Yksityisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat nykyään Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla sillä tasolla, että yhä harvemman tulot riittävät niiden maksuun. Yhä useampi kääntyy tässä tilanteessa kaupungin puoleen. Vaikka Helsingin kaupunki on Suomen suurin yksittäinen vuokranantaja, sillä on 44 000 asuntoa, yhä useampi jää täällä ikuiseen asuntojonoon. Viikko sitten ilmestyneen Helsingin Sanomien (HS 5.5.12) mukaan jonottajia on nyt yli 22 000.

Pienituloisten tilannetta on vaikeuttanut se, että ns. yleishyödylliset tahot, kuten VVO on nostanut vuokriensa tason lähemmäs yksityisiä markkinoita. Näin siitä huolimatta, että VVO:n talot on siinä missä kaupunginkin rakennettu valtion tuella. Tästä huolimatta keskineliövuokra on kolmanneksen kaupunkia korkeampi (13.77), mikä on omiaan lisäämään hakupainetta kaupungin suutaan.

Matkaa yksityisen sektorin keskitasoon VVO:n vuokrissa on enää muutama euro, joten voidaan kysyä miten valtion tuen ehtona ollut yleishyödyllisyys tässä toteutuu? Tätä taustaa vasten on myönteistä, että asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) on tänä keväänä tarttunut valtion tuella rakennettujen asuntojen korkeisiin vuokriin ja luvannut niistä perusteellisen selvityksen.

Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tilanne on Helsingissä jo nykyisellään kriittinen ja uhkaa entisestään vaikeutua tulevaisuudessa, koska 600 000 helsinkiläisen rajapyykki ylitetään todennäköisesti tänä vuonna. Viime vuoden lopussa asukkaita oli noin 595 500 ja Helsinkiin muuttaa keskimäärin 6000 uutta asukasta vuodesta.

Helsinki on maan pääkaupunki sekä merkittävä työ- ja opiskelupaikka, joka tarvitsee kehittyäkseen uusia asukkaita. Asuntopula voi ennen pitkää johtaa työvoimapulaan, monista muista ongelmista puhumattakaan. Esimerkiksi opiskelija-asuntojen niukka saatavuus aiheuttaa jo nyt joka syksynä ongelmia ja vaikeuttaa monen nuoren mahdollisuuksia aloittaa joustavasti opintonsa kaupungin oppilaitoksissa. Vaikeudet saada asuntoa, eivät ole omiaan lyhentämään tavoitteiden mukaan opiskelu-aikoja.

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen vaikeutumisesta saattaa tulla tulevaisuudessa este kaupungin kehittymiselle ja siksi vuokra-asuntopulaan on Helsingissä tartuttava kaikella vakavuudella. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta kaupungin vuokra-asunto tuotannon merkittävä lisääminen olisi askel oikeaan suuntaan. Tänä vuonna uusia kaupungin vuokra-asuntoja valmistuu Helsinkiin noin kolme sataa ja ensi vuonna hieman yli 500. Vaikka ylöspäin ollaan matkalla, varaa lisätä yhä on. Tärkeätä on myös uusien vuokra-asuntojen sijoittaminen tasaisesti eripuolille kaupunkia sekä se, että kaupungin kohteiden asukasviihtyvyydestä ja asumisturvallisuudesta huolehditaan aivan siinä missä muissakin kohteissa.

Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan Meri-Rastilan osayleiskaava on tällä hetkellä pöydällä Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Tämän viikon kokouksessa lautakunnalle esitettiin kaava, jossa Meri-Rastilaan suunnitteilla olevaa uutta asuinaluetta oli edelliseen ehdotukseen verrattuna jonkin verran tiivistetty metsän säästämiseksi. Nyt Meri-Rastilan ja Vartiokylänlahden väliselle metsäalueelle suunniteltu asuinalue oli pinta-alaltaan kolmanneksen pienempi kuin aiemmassa luonnoksessa. Rakennettavan alueen pinta-alan pienentäminen oli askel parempaan suuntaan, vaikka ilmaan jää edelleen sama peruskysymys siitä rakennetaanko kyseinen ranta-metsäalue vai ei ja mikä paino-arvo kaavoituksessa annetaan alueen asukkaiden mielipiteelle.

