- Voitte olla aivan varmoja siitä, että tunnistan sen herkkyyden, mikä liittyy asetelmaan, että entinen pääministeri lobbaa. Ei teidän tarvitse olla siitä huolissanne, Vanhanen sanoi eduskunnassa toimittajille. (yle)
Näin siis Vanhanen siirtyessään Perheyritysten liiton johtoon.
Taisi samainen Vanhanen sanoa joskus, ettei toimittajien tarvitse olla huolissaan vaalirahoituksesta. Että se on varmasti hoidettu laillisesti.
Ehkä toimittajien pitäisi olla tarkkana miten [...]
Arkisto > June 2010
Herkkä ihminen tietää
Keskinäinen luottamus
Vuosikymmen sitten Jyväskylässä tutkittiin työelämää ja havaittiin terveen työpaikan perusedellytyksen olevan keskinäisen luottamuksen. Työnantaja voi luottaa tehtävien tulevan suoritetuksi ja työntekijät välttyvänsä kohtuuttomilta vaatimuksilta. Sanaan puolin ja toisin olisi voitava luottaa.
Juuri luottamukseen vedoten WSOY:n johto irtisanoi kirjailija Sofi Oksasen kustannussopimuksen. Toimitusjohtaja Anna Baijars ei luottamuspulan syytä tarkemmin kommentoinut.
Oksanen ei sen sijaan ole vaiennut. Oksanen ei [...]
Musta monoliitti
Illalla Yle Teemalla esitetään kaksi vanhaa skifi-elokuvaa. Toinen niistä on edelleen sykähdyttävä ja ajatuksia herättävä klassikko 2001: Avaruusseikkailu vuodelta 1968. Toinen, tsekkoslovakialainen tulevaisuudenkuva Ikaria XB1 on viittä vuotta vanhempi.
1960-luvun visioita katsoessa voi todeta, että kovin erilaiseksi reilu neljävuosikymmentä sitten tulevaisuus kuviteltiin.
2000-luvulla tieteiskirjallisuus on kadonnut jonnekin ahtaaseen marginaaliin, kauaksi yleisestä mielenkiinnosta. Sen on korvannut fantasia, joka [...]
Mannerheim-kompostorit
Aamun Kalevassa (5.6.) oli laitettu toimittaja asialle kyselemään, että onko sopivaa myydä kompostereita Mannerheimilla. Vastaajana puhelimen päässä oli Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön toiminnanjohtaja Janne Kosonen, joka vastasi, että ei.
Kyselyihin syynä oli eilinen K-Rautojen neljän sivun mainos, jossa Välivainion ja Äimäraution K-Raudat julistivat Lippujuhlatarjouksensa (huutomerkki tietenkin lopussa).
Isänmaallisen mairealla tavalla rautakauppiasperheet Telin ja Antikka toivottelevat väkeä kauppaansa, Adolf [...]
