Oi niitä aikoja

Skidinä sain joskus 20 penniä mutsiltani kun hän tuli duunistaan. Menimme kaverin kanssa Kousan kauppaan Hermannissa, josta ostimme nallekarkkeja. Hieman kasvettuani keräsimme rantsusta tyhjiä pulloja, joita puliukot jättivät tiettyihin paikkoihin. Samoin Hermannin roskikset tulivat tutuiksi sillä niistä löytyi tyhjiä pulloja, jotka kärrättin Inarintien Alkoon. Ostimme rahalla koottavia koneita ja teimme lentokenttiä pihallemme. Meidän talon pommarissa oli kerhotilaa, jossa vietimme sadepäiviä soitellen kurkkupurkkeja ja akustista Landolaa. Hämeentien varrella oli nuorisokerho, jossa ohjaaja pyöritti dia projektoria ja selitti Tartsan tarinoita kuva kuvalta. Isoproidini voitti lennokin kerhon tietokilpailussa. Olin ylpeä hänestä. Yhdyspankissa oli maapallokerho, johon kuuluimme.

Koulu oli kaupungin-osan ylpeys ja opettajilla oli ykköset päällä kun he opettivat laskentoa ja urheilua. Muistan opettajani, joka haisi aina tupakalle.

Helsingin rautatie-asema oli paikka mistä lähdettiin junalla landelle. Muistan mustat höyryveturit ja puna-keltaiset dieselveturit. Oli selvää että puuvaunujen kyljessä oli VR logo ja ruskeissa tai harmaissa verhoissa sama lyhenne. Lyhyemmät junamatkat taittuivat lättähatuilla ja moottorijunilla.

Myöhemmin -70 luvun alussa pääsin työelämään, palkka tuli käteen ruskeassa palkkapussissa. Pankissa asioiminen oli kivaa ja jännää. Minulla oli pankkikirja, jonka sivuille kertyi lukuja. Markka oli venyvä käsite ja ostoja oli tehtävä niukasti. Miten hienolta tuntuikaan tilipäivänä hankittu rock vinyyli. Kuuntelin sitä patteristereoissani taajaan.

Asuin erään kaverin kanssa kaksiossa, johon hankin itselleni jopa muutaman huonekalun.

Meillä ei olut puhelinta eikä tv:tä eikä autoa -tai edes mopoa…

Nyt kun minulla on kaikki lelut ja käännän mennen ajan tulevaisuuteen – pelottaa sillä siellä tulee seinä vastaan. Mihin minä joudun tavaroitteni kanssa?

 

Eletään ihmiset täysillä ja nautitaan tästä kaikesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>