Virkistysalueelle kaavailtu rakentaminen on herättänyt runsaasti vastustusta ja Meri-Rastilassa on vuosien ajan toiminut aktiivisesti pro-Meri-Rastila liike rannansuojelun puolesta. Vuosaaren demarien taholta useaan kertaan esille tuotu kanta on ollut, että ranta-alue tulisi rauhoittaa lisärakentamiselta. Tämä merellinen alue on laajassa virkistyskäytössä ja siksi tarpeen yhä kasvavan Vuosaaren asukasmäärän käyttöön.  Modernissa hektisessä yhteiskunnassa ihmiset tarvitset lähelle kotiaan luotosaarekkeita, joissa voi käydä ulkoilemassa lenkkeilyn, kävelyn, pyöräilyn ym. muodossa.

Asiassa on useita seikkoja, jotka vaatisivat vielä tarkempaa pohdintaa. Merkittävä lisärakentaminen Meri-Rastilaan vaatisi Vuosaaren terveyspalveluiden ja joukkoliikennekapasiteetin huomattavaa tehostamista. Onko tähän todellista valmiutta?

Meri-Rastilan oma – tuolloin uusi ja huippumoderni – terveysasema lakkautettiin vuonna 2005 ja palvelut keskitettiin Vuosaaren kauppakeskus Columbuksen lähellä sijaitsevaan palvelukeskukseen. Asukkailta tullut palaute kertoo, että jo nykyisellään resurssit siellä ovat riittämättömät ja aikoja on vaikea saada kohtuullisessa odotusajassa.  Jos alueelle rakennetaan lisää, tulisi saada varmuus siitä, että Vuosaaren terveydenhoito kapasiteettia lisätään.

Jos jotain on Meri-Rastilaan rakennettava, niin näkisin suotavana, että alueen asukkaiden aloitteesta teetetty Our City vaihto-ehtokaava otettaisiin vielä kertaalleen vakavasti tarkasteltvaksi vaihtoehdoksi. Our City-kaavassa tavoite on nykyisen asuinalueen tiivistäminen. Alueen keskellä oleviin puistoihin tulisi lisää rakentamista, mutta arvokas ranta-alue säilyisi. Tarkennusta vaativia seikkoja tässä suunnitelmassa on, mutta harkinnalle ja päätöksille tarvittaisiin nyt lisää aikaa, joka loppuu, jos lautakunta nyt päätyy rantametsän rakentamisen kannalle.

Tiuhaan eri tahojen tekeminä ilmestyvistä puolueiden kannatusmittauksista on tullut yksikeskeinen maamme poliittista ilmapiiriä ohjaavia tekijöitä. Sillä kuinka viisastagallupien tuijottaminen on ja kuinka ammattitaitoisesti tehtyjä kaikki tutkimukset ovat,ei ole juuri vaikutusta niiden paino-arvoon mediassa. Mielipidemittausten merkitystä tällä vaalikaudella on korostanut se, että suurinoppositiopuolue perussuomalaiset jättäytyi viime kevään vaalivoiton jälkeenvapaehtoisesti oppositioon ilmeisen taktisesti ”kasvamaan korkoa” sitoen oman kohtalonsaparadoksaalisesti Kreikan kohtaloon.

Nyt gallupit, jotka toivat perussuomalaiset ylös,näyttävät olevan viemässä heidät alas. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvioi pääsiäisen alla Ilta- Sanomissa, että kannatus kääntyy nousuun, kun Suomen Kreikalle ja muille kriisimaille antamat takaukset realisoituvat tappioiksi. Tässä voi kysyä, eikö Soinilla ole muuta poliittista agendaa kuin odottaa, että Euroopalle käy huonosti? 

