Onko etelän nälkävuodet peruutettu?

Helsinkiin on vihdoin löytynyt hanke, joka on saanut kaupunginjohdon sekä osan vihreiden ja kokoomuksen kuntapäättäjistä suorastaan euforian valtaa: meillä on mahdollisuus rakentaa tänne julkisilla varoilla aito amerikkalainen Guggenheim taidemuseo. Helsingin ylipormestari Jussi Pajunen (kok.) on useaan otteeseen istunut MTV3:n uutisstudiossa kehumassa hanketta. Guggenheim on mediaa kiinnostava aihe, mutta olisi hienoa, jos Pajunen joskus pyydettäisiin keskustelemaan suoraan lähetykseen vaikkapa nuorten ja pitkäaikaistyöttömien syrjäytymisestä. Niistä on meillä täällä pääkaupungissa todellinen huoli.

Helsingissä näyttää rahaa järjestyvän, kun asia on oikea ja kun ei ole, niin rahat ovat tiukalla. Pian sen jälkeen, kun vuoden 2012 budjetti oli hyväksytty, marraskuun lopun Helsingin Sanomissa (26.11.11), sekä ylipormestari Jussi Pajunen että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) varoittelivat lamasta ja talouskriisistä.  Rautavan arvion mukaan näkymät vuodelle 2012 näyttivät niin synkiltä, että budjetti ”saatetaan joutua avaamaan ensi vuonna”. Uutinen oli otsikoitu ”Etelässä edessä nälkävuodet”.  Voidaan kysyä näyttääkö tilanne nyt puolitoista kuukautta myöhemmin niin paljon paremmalta, että Helsinki on valmis rakentamaan kaupungin parhaalle paikalle velaksi vähintään 140 miljoonaa euroa maksavan museon?  Onko etelän nälkävuodet peruutettu?

Valtion haluttomuus lähteä mukaan hankkeen suurrahoittajaksi on ymmärrettävää. Museovirastossa on parhaillaan käynnissä YT-neuvottelut kolmen miljoonan euron leikkaamiseksi  viraston budjetista. Useita ammattitaidolla kehitettyjä museoita voidaan joutua sulkemaan ja kymmenet museotyöntekijät ovat irtisanomis- tai lomautusuhan alla. Useat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset saattavat jäädä korjaamatta ym. Ja kyse on siis Suomen historiallisesta kulttuuriperinnöstä, sen vaalimisesta ja säilyttämisestä ei uuden amerikkalaisen brändin tuomisesta Suomeen ja sen rahoittamisesta.

Sinänsä Guggenheim museon rakentaminen Helsinkiin voisi olla hyvä ja kannatettava ajatus, vaan ei voittopuolisesti julkisin varoin – riski investointina – joka ei välttämättä alkuunkaan maksaa itseänsä takaisin.  Siksi on hyvä etukäteen kysyä, kuka tappiot maksaa, jos budjetti ylittyy ja huikeat kävijämäärät eivät toteudukaan?

Vastaus lienee helsinkiläiset veronmaksajat. Jos brändi on niin hyvä, kun mitä Helsingin kaupunginjohto ja hankkeesta innostuneet kuntapoliitikot antavat ymmärtää, niin eiköhän yksityistä rahoitusta olisi löydettävissä huomattavasti enemmän, jos hankkeesta päättämiselle nyt ensin annettaisiin riittävästi aikaa.

Yksi vastaus artikkeliin ”Onko etelän nälkävuodet peruutettu?

  1. COCA-COLAN JOULUPUKKI SUOMEEN. Guggenheim gallerian saamisesta Helsinkiin on syntynyt valtava innostus, jonka takana olevat taloudelliset tosiasiat – siis kylmä raha – jää euforian sumuun. Ville Jalovaara on kirjoituksessaan hyvin oikeassa. Sosialidemokratian kannalta tuloerojen tasoittaminen on suuri päämäärä, jota ei saa unohtaa. Erilaisia brandejä voidaan ostaa ulkomailta. Onko yhtään ajateltu sitä, että Coca-Colan joulupukin oikeuksien ostaminen Suomeen voisi mukavasti – kenties ihan sidettävillä kustannuksillakin – tukea nykyään vähän kituliaasti elävän Joulupukin maan toimintaa. PENTTI I. LUMME