikaan. SDP on eduskunnan toiseksi suurin puolue ja toinen johtava hallituspuolue.

Viime vaaleissa SDP olisi luultavasti ilman Perussuomalaisten huikeaa nousua noussut eduskunnan suurimmaksi puolueeksi. Persut kuitenkin söivät ennen muuta demarien kannatusta. Presidentinvaalit olivat sitten SDP:n kaikkien aikojen huonoimmin menneet vaalit.

Persujen kannatus on kuitenkin alkanut hiipua niin, että SDP:n mahdollisuudet menestyä jatkossa ovat varsin hyvät. Kaikki on omissa käsissä.

Jutta Urpilainen jatkaa SDP:n puheenjohtajana ainakin seuraavat kaksi vuotta. Puoluekokouksen suurin mielenkiinto kohdistuu siihen, kenet valitaan Mikael Jungnerin tilalle puoluesihteeriksi. Ehdokkaita tehtävään taitaa olla jo puolentusinaa. Selvästi vahvin kisaan ilmoittautunut nimi on monivuotinen työtoverini SAK:n viestintäpäällikkö Reijo Paananen.

Paananen on kiistatta hommaan pätevä. Hänellä on monipuolinen järjestötoiminnan kokemus mukaan lukien esimiesosaaminen. Hän on organisoinut vaalikampanjoita ja muita isoja hankkeita. Hänellä on vahva kansainvälisen työn tuntemus.

Paanasen ohella julkisuudessa on mainittu kaksi nimeä, jotka ovat puoluesihteerikisassa kiinnostavia. Heistä toinen on Työeläkevakuuttajat TELA ry:n johtaja Markku Jääskeläinen. Hänellä on myös hyvin pitkä ja monipuolinen kokemus erilaisista järjestöllisistä tehtävistä. Onnistuneista vaalikampanjoista ei jättää mainitsematta vuoden 2000 presidentinvaaleja, joissa Tarja Halonen tuli valittua valtion päämiehen virkaan. Jääskeläinen ei vielä tätä kirjoitettaessa ole ilmoittanut olevansa käytettävissä.

Toinen kiinnostava nimi on asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru, joka hänkään ei ole tällä tietoa ilmoittanut olevansa ehdolla tehtävään. Kiurun nimihän nousi kiintoisalla tavalla esille, kun nykyinen puoluesihteeri Jungner hieman harkitsemattomasti sanoi SDP:n puoluevaltuustossa, että puolue tarvitsee enemmän kristakiuruja kuin minnalintosia. Kiuru edusti tässä vertailussa positiivista ja tulevaisuuteen katsovaa asennetta.

Kieltämättä niin suurelle yleisölle kuin puolueväellekin aika tuntematon Kiuru on kiinnostava vaihtoehto. Hän on vajaan vuoden ministeriaikanaan onnistunut muun muassa saamaan yhteisymmärryksen Yleisradion rahoitusta koskevassa asiassa. Siinä asiassa moni ministeri ennen Kiurua ajoi paattinsa karille.

Kiurun mahdollinen ehdokkuus puoluesihteeriksi on kuitenkin kiinnostava ennen kaikkea siksi, että istuva ministeri jättäisi mustan auton takapenkin ja ottaisi vastuulleen puolue-elämän kenties vaikeimman urakan. Siitä nimittäin puoluesihteerin tehtävässä on kysymys. Tällainen rohkeus ja itsensä likoon pano olisi melkoinen arvostuksen osoitus puoluetoiminnalle kaiken kaikkiaan.

Kiurun mahdollinen valinta puoluesihteeriksi nostaa toisaalta hieman kiusallisella tavalla esiin kysymyksen, missä ovat SDP:n johdon miehet. Tähän olisi tarjolla ainakin yksi sopiva vastaus. Kymen vaalipiiristä on ensimmäisen kauden kansanedustajana entinen metallimies, Ovacon entinen pääluottamusmies Jukka Kärnä. Hänet on asetettu ehdokkaaksi SDP:n varapuheenjohtajaksi.

Kärnän valinta varapuheenjohtajaksi olisi muutoinkin tarpeen, koska puolueen kannattajista – ainakin tähän asti perusrungon ovat muodostaneet duunarimiehet. Jos puoluejohdon kahdessa keskeisimmässä tehtävässä puheenjohtajana ja puoluesihteerinä olisi nainen, olisi suorastaan välttämätöntä valita korkean profiilin varapuheenjohtajaksi kunnon äijä Jukka Kärnä.

Kun sitten lisäksi palvelualojen ammattiliiton Pamin puheenjohtaja Ann Selin valittaisiin työmarkkina-asioita hyvin tuntevaksi jäseneksi puoluehallitukseen, alkaisi SDP:n kuva palkansaajien – niin miesten kuin naistenkin – edustajana vankistua kummasti.

