Norjassa tapahtunut tragedia sai miettimään, mitä pitäisi tehdä jatkossa paremmin, jotta vastaavanlaista ei tapahtuisi. Perheillä on oma roolinsa siinä työssä, mutta niin on myös kuntien ja valtion viranhaltijoilla ja päättäjillä.
Järkyttävien tekojen välttäminen on erittäin vaikeaa. Uskon kuitenkin, että se ei ole aina mahdotonta. Jokainen meistä voi vaikuttaa turvallisuuteemme ja olla mukana estämässä sairaita tekoja. Se onnistuu puuttumalla toisen huolestuttavaan käyttäytymiseen, mikä ei tietenkään ole helppoa, jos aggressiivinen käyttäytyminen ilmenee vain netissä. Tässä onkin haastetta nykyiselle eduskunnallemme. Se ei voi olla puuttumatta internetissä ilmeneviin aggressioihin. Vihakirjoitusten tekijät tarvitsevat apua, ennen kuin tilanne ”räjähtää käsiin”.
Jokainen vastuuntuntoinen vanhempi yrittää tehdä parhaansa lastensa kasvatuksessa ja hakea tarvittaessa apua, jos jossain asiassa ilmenee jotain huolta. Päättäjillä on oma roolinsa lasten hyvän kehityksen turvaamisessa. Toivottavasti jokaisessa kunnassa näitä asioita mietittäisiin toden teolla. Kunnan toiminnassa on muistettava se, että moni asia edistää hyvinvointia ja ehkäisee ongelmien syntymisen. Toisaalta kun kaikki ei mene perheissä hyvin, niiden on saatava tukea ja palveluja. Varhainen puuttuminen on jatkossakin oleellinen asia, jonka pitää toteutua.
Me päättäjät olemme vastuussa siitä, että perheet ja yksineläjät saavat tukea ja palveluja niitä tarvitessaan. Perheiden palveluja ollaan parantamassa lisäämällä lasten mielenterveyspalveluja Espoossa ja terveysasemapalvelujakin kehitetään. Sosiaali- ja terveystoimi ei voi kuitenkaan yksin huolehtia hyvinvointipalveluista ja ongelmien ennaltaehkäisystä. Tämä on sellainen asia, joka pitää tiedostaa muillakin toimialoilla vielä nykyistä paremmin.
Kokonaisvaltaista hyvinvointia voi tehdä vain yhdessä eri toimijoiden ja asukkaiden kanssa. Siinä meillä on konkreettinen asia, jossa voisimme olla vielä nykyistä parempia ja jonka puolesta pitää tehdä enemmän töitä.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kuntien tulee järjestää riittävät ja laadukkaat mielenterveyspalvelut ja tukea kuntalaisten hyvinvointia. Toimien pitäisi olla ennaltaehkäiseviä.
Kuitenkaan en ole sitä mieltä, että Pohjoismaissa tehtyjen joukkomurhien taustalla olisivat kuntien puutteelliset satsaukset mielenterveyteen. Olen saanut sen kuvan, että julmiin tekoihin syyllistyneet eivät ole edes hakeutuneet hoitoon. Heidän särkynyttä mieltään eivät ole havainneet heidän läheisensäkään.
Ongelma on yhteiskunnallinen, mutta se ei poistu psykologien ja kuraattorien määrää lisäämällä. Me voimme ja meidän tulee yrittää poistaa työttömyyttä, järjestää peräänkuuluttamiasi palveluja ja jatkokoulutusta peruskoulun jälkeen, mutta asiantuntijatkaan eivät koskaan tule pääsemään tarpeeksi ajoissa kaikkien psykopaattien pään sisälle. Valitettavasti.
Johannan blogi on täyttä asiaa. Mutta Anteron logiikkaa ihmettelen. Aluksi tulee juhlapuhemainen toteamus: ”Kuntien tulee järjestää riittävät ja laadukkaat mielenterveyspalvelut ja tukea kuntalaisten hyvinvointia.” Jokainen tietää, mikä mielenterveyspalvelujen saatavuus nykyisin on: lähellä nollaa. Hoitoon ei hakeuduta, kun tiedetään, ettei kuitenkaan päästä. Ja jos päästäänkin, ”hoito” on lähinnä pilkantekoa. Onpa Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirissä (HUS) ihan tosissaan kaavailtu nettiterapiaakin. (!)
