SDP:n puoluekokoukseen on aikaa reilu kuukausi. Tuleva kokous on henkilökohtaisesti sikäli historiallinen, että en ole itse kokousedustaja. Vuodesta 1984 lähtien olen ollut kaikissa puoluekokouksissa joko edustajana tai puolueen työntekijänä, ja jo sitä ennen olin vuosien 78 ja 81 kokouksissa varaedustajana osallistuen Uudenmaan piirin ennakkovalmisteluihin ja osan aikaa itse kokouksessakin täysin valtuuksin.

Moni ajattelee, että jo se vihdoin ymmärsi luopua ja päästää muitakin edustajaksi. Tällaista ymmärrystä ei kuitenkaan kohdalleni ole osunut. Jäin pois edustajaehdokkuudesta yksinomaan siksi, että minusta on oikein, että lohjalaisia ja länsiuusmaalaisia jäseniä edustavat ne, jotka paikallisesti myös vastaavat puoluetoiminnan pyörittämisestä. Oma aikani ei siihen ole enää riittänyt.

Tarkkailijan rooli antaa hyvän mahdollisuuden hieman spekuloida – siis esittää henkilökohtaisia näkemyksiä puolueen tilasta ja muista puoluekokouksen käsittelyssä olevista asioista; niistä kiinnostavimpia ovat luonnollisesti henkilövalinnat. On tarpeen korostaa kuitenkin juuri sanaa henkilökohtaisia. Se mitä tähän kirjoitukseen kirjoitan, olen vastuussa aivan itse, ei esimerkiksi se järjestö, jonka palkkalistoilla olen. En siis puhu suulla suuremmalla. Kunhan nyt vähän spekuloin.

Sosialidemokratialla ei Suomessa eikä oikeastaan muissakaan Euroopan maissa mene tällä hetkellä erityisen hyvin, ei ainakaan kannatusmielessä. Suomessa SDP on hävinnyt jotakuinkin kaikki vaalit sitten vuoden 2003. Tästä huolimatta sosialidemokratialla ei mene Suomessa kuitenkaan erityisen huonostikaan. SDP on eduskunnan toiseksi suurin puolue ja toinen johtava hallituspuolue.

Viime vaaleissa SDP olisi luultavasti ilman Perussuomalaisten huikeaa nousua noussut eduskunnan suurimmaksi puolueeksi. Persut kuitenkin söivät ennen muuta demarien kannatusta. Presidentinvaalit olivat sitten SDP:n kaikkien aikojen huonoimmin menneet vaalit.

Persujen kannatus on kuitenkin alkanut hiipua niin, että SDP:n mahdollisuudet menestyä jatkossa ovat varsin hyvät. Kaikki on omissa käsissä.

Jutta Urpilainen jatkaa SDP:n puheenjohtajana ainakin seuraavat kaksi vuotta. Puoluekokouksen suurin mielenkiinto kohdistuu siihen, kenet valitaan Mikael Jungnerin tilalle puoluesihteeriksi. Ehdokkaita tehtävään taitaa olla jo puolentusinaa. Selvästi vahvin kisaan ilmoittautunut nimi on monivuotinen työtoverini SAK:n viestintäpäällikkö Reijo Paananen.

Paananen on kiistatta hommaan pätevä. Hänellä on monipuolinen järjestötoiminnan kokemus mukaan lukien esimiesosaaminen. Hän on organisoinut vaalikampanjoita ja muita isoja hankkeita. Hänellä on vahva kansainvälisen työn tuntemus.

Paanasen ohella julkisuudessa on mainittu kaksi nimeä, jotka ovat puoluesihteerikisassa kiinnostavia. Heistä toinen on Työeläkevakuuttajat TELA ry:n johtaja Markku Jääskeläinen. Hänellä on myös hyvin pitkä ja monipuolinen kokemus erilaisista järjestöllisistä tehtävistä. Onnistuneista vaalikampanjoista ei jättää mainitsematta vuoden 2000 presidentinvaaleja, joissa Tarja Halonen tuli valittua valtion päämiehen virkaan. Jääskeläinen ei vielä tätä kirjoitettaessa ole ilmoittanut olevansa käytettävissä.

Toinen kiinnostava nimi on asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru, joka hänkään ei ole tällä tietoa ilmoittanut olevansa ehdolla tehtävään. Kiurun nimihän nousi kiintoisalla tavalla esille, kun nykyinen puoluesihteeri Jungner hieman harkitsemattomasti sanoi SDP:n puoluevaltuustossa, että puolue tarvitsee enemmän kristakiuruja kuin minnalintosia. Kiuru edusti tässä vertailussa positiivista ja tulevaisuuteen katsovaa asennetta.

Kieltämättä niin suurelle yleisölle kuin puolueväellekin aika tuntematon Kiuru on kiinnostava vaihtoehto. Hän on vajaan vuoden ministeriaikanaan onnistunut muun muassa saamaan yhteisymmärryksen Yleisradion rahoitusta koskevassa asiassa. Siinä asiassa moni ministeri ennen Kiurua ajoi paattinsa karille.

Kiurun mahdollinen ehdokkuus puoluesihteeriksi on kuitenkin kiinnostava ennen kaikkea siksi, että istuva ministeri jättäisi mustan auton takapenkin ja ottaisi vastuulleen puolue-elämän kenties vaikeimman urakan. Siitä nimittäin puoluesihteerin tehtävässä on kysymys. Tällainen rohkeus ja itsensä likoon pano olisi melkoinen arvostuksen osoitus puoluetoiminnalle kaiken kaikkiaan.

Kiurun mahdollinen valinta puoluesihteeriksi nostaa toisaalta hieman kiusallisella tavalla esiin kysymyksen, missä ovat SDP:n johdon miehet. Tähän olisi tarjolla ainakin yksi sopiva vastaus. Kymen vaalipiiristä on ensimmäisen kauden kansanedustajana entinen metallimies, Ovacon entinen pääluottamusmies Jukka Kärnä. Hänet on asetettu ehdokkaaksi SDP:n varapuheenjohtajaksi.

Kärnän valinta varapuheenjohtajaksi olisi muutoinkin tarpeen, koska puolueen kannattajista – ainakin tähän asti perusrungon ovat muodostaneet duunarimiehet. Jos puoluejohdon kahdessa keskeisimmässä tehtävässä puheenjohtajana ja puoluesihteerinä olisi nainen, olisi suorastaan välttämätöntä valita korkean profiilin varapuheenjohtajaksi kunnon äijä Jukka Kärnä.

Kun sitten lisäksi palvelualojen ammattiliiton Pamin puheenjohtaja Ann Selin valittaisiin työmarkkina-asioita hyvin tuntevaksi jäseneksi puoluehallitukseen, alkaisi SDP:n kuva palkansaajien – niin miesten kuin naistenkin – edustajana vankistua kummasti.

Mutta näistä asioista päättävät 500 valittua puoluekokousedustajaa. Tämä oli vain tämmöistä vanhan järjestöjyrän spekulointia.

Matti Tukiainen