Mutta näistä asioista päättävät 500 valittua puoluekokousedustajaa. Tämä oli vain tämmöistä vanhan järjestöjyrän spekulointia.

Matti Tukiainen

Lähelläkin saattaa tapahtua yllättäviä asioita.  Tällä kertaa Tallinnan kaupunki ja kaupunkilaiset pääsivät todella yllättämään Helsingin seudun joukkoliikenteen matkustajat. Siellähän joukkoliikenne muuttuu virolaisille maksuttomaksi pidetyn kansanäänestyksen jälkeen. Äänestys sinänsä oli uusi ja mielenkiintoinen tapa ottaa asiaan kantaa— ja vaikka äänestysprosentti jäikin hyvin alhaiseksi, tulosta näyttää syntyneen.

Helsingin seudulla kuulee aina silloin tällöin vastaavia vaatimuksia: joukkoliikenne ilmaiseksi. Yksikään vaatija ei ole saanut asiaa todelliseen prosessiin ja päätöksentekoon. Nyt tilanne on toinen, jos Tallinnan esimerkki ja kokemukset  pääsevät nyt vauhdittamaan ilmaisvaatimuksia Helsingin seudulla.

Olisi hyvä, kun joku Helsingin seudun lehti ottaisi asiakseen tutustua Tallinnan liikenteen faktoihin tai sitten HSL.n valmisteluvirkamiehet (HSL eli Helsingin seudun liikennekuntayhtymä) kertoisivat lyhyesti, mistä lahden takana on todella kysymys. Noin alkajaisiksi joku asiantuntija tokaisikin, että eihän siellä ole neuvostoajan perinnön jälkeen nytkään maksettu joukkoliikenteessä juurikaan. En kuitenkaan usko, että EU-Tallinna on Kreikka. Mutta kuka kertoisi esim sen, mitä vaikutuksia päätöksellä on Tallinnan kuntatalouteen?

Sen sijaan Helsingin seudun faktat ovat paremmin tiedossa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin viime vuonna peräti 336 miljoonaa matkaa. Matkustajamäärät kasvoivat edellisvuodesta 2,8 prosenttia.

Helsingin seudun joukkoliikenteen lipputulot olivat 252,8 miljoonaa euroa. Niissä oli kasvua lähes 10 miljoonaa euroa. Kuntaosuudet ja lipputulot huomioonottaen  HSL:n toimintatulot olivat yhteensä 520,3 miljoonaa euroa  (lipputulot 48,6 prosenttia ja jäsenkuntien maksuosuudet 48,2 prosenttia). Viime vuonna ei tarvinnut korottaa kuntien panosta entisestään.

Tässähän Helsingin seudun faktat olivatkin pelkistetysti.— Kysymykseksi voidaan asettaa,  olemmeko halukkaita kasvattamaan kuntaosuuksia ja pudottamaan seudun joukkoliikenteen lipun hintoja tai Tallinnan innostamana jopa poistamaan ne kokonaan?

Itse en olisi ilmaiseen joukkoliikenteeseen  valmis. Kun tässä on kysymys jokavuotisista käyttömenoista, on niihin koskemisella pitkäaikaisia vaikutuksia kaikkien seudun 14 kunnan talouteen jokaisena tulevana vuotena.— Tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveyspuolella on korjattavaa sekä opetustoimessa kehitettävää, on vaarana, että puuttumalla radikaalisti joukkoliikenteen tulonmuodostukseen Tallinnan tavalla, kärsii kokonaisuus ja varsinkin kaupunkielämälle tärkeät investoinnit jäävät tekemättä. Juuri nyt on käännetty investointien suuntaa kohti raideliikennettä ja tehokasta verkon rakentamista: Kehärata, Länsimetro ja tulossa on Pisara-rata, Espoon kaupunkirata, Länsimetron jatkaminen sekä esim. Jokeripikaraitiotie? Ja tarvitaanhan seudun säteittäisille ja kehäväylille, maanteille ja kaduille, kehittämispanoksia.

Malttia matkaan.

Martti Tieaho

DI, rakennusnuevos

Lauantaina 24.3. Käynnistettiin kunnallisvaaliehdokkaiden rekrytointikiertue. Oikeudenmukaisuuden puolustajia etsittiin Sipoossa, Pornaisissa, Keravalla ja Järvenpäässä. Toiminnanjohtajan roolissa olin mukana Sipoossa ja Pornaisissa.