Kunnon poliitikkona Antero toteaa, että koska hoitoon ei hakeuduta, sitä ei tarvitse tarjota. Hän unohtaa sen, että kysynnän puute aiheutuu tarjonnan puutteesta, sekä tarjotun ”hoidon” tasosta. Ja läheiset toki sanovat lehdille mitä sanovat: tuli aivan täytenä yllätyksenä. Mitenkähän läheisiä nämä läheiset ovat oikeasti olleet? Norjan tapauksessa oli kyseessä nuorehko mies, jolla ei juurikaan ollut ystäviä, ja joka vietti paljon aikaa internetissä. Ihmisille pitäisi olla varallisuudesta riippumatta tarjolla muitakin harrastuksia kuin internet.
Anu, pyydän anteeksi epäselvää kommenttiani ja otan uuden alun. Sinun tulkinnastasi en nimittäin tunnistanut omia ajatuksiani.
Ensiksikin olen edelleen sitä mieltä, että joukkosurmia ei ehkäistä lisäämällä kuraattorien ja psykologien määrää kunnissa. Vielä 1970-luvulla ei koulussa ollut kumpaistakaan, mutta siitä huolimatta ei ollut koulusurmia. Niiden syyt ovat siis muualla.
Oma vastaukseni on, että syinä ovat ainakin arvottomuus, kotien pirstaleisuus, vanhemmuuden ja yhteisöllisyyden puute sekä itsekkyys. Luetteloni koostuu asioista, joita ei laiteta kuntoon hallinnollisilla päätöksillä.
Toiseksi olen sitä mieltä, että Suomen puutteellisten mielenterveyspalveluiden kytkeminen Norjan traagisiin tapahtumiin ei ole korrektia. Niillä ei ole mitään yhteyttä.
Kolmanneksi totean, että en ole enää politiikassa mukana mitenkään muuten kuin kirjoittamalla (lähinnä kotisivuillani).
Ei tässä kukaan ole ollut kytkemässä Norjan tragediaa sekä Suomen surkeita mielenterveyspalveluja suoraan toisiinsa. Suomessa on kuitenkin sattunut viime vuosina useita joukkoteurastuksia. Tekijöillä on ollut mielenterveysongelmia, eivätkä he ole saaneet tarvitsemaansa apua. Johtaako järjestelmä nyt siihen, että kiltit ja hiljaiset jäävät oman onnensa nojaan, kun jonon ohi kiilaavat ne, jotka voivat olla vaarallisia paitsi itselleen, myös muille?
Mielenterveyteen vaikuttavat todellakin monet asiat. Siksi tarvitaankin erilaisia toimenpiteitä asukkaiden mielenterveyden tukemiseksi. Osa lähtee asukkaista itsestään ja osaan tarvitaan yhteiskuntaa. Sen vuoksi Antero ymmärrän näkökulmasi ja peräänkuuluttamasi toimenpiteet ovatkin tärkeitä. Niiden lisäksi tarvitsemme kuitenkin enemmän mielenterveyspalveluja, joissa on tosiaan puutteita, kuten Anu toteaa.
Ongelmien ennaltaehkäisy on tarpeen aina. Ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä on mm. se, että mielenterveyteen liittyvistä asioista keskustellaan avoimesti asiantuntijoiden avulla esimerkiksi kouluissa pidettävissä vanhempainilloissa. Tämä on mielestäni tarpeen, jotta vanhemmat ja muut läheiset ymmärtävät, mikä ei ole esimerkiksi murrosikään liittyvää, missä vaiheessa on syytä huoleen ja mistä sitten saa neuvoa ja tukea, kun niitä tarvitsee. Tällaista varhaista puuttumista on onneksi Suomessa vahvistettu vuosi vuodelta. Siinä on kuitenkin vielä parannettavaa, koska Suomessakin on käynyt niin, että nuoren mielenterveyden järkkyminen on kuulemma tullut vanhemmille täytenä yllätyksenä. Vanhempi on luullut sitä normaaliksi, murrosikään liittyväksi oireiluksi. Mielenterveyden järkkyminen ei olisi ehkä tullut täytenä yllätyksenä, jos vanhemmilla olisi ollut riittävästi relevanttia tietoa.
Olen kanssasi Anu täysin samaa mieltä siitä, että asukkailla tulee olla varallisuudestaan riippumatta oikeus muihinkin harrastuksiin, kuin internettiin. Tämä asia pitäisi huomioida mm. toimeentulotukeen liittyvässä laissa.