Poliittisen tuulen käännökset ovat olleet viime vuosina nopeita. Tämä tekee vaaleihinvalmistautumisen ja vaaliohjelmien laadinnan haastavaksi. Neljä vuotta sittenmaailmantalouteen yhä vaikuttava globaali talouskriisi alkoi nousta tietoisuuteen samaanaikaan kuin Suomessa käytiin syksyn 2008 kuntavaalitaistelua. Jälkiviisaudella voi arvioida, ettei SDP:n kuntavaalivaaliohjelma tuolloin kaikilta osin vastannut nopeastimuuttuvaa tilannetta. 

Tähän aikaan keväästä kaikissa puolueissa suunnitellaan aktiivisesti syksynvaaliohjelmia. Näin tehdään myös SDP:ssä. Tärkeät vaalit ovatkin tulossa ja sillävakavuudella ja innostuksella niihin on syytä valmistautua. Vaikka Suomen jamaailmantalouden merkit näyttävät nyt lupaavammilta, valmius vastata nopeisiinmuutoksiin on hyvä olla korkea. SDP:n kuntavaaliohjelma olisi hyvä sekä yleisellä että paikallistasolla perustua mahdollisimman realistiselle pohjalle. Jos vaalilupauksia tehdään, niille kannattaa kertoa myös hinta ja konkreettinen esitys siitä, miten lupaus rahoitetaan. Monet ovat valmiita maksamaan paremmista kuntapalveluista, jos heille kerrotaan miten ne rahoitetaan. 

Oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus tulevat todennäköisesti olemaan hyviä vaaliteemojaensi syksyllä, vaikka tulevaisuutta emme voi ennustaa. Yleisen pettymyksen tunteen politiikkaan näyttävät nyt aiheuttavan ne, jotka ovat keränneet kannatuksensa muiden arvostelulla. Perussuomalaiset lupasivat eduskuntavaalikampanjassaan paljon, mutta käytännön teot suomalaisten hyvinvoinnin eteen ovat jääneet suuresta eduskuntaryhmästä huolimatta vähäisiksi. SDP:llä on tuoreita näyttöjä vastuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta tältä vaalikaudelta sekä puolueen pitkästä historiasta.Tavoitteeksi ei näin ollen pidä ottaa muuta kuin selkeä kunnallisvaalivoitto ensi syksynä.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä 12.4.2012

Työelämän ongelmat ovat tänä keväänä nousseet pintaan pitkälti kahden erillisen teeman kautta. Julkisuudessa on keskusteltu Auto- ja kuljetusalan työntekijän liiton piirissä tapahtuneesta epäillystä työpaikkakiusaamisesta ja toisaalla käyttäen esimerkkinä kansallista – pääosin valtio – omisteista – lentoyhtiötämme liike-elämän johdon erilaisista kannustin ja optiojärjestelyistä. Ajatus, että samaan aikaan, kun henkilöstöä on vaadittu osallistumaan säästöihin pienelle joukolle tärkeänä pidettyjä henkilöitä on nähty tarpeelliseksi maksaa kannustin palkkioita, jotta he pysyisivät talossa vaikean vaiheen yli, on ollut vastoin monen oikeustajua ja herättänyt laajan keskustelun.

Edellä kuvatut uutiset vaikuttavat erikoisilta sitä taustaa vasten, että kuluneen kevään aikana maassa on käyty myös aktiivista keskustelua tarpeesta korottaa eläkeikää. Siitä nostetaanko ikää vai jatketaanko nykyisellä joustavan eläkkeelle siirtymisen mallilla olisi syytä kääntää huomio työelämän tilaan ja ihmisten työssä jaksamiseen. Jos nykyinen meno jatkuu, yhä harvempi jaksaa töissä lähellekään nykyistä eläkeikää.

Suomalaisilla on perinteisesti ollut vahva näkemys työn merkityksestä elämän keskeisenä osana. Monet ihmiset ovat valmiita sitoutumaan työhönsä ja tekemään sen mahdollisimman hyvin. Useat ovat valmiit joustamaan myös vapaa-ajastaan oman työpaikan menestyksen hyväksi. Vastapainoksi he odottavat työnantajapuolelta oikeudenmukaista kohtelua, palkkaa jolla tulee kohtuullisesti toimeen ja varmuutta työn jatkumisesta. Monet merkit yhteiskunnassamme kertovat nyt, että edellä mainitut kriteerit täyttyvät yhä harvemmalla työpaikalla.