Sipoossa kutsuttiin ensimmäistä kertaa lehti-ilmoituksella kuntalaisia mukaan vaaleihin. Ennen tilaisuuden alkua jännitettiin Hanna Kuntsin kanssa kuinka käy. Nuorisotila Pleississä puoluesihteeri Mikael Jungneria oli kuulemassa toistakymmentä henkeä. Tilaisuus kiinnosti myös tiedotusvälineitä. Toimittaja oli paikalla niin Borgå Bladetista kuin Sipoon Sanomista. Tilaisuudessa saatiin ainakin yksi uusi jäsen ja uusi ehdokas kunnallisvaaleihin. Kannatti siis kokeilla.

Pornaisten valtuustosalissa Mikaelia odotti parisenkymmnetä henkeä. Keskustelua käytiin niin presidentinvaalien mainonnasta kuin kunnallisvaalien teemoista. Pertti Runonlinnalle jäi hyvä pino ideoita kunnallisvaaliohjelmaan. Tärkeä havainto oli, että yksinkertaiset arkiset ongelmat ovat niitä, jotka puhuttavat eniten. Kunnallisvaaliehdokkuus ei vaadi tutkintoa tai ylempää ymmärrystä. Arkisten ongelmien ratkaisukyky sen sijaan on suureksi hyödyksi. Arjen asiantuntijoilta suosmuslomakkeita ehdokkuuteen Pornaisissa saatiinkin. Tilaisuutta seurasi alusta loppuun myös Uudenmaan toimittaja.

Keravan ja Järvenpään tilaisuuksisa puhujana vieraili Ilkka Kantola. Järvenpäästä kuulin mukaan lähteneen kaksi uutta jäsentä. 

Tästä jatketaan. Ensi viikon keskiviikkona 28.3. vuorossa  ovat Kirkkonummin ja Vantaa. Kirkkonummella Maria Guzenina-Richardson  ja Vantaalla Jutta Urpilainen.

Nähdään!

Jenny
Uudenmaan Sosialidemkraattien toiminnanjohtaja

Otsikon kysymykseen voisi hyvinkin vastata, että molemmat paikkakunnat sijaitsevat Uudellamaalla. Mutta on niillä muutakin yhteistä. Kun tänään 22.3.2012 päätetään mm. puolustusvoimiemme kehittämisestä ja ennen kaikkea luottamuksesta puolustusministeri Stefan Wallinin rehellisyyteen ja valmistelukykyyn, on syytä hetkeksi pysähtyä myös kunnallishallinnon kehittämiseen Uudellamaalla.

Eilen oli viimeinen suuri valtiovallan järjestämä kuntien kuuleminen Helsingissä. Katselin tuota showta kiikkustuolista ja välttämättä vaikutelmaksi  tuli, että kuulemisessa ei juurikaan kaivattu muutoksia Uudenmaan kuntajaotukseen kuntien puolelta. Sen sijaan pinnalle nousi Helsingin seudun metropolihallinnon kehittäminen 14 kunnan jäsenpohjalta tai vieläkin lukuisampien. Oli miellyttävää kuulla, kun ns. MAL-asiota ja joukko muita asioita annettaisiin demokraattisesti valitun seutuvaltuuston haltuun.

Aivan niin kuin mitä ns. Erkki Tuomiojan komitea esittikin jo kymmeniä vuosia sitten.

MAL-asiat ovat tärkeitä maankäytön, asumisen ja liikenteen asioita, joiden hyvä hoitaminen on välttämätön edellytys Suomen ja Helsingin seudun kilpailukyvyn kehittämiselle.

Mutta hämmästykseni oli suuri, kun yhteenvetona tilaisuudesta sekä pääministeri Katainen että kuntaministeri Virkkunen Keski-Suomesta vaativat edelleen viiden kunnan, Helsingin, Espoon, Vantaan, Sipoon ja Kauniaisten kuntaliitoksen selvittämistä. Miksi tässä vaiheessa, kun luontevaa ja työlästä olisi edetä tuon demokraattisen seutuhallinnonkin sääntöjen ja lakien kirjaamisessa?

No sitten tapaus Dragsvikiin ja Grankullaan. Ei pitäisi harrastaa mitään ”poliittista ohajausta” näin selvässä tapauksessa, kuin että Suomen melkeinpä ainut reikäleivän reikä yhdistettäisiin ympäröivään totuuteensa hetkellä, jolloin mm. kaupunkirataa pitäisi jatkaa noin 200 miljoonan euron investoinneilla läpi Grankullan aina Kauklahteen saakka Leppävaarasta ja jolloin meillä on pöydälle tehtynä noin kymmenkunta pientä anomusta palasten liittämisestä Espoon ja Kauniaisten rajalla kunnasta toiseen.

Miksi viivyttelisimme. Ja annetaanko jostain poliittista ohjausta tännekin? Ja millä eväillä ja kuka antaa?

Martti Tieaho