Julkisuuteen nousseiden työelämän ongelmien ja epäoikeudenmukaisina koettujen toimintatapojen herättämä suuri huomio todennäköisesti kertoo siitä, että niiden kautta samaistutaan laajempaan ilmiöön. Pätkätöiden, irtisanomisten, työttömyyden ja toiselta puolin kiusaamisen, ahneuden ja oman eduntavoittelun kulttuuri on mennyt niin pitkälle, että vastareaktio on väistämätön.

Nyt muidenkin kuin oikeusoppineiden olisi tarpeen alkaa käydä nykyistä aktiivisempaa keskustelua työelämän ja samalla koko yhteiskunnan tilasta ja arvopohjasta. Se onko joku toimintapa tarkkaan ottaen lain mukaan sallittu vai ei välttämättä ei ole ainut kriteeri sen oikeudenmukaisuudelle. Tässä voisi katsoa niin yhteiskuntafilosofien, uskontokuntien, puolueiden, kansalaisjärjestöjen ym. puoleen. Onko solidaarisuudella ja lähimmäisen rakkaudella yhteiskunnassamme enää riittävää sijaa vain onko ”kaikki minulle nyt heti” ajattelu se minkä varaan asiat täällä yhä enenevässä määrin rakentuu?

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen vuoden 2011 poliittisista tapahtumista meillä ja muualla? Arabikevät, Japanin tsunami, kevään eduskuntavaalit, Norjan joukkosurmat ja Eurokriisi. Maailma on muuttunut tämän vuoden aikana merkittävästi ja samalla epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt.

Tunisiassa poliisin mielivaltaan turhautuneen hedelmäkauppiaan polttoitsemurhasta käynnistyi vuoden 2010 lopulla tapahtumasarja, joka johti vuonna 2011 kansannousuihin Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa, Jordaniassa, Syyriassa ja Jemenissä. Yhä jatkuva tapahtumaketju osoittaa, että jos vallanpitäjät menettävät uskottavuutensa minkään salaisen poliisin keinot eivät  riitä kansan syvien rivien demokratian vaatimuksen tukahduttamiseksi. Vastaavaa vallanvaihtoon johtanutta liikehdintää on viimeksi tässä mittakaavassa nähty kaksikymmentä vuotta sitten, kun kommunistivalta kaatui Itä-Euroopassa.

Viime keväänä Japanin tsunami surmasi yli 20 000 ihmistä, jätti satojatuhansia kodittomaksi ja nosti keskusteluun ydinvoiman vaarat. Katastrofi oli valtava, mutta osoitti, että pitkälle kehittyneen ja varakkaan maan edellytykset selvitä valtavasta kriisistä ovat  paremmat kuin esimerkiksi Haitin, jossa tammikuussa 2010 tapahtuneen maanjäristyksen tuhot ovat vielä pitkälti korjaamatta.  Maailma ei ole tasa-arvoinen edes luonnonkatastrofeissa.

Suomessa perussuomalaiset voittivat huhtikuun eduskuntavaalit, mutta eivät olleet valmiit poliittiseen hallitusvastuuseen vaalien jälkeen. Tilanteessa oli jotain samaa kuin vuonna 1970 SMP:n suuren vaalivoiton jälkeen. Tuolloin vaalivoittajan pääsyn hallituksen esti presidentti Urho Kekkosen ja viime kädessä Neuvostoliiton vastustus. Nyt EU-politiikkaan liittyvät kysymykset. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen aikaansaatua Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitusta voi pitää osoituksena mukaan lähteneiden puolueiden halusta etsiä ja löytää kompromissien kautta valmius yhteistyöhön.

Itseni ehkä henkilökohtaisesti täydellisimmin pysäyttänyt tämän vuoden uutinen oli keskellä kesän viettoa heinäkuun lopulla tullut uutinen Norjan Oslossa ja Utøyan saarella tapahtuneen lähes 80 nuoren ihmisen kuolemaan johtaneista Anders Behring Breivikin tekemistä terroriteoista.  Kävin Norjassa pari viikkoa tapahtuman jälkeen Pohjoismaisten historian tutkijoiden konferenssissa. Siellä tapahtuman Norjalle ja sen naapurimaille aiheuttaman surun ja järkytyksen saattoi vahvasti aistia. Pohjoismaista yhteyttä haluttiin korostaa, eikä vastaavan murhenäytelmän toivottu enää ikinä toistuvan.

Suurimman osan vuotta on puhuttu Euroopan talouskriisistä ja näillä näkymin teema hallitsee otsikoita myös vuonna 2012. Muutos ja epävarmuus ovat olleet vuoden 2011 teemoja. Eri maiden ja yksittäisten ihmisten elämissä vuoteen mahtuu tietenkin myös runsaasti myönteisiä ja tulevaisuuden toivoa vahvistavia asioita, joita tulisi pitää enemmän esillä myös tiedostusvälineissä.  Niin ja ei pidä unohtaa, että tänä vuonna Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Kuvaavaa ajallemme tosin on, että senkin hyvin positiivisen tapahtuman juhlinta aiheutti jälkipyykkiä.

Joukko perussuomalaisten kansanedustajia kanteli eilen Kirkko ja kaupunki -lehden pilapiirroksesta Julkisen sanan neuvostoon. Viikon takaisessa Ville Rannan piirroksessa joulupukki ja perussuomalaisten kansanedustajia muistuttavat tontut toivottivat hyvää joulua tavalla jonka kantelun tehneet henkilöt tulkitsivat vihapuheeksi.

Kuvan nähtyä saattoi aavistaa, että aiheesta nousee voimakas keskustelu. Kantelu Julkisen sanan neuvostolle kuitenkin yllätti sen valossa, että perussuomalaiset itse ovat viimeaikoina antaneet arvostelua herättäneitä lausuntoja ja kun niistä on herännyt keskustelua, he ovat antaneet ymmärtää, ettei heidän puheisiinsa ole tarpeen suhtautua liian tosikkomaisesti.

Samana päivänä, kun kantelu jätettiin, kahden perussuomalaisen kansanedustajan Pohjois-Koreaa ylistäneet puheenvuorot herättivät hämmennystä eduskunnassa. Kansanedustaja Kaj Turunen ehdotti budjettipuheenvuorossa hiljaista hetkeä Pohjois-Korean edesmenneen johtajan Kim Jong-Illin muistoksi, ja kansanedustaja Juho Eerola jatkoi samasta teemasta ja toivotti “tsemppiä suurelle seuraajalle Kim Jong-unille”. Tiedotusvälineiden pohjalta jäi epäselväksi, olivatko nämä puheet huumoria vai ei. Jos kyseessä oli huumori, leikin lasku tapahtui varsin vakavalla asialla.

Hiljainen hetki eduskunnassa olisi varmasti ollut paikallaan, mutta Kim Jong-Ililn ohella sen olisi voinut viettää hänen valtakautensa uhreille. Eräiden arvioiden mukaan Pohjois-Koreassa kuoli 1990-luvulla miljoona ihmistä nälkään.  Amnesty Internationalin mukaan maan vankileireillä on parhaillaan 200000 poliittista vankia täysin epäinhimillisissä oloissa. Luetteloa ihmisoikeusrikkomuksista voisi jatkaa loputtomiin. Jos “tsemppiä” toivotetaan, se tulisi kohdistua siihen, että uusi johtaja aloittaisi maassa olojen vapauttamisen ja siirtymisen kohti demokratiaa. Tästä ei näy merkkejä ja koko Korean niemimaa jatkaa elämäänsä pelon vallassa.

Tätä taustaa vastaan kahden perussuomalaisten kansanedustajan eiliset lausunnot olivat siinä määrin erikoisia, että puolueen eduskuntaryhmän johdon taholta voisi jäädä odottamaan sen selventymistä, miten eiliset puheet sopivat puolueen linjaan.